Tunnistatko suppilovahveron?

Tunnistatko tämän mainion ruokasienen? Suppilovahvero on sienistä kanttarellin ja lampaankäävän ohella ylivoimainen suosikkini. Helppo tunnistaa, helppo valmistaa ruoaksi. Helppo myös kuivata tai pakastaa.

Suppilovahveron ontto jalka on keltainen, vanhempana se voi muuttua hieman rusehtavaksi. Nuorena subbiksella on lakki "ujosti korvilla". Isompana se röyhistelee lakkiaan kohti taivasta. Lakin alapinta on kanttarellin tyylinen, mutta suppilovahvero on paljon sirompi. Subbiksen voi sekoittaa vain harvinaisempaan kosteikkovahveroon, joka sekin on loistava ruokasieni. 

Kurkkaa Youtubesta videoni, josta näet suppilovahveroita kasvupaikoillaan metsässä. Subbikset ovat usein kuusimetsikön sammalikoissa, koska niillä on symbioosi kuusen kanssa, toisin kuin kanttarellin kaveri on koivu. 

Sienien kuivaaminen

Yleensä kuivaan sienet, koska se on nopeaa ja kuitattuna sienet vievät vähän tilaa. Ja ekologistakin tämä on. Toki joskus myös paistan sienet ja heitän pakkaseen, mutta kuivaaminen on minusta kivaa. 

Upotan metsästä tuodut sienet kunnolla veteen ja putsaan roskat pois. Vinkki: Muista halkaista suppilovahverot, koska suppilossa voi olla multaa. Sitten vain ilmavasti talouspaperin / leivinpaperin päälle kuivumaan. Sieniä kannattaa repiä pienemmiksi ja ainakin halkaista ne, jotta kuivuminen on nopeaa. Aurinkoinen ikkunapaikka nopeuttaa, uuniin en näitä sieniä laita, sillä ne helposti lätsähtävät ja tummuvat mustiksi. 

Kuivattujen sienien käyttö

Moni heittää sienet ensin veteen ja antaa niiden imeä kosteutta. Itse heitän usein murennettuna sienet kastikkeen tai keiton joukkoon, pieninä palasina ne imevät maut ja mehevyyden nopeasti itseensä. 

Samettinen juustosienikeitto suppilovahveroista

Suppilovahveroista valmistuu helppo, samettinen ja juustoinen sienikeitto 

Tämö ohje on n. 2:lle hengelle. 

• Laita pari desiä vettä kattilaan ja paloiteltuna puolikas pala sulatejuustoa ja puolikas lihaliemikuutio .

(extramakua saa, jos juustossa vaikka savuporoa mukana). 

• Kaada joukkoon puoli desiä valko- tai kuohuviiniä hapokkuutta tuomaan. 

• Kiehauta ja anna juustojen sulaa.

• Paista pannulla pari kourallista* pilkottuja tuoreita suppilovahveroita ja puolikas sipuli. Paista kunnes vesi haihtunut. Itse käytän paistamiseen ruokaöljyä. 

• Siirrä sienet juustoliemeen, lisää mustapippuria ja ripaus currya, ehkä yrttimaustetta. 

• HUOM! Jos käytät kuivattuja sieniä, murenna kuivasienet suorana vesi/sulatejuustoliemeen. Sieniä ei tarvitse ennakoon liottaa vedessä ja paistaa.  

• Kiehauta

• Anna hieman jäähtyä, soseuta sauvasekoittimella. 

* Sienien määrä riippuu, miten paljonko haluat sienen makua keittoon. 

Tarvittaessa lämmitä uudelleen ja lisää vettä, jos keitto liian paksua. Ja toimiihan tämä myös kastikkeena vaikka pihvin kanssa. Tämä onnistuu loistavasti myös kanttarelleista. 

Vielä löytyy subbiksia, vaikka pakkanen jo käydä puraisi. Kestävät siis hyvin kylmää.

Mikä on sun suosikkisienesi? 

– Merikaisla 

Metsäinen asetelma suppilovahveroista. 

Varis, suosikkilintuni – syystunnelmia rannalta

Juuri muutama päivä sitten, ennen ensi pakkasten puraisua, kävelin luonnossa ja rannalla, ja mietin, kuinka kaunis syysluonto osaakaan olla näin syksyllä. Vielä pihakalliolla lepäsi yksinäinen juhannusruusun lehti, joka sateen jäljiltä loisti tulenpunaisena. Pian sen värit veisi pakkanen tullessaan. Ja niinhän se sitten tulikin pari päivää sitten: ensi pakkanen ja lumi.

Variksen seurailua

Ennen marraslunta ranta oli vielä avoin. Aurinko välkehti meren pinnassa kellertävän sinertävissä sävyissä. Jäin seuraamaan varista. Se oli vetänyt mustat saappaat jalkaansa, kiillottanut nokkansa. Pörheät rintasulat oli jääneet sukimatta, mutta siitä viis. Siinä se tepasteli verkain askelin ees taas rannalla. Aikaa oli riittämiin. Se tuntui olevan huoleton ja peloton. Sellainen minäkin haluaisin olla!

Varislinnut ovat suosikkejani Suomen siivekkäistä. Ne ovat viisaita ja kekselijäitä. Oli sitten kyse suuresta raakkuvasta mustasta korpista, joita tällä usein lentelee, tai nappisilmäisestä kirkhakkisesta. Ai mikä on kirkhakkinen? Hakkinen, eli naakka, joka lounaisen Suomen murteissa on saanut tämän nimen. Ja kun usein asustelee kirkon torneissa yhdyskunnittain, niin siitäpä tulee kirkhakkinen.  

Paras on kuitenkin mielestäni tämä ihan "perusvaris", harmonisen sävyinen. Jotenkin lystikäs. Päätään hauskasti kallisteleva, vetävin askelin etenevä kaveri. Tilasinpa muutama vuosi sitten taiteilija Kari Majamäeltä varistaulunkin itselleni, koska en päässyt naivistisen taulun rohkean pikkuvariksen ilmeestä irti. Siitä lisää täällä.

Talvi tulee. Jo laitoimme pikkulinnuille auringonkukan siemeniä. Saapuivat tintitkin jo uteliaina pyrähtelemään. Olisipa mukava pongata tänäkin talvenakin harvalukuiseksi käynyt töyhtötiainen tai muita erikoisempia lintuja.

Mikä on sinun lintusuosikkisi?

– Merikaisla

Tunnistatko metsän valkoiset kukat? Entä mustarastaan laulun?

Metsätähti. 

Ilta kääntyy valoisaksi suviyöksi. Luonto on kauneimmillaan. Vielä lehtivihreä on heleää. Metsässä tuntee kesän voiman. Polkua kävellessä ja tässä tunnelmassa voisin viihtyä pitkään. Valo on kuulasta. Unenomaista.

Metsän valkoiset kukat, oravanmarja ja metsätähti

Keväisen viherryöpsyn keskeltä hohtavat valkoiset kukat. Tunnetko sinä oravanmarjan? Mistä sen nimi lie? Kukinto on tiheä valkoinen terttu. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat punaiset marjat. Ovatko ne oravalle? Enpä usko, mutta ehkäpä nimi oli viesti, että näitä marjoja ei ihmisille, sillä ne aiheuttavat vatsapuruja, eli ovat lievästi myrkyllisiä. 

Oravanmarja

Tämä toinen kaunokainen on metsätähti, hyvin yleinen metsiemme kukka. Vaatimaton, herkkä ja kaunis. Ehkäpä sinullekin tuttu? Sen terälehdet ovat tervävämpiä kuin valkovuokon. 

Yksinäinen metsätähti. 

Oi, kielojen huumaavaa tuoksua

Kielot ovat nyt hehkeimmillään. Oi, mikä tuoksu, kuin metsän omassa hajuvesikaupassa. Monissa kuvissa muuten näkyy kellertäviä täpliä: ollaan juuri siinä keväisessä hetkessä, kun männyn siitepöly värjää  luontoa keltaiseksi. 

Kielon kätköihin on tipahtanut rastaan vaaleansininen munan kuori.

Kielon kukan muoto on kuin keijukaisen hattu. Varmasti jossain heilahti sininen mekon helma, valo välkähti siivestä, rungon takana suhahti... Mieleen nousee muutama säe lapsuuden laulun pienestä tytön tylleröisestä, joka kulki unenomaista metsäpolkua.

Pieni tytön tylleröinen, sievää unta näki;
että hänen ympärilleen, tuli metsän väki.

Sipsutteli Sinipiika, pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä, hyppeli ja juoksi.

Talitintin poikaset kurkkivat eilen pöntön suulta, ja riutuneen oloinen emo kantoi vielä muutamia hyönteisiä, joilla koitti houkutella poikuetta valoon ja maailman ihmeisiin. Tänään kuului kuusikosta monelta oksalta pienten tinttien sirkutus: "Tsi-si-si, mä olen täällä, missä sä olet?". 

Hetkeä ennen aurinko vielä pilkistelee puiden runkojen takaa. Mustarastaan sointuva laulu polveilee illan hetkessä: Ehkäpä tämä on kuvan munasta kuoriutuneen poikasen isukki. 

 




Tämän laulun myötä: Kukkivaa kesää. Tuoksuvia metsähetkiä. Yötöntä yötä. Nauttikaa luonnosta! 

- Merikaisla

PS. Vielä toukokuussa valkovuokot kasvoivat laajoina mättäinä läheisessä lehtometsässä. Nyt niiden  kukkaloisto oli jo mennyttä ja kukat pääosin kuihtuneet. Tässä kuitenkin ne vielä juhla-asussaan. 

Toukokuista valkovuokkojen loistoa.

Merikaisla vai järviruoko?

Kaisloja lammikossa Kustavissa.

Sain kunnian kirjoittaa Vesilinniemen Vesiensuojeluyhdistys - Vevesin nettisivujen blogiin jutun. Valitsin blogiin hauskasti nimeeni liittyvän aiheen: tarinaa siis merikaislasta ja järviruo'osta. Usein ruokoa nimitetään virheellisesti kaislaksi. Tunnistatko sinä nämä rantojen kasvit? 

Oletko muuten sinä keksinyt jotain kivaa käyttöä järviruo'olle?

Lue juttuni Vevesin sivuilta: www.veves.fi

Oi, suvi suloinen, saavuit jälleen! Ihanaa kesän alkua, niin voisin jo sanoa. Pääskyset ovat jo saapuneet saaristoon ja viikossa vihreä lehahti puihin. Vene on laskettu, nyt odotellaan vain lounatuulten tuomaa lämpöä. 

Merikaisla

Kevättalvisen päivän luontohavaintoja

Kevättalvi. Aamun ensimmäinen ääni: käpytikka nakuttaa kelopuuta. Vastarannalla kolkutukseen vastaa toinen tikka. Hiljaisuus. Sama koputus, kysymys ja vastaus. Yksinäinen keltasirkku kuuntelee ja katselee oksalla pää kallellaan tali- ja sinitiaisten lintulautaruokailua. 

Aurinko paistaa ja täydeltä terältä on aika lähteä hiihtelemään jäälle. Jään pinta on jo muokkautunut auringon voimasta rosoiseksi. Suksien rohina kuuluu korvissa. Ylhäällä taivaalla liitelee merikotka. Pari viikkoa sitten niitä oli viisi, nyt yksinäinen kotka hallitsee sinistä taivasta ja kaartelee laajenevaa ympyrää rauhallisesti liitäen. 

Lumi on täynnä eläinten jälkiä. Kettu on tallannut oman polun järviruokojen tuntumaan. Jänis on viilettänyt jään halki. Mitäs nämä oikein ovat? Olisiko tässä vinottain hypähdellyt saukko tai näätä. Entäs nämä toiset jäljet? 

Enpäs heti huomannutkaan: vastarannan tuntumassa myös joutsenpariskunta on tullut ihmettelemään mahdollista tulevan kesän vuokrapaikkaa. Kevyesti kaulat jo keinahtelevat ja hetken laulu soi. – Olethan edelleen puolisoni? Jäädäänkö tänne? Eivät jääneet. Tunnin levon jälkeen kiersivät lentäen merenlahden ja suuntasivat kohti pohjoista. 

Palokärki jo kutsuu, kuik-kuik-kuik ja välillä pitkä kvii. Kaukana kuuluu toisen tikan rytmikäs rummutus. Toviksi pikkulintujen parvi alkaa sirkuttaa kilpaa, vaan vielä ei ole kevätlaulujen aika. 

Kevät jo kurkistelee lumihangen alta, on mukava katsella kallioilta sulavia pälviä, niistä voi löytää erilaisia kuvioita ja hahmoja. Mitä sinä tässä näet? 

Jään kumea humahdus, ei se vielä sula, tunnustelee vain. Haluaa  unelmoida kesän tulosta, kun jälleen saa vapaana lainehtia. 

Kevät jo kurkistelee oven raosta. Haluan ajatella, että painostavasta maailmantilanteesta huolimatta ilmassa on toivoa. Luonto antaa minulle voimaa. 

- Merikaisla

 

Kustavin Vuosnainen tarjoaa elämyksiä: koe luontopolku, taidenäyttely ja maista shakshukaa

Kustavin keskustan tuntumasta lähtevän pienen lossimatkan päässä häämöttää Vartsala. Matkaa Vartsalan lossiasemalta läpi saaren länsirannalle kertyy reippaat 6 kilometriä. Olet perillä Vuosnaisissa, jossa sinua odottavat monenlaiset elämykset. Täältä lähtee myös yhteysalus Ahvenanmaan saaristoon. Vietin päivän Vuosnaisten kallioilla. Maisemat hivelevät aisteja, mutta tänä kesänä tänne kannattaa suunnata myös kauniin luontopolun, puhuttelevan taidenäyttelyn ja tietenkin suussasulavien ravintolaruokien takia. Ai mikä ihmeen shakshuka? Se selviää jutun lopussa. 

Luontopolku hulppeissa maisemissa

Kustavin Vuosnaisiin avattiin reilu vuosi sitten upeamaisemainen luontopolku. Polku lähtee Ravintola Spaunan / Vuosnaisten lauttasataman vierestä, ja kaartaa heti uljaita kallioita pitkin merellisiin maisemiin. Jo alkuvaiheessa voi ihailla jykeviltä silokalliolta aukeavaa sinistä merta ja tuntea raikkaan merituulen tuiverruksen. 

Polku jatkaa rannan tuntumassa ja esittelee paikalle pystytetyin kyltein saariston luontoa, kasvillisuutta ja eläimiä. Kallioihin on piirtynyt jääkauden merkkejä. Ruohosipuli kasvaa täällä villinä. Ehkäpä voit nähdä taivaalla kaartelevan ihan oikean merikotkan. Matkan varrella on paljon mielenkiintoista nähtävää. Lopulta oranssein nauhoin merkitty kumpuileva polku kaartaa hieman sisemmälle saareen ja takaisin Vuosnaistentielle. Matkaa kertyy yhteensä noin 1,3 kilometriä. 

Merkitty luontopolku on mielestäni loistava teko myös luonnolle: se antaa lähellä asuville linnuille pesimärauhan, eikä kuluta kasvillisuutta laajemmin, koska kävijät kulkevat kaikki yhtä ja samaa reittiä.

Suvi Nurmen taidenäyttely 

Tälle kesälle Spaunan kallioille (luontopolun alkuosaan) on pystytetty  taitelija Suvi Nurmen taidenäyttely nimeltään Meriperhosen päiväkirja. Kallioilla kohoaa suurikokoisia kierrätetystä ja ruostumattomasta metallista hitsattuja patsaita. Aurinko palvoo näitä teoksia, ja säteet välkkyvät häkellyttävän kauniisti teräksen pinnoilla.Tarkkakatseinen veneilijäkin voi kiikarilla nähdä muutaman teoksen korkeilla kallioilla. Taideteoksia on lisäksi itse Spaunan sisätiloissa. Näyttely on avoinna 3.7. 2021 - 29.8.2021.

Opus 1 & 2. Veistosten nimet on kerrottu teoksen viereisissä pyöreissä kivissä. 

"Mitä jos voimat loppuu? Mitä jos kotka tai korento vie? Mitä jos joutuu myrskyyn? Mitä jos siivet onkin epäkuntoiset ja jotenkin oudot ja toiset nauraa ja pilkkaa? Onneksi on joku kuka kannustaa ja auttaa alkuun" (Ote Suvin nettisivujen Meriperhosen päiväkirjasta, Perhoskuiskaaja)

Omaksi suosikikseni vajaan parinkymmenen teoksen joukosta nousi Perhoskuiskaaja. Kaunis, vahva teos, samalla kuitenkin niin herkkä. Tämän patsaan äärelle viivähdin tovin ja jäin katselemaan kaunista merimaisemaa ja auringon välkettä. Tässä muutama lähikuva taideteoksesta: 

"Useimmat teokset ovat vahvasti tarinallisia ja sisältävät paljon symboliikkaa", kertoo Suvi. "Teräs on kylmää ja kovaa, mutta haluan saada sen näyttämään pehmeältä." Totta, siinä taiteilija on todella onnistunut. Taideteokset syntyvät ajan kanssa. "Teosten tekeminen on voimia vaativaa työtä ja yhden työn tekemiseen voi mennä useita kuukausia", valottaa taiteilija.

On todella hieno idea pystyttää näyttely ulos. Teokset näyttäytyvät eri tavalla pilvisenä ja aurinkoisena päivänä.

 

Spaunassa herkuttelua

Luontopolun ja näyttelyn jälkeen nälkä jo kurnii mahassa. Viereisessä Ravintola Spaunassa on tarjolla monenlaisia herkkuja, ja täällä voit kokea vaikkapa tuulahduksia Lähi-idästä. Maistamisen arvoinen on ravintolan isännän kotimaan herkku, Shakshuka-pannu, jossa on vihanneksia, tomaattia, kananmunaa ja lammasmakkaraa. 

Kysyin Spaunan Minna Haranilta, mitä muuta ruokaa hän suosittelisi.

"Vaikkapa pizzojamme. Teemme pohjat itse italialaisista jauhoista. Täksi kesäksi toimme leipurin Israelista, joka oli mieheni opettaja leipien ja pizzan teossa. Hän tekee meillä hapanjuurileipiä ja leivonnaisia." (Kyseinen tuore leipä muuten lähti tietenkin mukaamme Spaunan pikkupuodista). Jälkkäriksi Minna ehdottaa tämän kesän uutuusherkkua, vohveleita. Niitä syödessä kyllä suu sulaa.

 

Tässäpä siis täydellinen päivä, taidetta, luontoa, pientä liikuntaa ja herkkuja. Kannattaa kurkata myös Meriaseman vierasvenesataman kuhina. Illan tullessa satunnainen matkaaja voi jäädä vaikkapa yöksi yhteen Spaunan hirsimökeistä, josta on näköala merelle.

 

Rakkaudesta saaristomatkailuun,

Merikaisla 

Kevään ensimmäiset perhoset ovat jo täällä

Kevään ensimmäiset perhoset ovat jo muutaman lämpimän viikon ajan lennelleet ja ilahduttaneet väreillään. Suruvaippa, sitruunaperhonen ja kaaliperhonen ovat lepattaen lehahdelleet kallioillamme. Samoin neitoperhoset (yläkuvassa). Heti kun aurinko lämmittää hetken, ovat nämä värikkäät ystävät seuranamme. 

Sinisiipi

Kangasperhonen

Muutamia pikkuisia sinisiipiä oli kutsuttu vuorenkilven tarjoamiin juhliin. Ne eivät suostuneet kameralle näyttämään siipien yläpinnan kauniita värejä, sillä näiden perhosten mesijuhlissa maistelellaan voimajuomaa siivet supussa. Upea taivaansininen sävy jäi siis tämän siniviiven siipien suojiin. Kyseessä lienee Suomen kansallisperhonen paatsamasinisiipi. 

Aika hämmästyttävä on sinisiipisten heimoon kuuluvan kangasperhosen (vihernopsasiiven) häikäisevän vihreä sävy. Kovin montaa vihreänhohtoista perhosta ei Suomessa taida olla. Siipien yläpinnalta tämä kaveri on tumman ruskea. 

Neitoperhonen

Nokkosperhonen

Hehkuva nykyään Suomessa yleistynyt neitoperho maisteli huumaavaan vuorenkilven tarjoilemaa mettä. Ihastuttava tapaus, värikirjoltaan yksi suosikeistani. Yksinäinen nokkosperhonen lämmitteli kalliolla. Sen loisto ei ole talven horroksen jäljiltä aivan ykkösuokkaa, mutta kukapas juuri herättyään olisi juhlakunnossa. Kevään ensiperhoset ovat siis talvehtineet ja valmistautuvat nyt uuden loistokkaan sukupolven loihtimiseen. 

Auroraperhonen (uros)

Auroraperhonen (naaras)

Uutena tuttavuutena tutustuin tähän valko-oranssisiipiseen pikkuperhoseen: aurooraperhonen on saanut nimensä jumalattarelta ja  aamuruskolta. Vain "herraperhoselle" on annettu oranssit siivenkärjet, tulevilta "vaimoehdokkailta" ne puuttuvat. Niiden ystävinä ojanpientareella lehahteli pieniä lanttuperhosia. Tuntui, että niiden loppumaton pyrähtely ei herennyt hetkeksikään. Taisi olla muut mielessä, kuin pientareen ensimmäiset kukat... 

Lanttuperhosia

Perhoset kuvattu Kustavissa toukokuun puolivälissä 2021. 

Joko sinä bongaillut monia perhosia tänä keväänä? 

Värikästä kevättä! 

– Merikaisla

Suomen talvi on harmaa ja ikävä?

 

Sanovat, että Suomen talvi on harmaa. Ja valoton. 

Vaan kun aurinko yllättäen pitkän, pimeän talven keskellä nostaa päätään pilviverhon takaa, on maailma värejä tulvillaan. Pienet jäähelmet puiden oksilla toistavat auringon häikäisevää kirkkautta. Pakkashangella pikkuriikkisissä hiutaleissa välähtelevät prisman sateenkaarisävyt. 

Taivaan sininen hehku on henkeäsalpaavan kaunis. Auringonlasku lännessä lataa keltaisen ja oranssin kirkuvat sävyt verkkokalvolle, ja samaan aikaan pohjoisen taivaalla matalalla roikkuvat pilvet värjäytyvät satumaiseen violetin ja vaaleanpunaiseen laveerattuun sävymaailmaan. 

Puiden rungoilla jännittävät, harmaanvihreät jäkälät ja kallion kyljessä lumen alta pilkottavat sammaleet yllättävät kerta toisensa jälkeen värihehkullaan. 

Tänään lumi sulaa kohisten. Vieläköhän pakkaskelit saapuvat? 

Luonnon tarkkaileminen on voimaannuttavaa. Nautitaan kaikista talven hetkistä! 

- Merikaisla

Luminen jatulintarha syntyi jäälle

Talvinen iltapäivä, jään päällä lunta. Uskaltaako valkoisen puhtautaan pinnan rikkoa? Iskee valkoisen taulunpohjan sydndrooma hetkeksi, mutta sitten mielen valtaa tarve piirtää jotain: Jatulintarha. Labyrintti. Mikähän siinä ja sen muodosa minua kiehtoo? 

Muoto. Loputtomuus. Taikausko. Menneisyys. 

Tarvon ympyrämuodostelmaa edestakaisin reunoilta keskelle ja keskeltä reunoille syventäen sen muotoja. Melkein jo huimaa. Ei ole muuta kuin tämä hetki.

Ajatus raukeaa.

Ilta-aurinko hiipi pikkuhiljaa pilvien ja taivaanrannan rajaan ja värjää maisemaa mystiseksi. Varjot syventävät jatulin piirtoja. Hiljaa se kuiskaa: 

Tämän minä sinulle tarjoan. Suojan. Minä varjelen sinua. 

 

Mikä on jatuli ja jatulintarha?

Sana jatuli juontuu pohjoisen jättiläisistä, Lapin mystisestä muinaiskansasta, joita myös noidiksi epäiltiin. Kivestä tehtyjä jatuleita, jatulintarhoja, eli labyrinttejä rakennettiin Suomessa historialliselta ajalta, jo pronssikaudella. Pääasiassa niitä löytyy rannikolta. 

Jatulintarha on suojeleva symboli, joka torjuu pahaa. Se yhdistetään myös hedelmällisyyteen ja moniin rituaaleihin. Myös merenkulkuun ja luotseihin. Jatulin kuvia löytyy myös kirkkojen seinille maalattuna. Kivikehästä on käytetty myös monia muita nimiä, mm: nunnantarha, jättiläisen tie, Laiskan-Jaakon rinki ja Jerusalemi ja ruotsalaisittain jungfrudans. 

Pienenä leikimme näissä lumeen tekemissämme spiraaleissa noitavainoa: yksi otti kiinni ja toiset juoksivat pakoon. Salaisia portteja pitkin pääsi vaihtamaan polkua. Mahtaako jatulintarha olla sinulle tuttu kuvio?

• Katso lisää kuvia Facebookistani: Jatulintarha Turun Luolavuorella ja Rauman Kappelinsalmen rannalla. 

Haluan jakaa näiden kuvien kera rauhoittumisen ja meditaatiohetken, jonka itsekin koin - muistetaanhan joskus pysähtyä, tämän poikkeusajankin keskellä. 

- Merikaisla