24. kesäkuuta 2024

Tankarin majakkasaari tarjoaa myös kiehtovaa merihistoriaa

Tankar, majakka ja majakkasaari

Tässä jälleen yksi majakkabongaus ja retki Kokkolan ulkosaaristossa sijaitsevalle Tankarin majakalle. Vahva suositus majakoita ja merta rakastaville! 

Aurinkoinen päivä kutsui merelle ja päiväretkelle kohti Tankarin majakkaa. Matkasimme sinne Kokkolan Yxpihlajan vierasvenesatamasta M/S Jennyllä. Mukavan kokoinen alus, jonka kanttiinista sai pientä purtavaa ja istumapaikkoja oli myös kannella. Tankar sijaitsee noin 15 km päässä mantereelta, ja matka taittui aurinkoisessa säässä mukavasti.

Opastettu kierros ja majakka

Mukavan merimatkan ja rantautumisen jälkeen pääsimme opastetulle kierrokselle, joka kierrätti meitä saaren eri paikoissa ja kertoi paikan mielenkiintoisesta historiasta. Tankar tunnettiin aiemmin Tankokarina: merestä pilkistävällä ulkoluodolla oli aluksi 1750-luvulla vain kummeli, jota oli korotettu tynnyreillä, eli kansan suussa luodolla seisoi tanko

Maan noustessa luodosta muodostui saari. Nykyinen saarella seisova uljas punavalkoinen majakka valmistui vuonna 1889. Noin 30 metrisen majakan runko on raudasta valmistettu. Peltikuorinen torni on rakennettu ilman välitasanteita ja huipulle pääsee kierreportaita nousten. Askelmia kertyy yhteen suuntaan huimat 122. Majakan ikkunoista näkee mukavasti alueen rakennukset ja tietenkin meren aina horisonttiin asti. 

Tankar, majakka Kokkola

Tankar, majakka

Tankar, majakka sisältä päin.

Tankar, majakka ja majakkasaari

Tankarin maisemat ja museo

Pieni polku kulkee kylän ja asutuksen läpi kohti majakkaa: Sen varrella on kauniita harmaantuneita mökkejä ja punamultaisia rakennuksia. Saarella onkin toiminut luotsien lisäksi kalastajien oma kyläyhteisö. 

Matkan varrella sijaitsee myös pieni hylkeenpyyntimuseo, jossa voit nähdä kalastukseen ja hylkeenpyyntiin liittyvää esineistöä. Luotsit asuivat saaren pohjoisosassa luotsiasemalla. Nämä elinkeinot elivät karulla saarella rintarinnan. Tietenkin saarella asuivat majakan valmistuttua myös majakkamestari ja majakanvartijat. 

Tankar, majakka ja majakkasaari

Tankar, majakka ja majakkasaari

Tankar, museo majakkasaari

Tankar, hylkeenpyyntimuseo majakkasaari

Tankarin vanha puukirkko

Majakkasaarelta oli pitkä ja vaarallinenkin merimatka lähimpään mantereella sijaitsevaan kirkkoon. Niinpä luoto sai oman pienen puukirkon. Tankarin kirkko on pystytetty vuonna 1754. Sen penkeissä voi nähdä aikalaisten kaivertamia puumerkkejä. Jokaisalla arvostetulla kävijällä, ns. kirkonmiehellä, oli oma paikkansa kirkossa, josta merkit kertovat. Jos pappi ei sään vuoksi päässyt saarelle pitämään saarnaa, sen piti satamavouti.

Tankar, kirkko majakkasaari, Kokkola

Tankar, kirkko majakkasaari 

Saarella ei ollut helppoa elää. Myös onnettomuuksia kohdattiin. Vuonna 1855 Tankarin luotsiasemaa kohtasi suuri menetys. Luotsivene upposi työtehtävissä kovassa myrskyssä ja saaren kaikki luotsit menehtyivät.

Tämä muistolaatta ei kerro siitä, vaan se on pystytetty luotseille ja aseman henkilökunnalle, jotka eivät hyväksyneet venäjän keisarin käskyä luotsitoiminnan venäläistämisestä, vaan erosivat tehtävistään. Laatan tekstissä lukee vuosiluku 1912 sekä "Muistomerkki niille, jotka eivät alistuneet ryssän sortoon."

Tankar, majakkasaari, muistolaatta 1912

Tankar, luonto majakkasaari
Kallioinen saari on noussut merestä vuosien saatossa. 

Vinkkini Tankarin majakkareissuun

Vinkki 1. Suuntaa keskiviikkona saareen, silloin majakka on auki ja pääset sisälle uljaaseen majakkaan.

Vinkki 2. Jos haluat käydä majakassa, suuntaa heti opastetun kierroksen jälkeen ensin majakalle, jotta pääset varmasti vierailemaan huipulla. Majakalle on tapana kertyä jonoa ja majakka on auki vain pari tuntia iltapäivällä. Sisälle pääsee vain 5 henkilöä kerrallaan. Majakkaan on pieni pääsymaksu.

Vinkki 3. Saareen voi jäädä myös yöksi ja majoittua viehättävässä vieradsmajassa, Majakkamestarin talossa tai luotsiaseman hostellissa. Saarella voi vierailla tietenkin myös omalla veneellä. 

Vinkki 4. Omat eväät maistuvat aina varmasti. Saarella on myös pieni anniskeluoikeuksin varustettu Cafè Tankar -kahvila, josta saa mm. sämpylöitä. Mutta, jos haluat tarjolla olevan lohikeiton, se tulee varata ennakkoon.



Toivottavasti vinkkini auttavat, jos aiot bongata tämän edelleen toiminnassa olevan majakan. Tanka-majakan valokiila viistää edelleen yössä ja luo kirkasta kajoaan ja turvaa kaikille merenkulkijoille! 

- Merikaisla 

Tankar, majakkasaari

11. huhtikuuta 2024

Söderskärin Majakka Porvoon edustalla – vihdoin sinne pääsee!



Söderskärin majakalle Porvoon ulkosaaristoon on vasta muutaman hetken aikaa päässyt vierailemaan kesäaikaan. Söderskärin saariryhmä on rauhoitettu luonnonsuojelualue ja Natura 2000 alue. Vaikka majakkasaarille on kielletty maihinnousu 1.5 - 31.7. lintujen pesintäkauden aikana, on Pörtö Line saanut Ympäristöministeriön luvalla tehdä sinne yleisöristeilyjä kesällä. Ne starttaavat Helsingin kauppatorilta, Vuosaaren Aurinkolahdesta sekä Sipoon Kalkkirannasta. Itse valitsimme lähtöpaikaksi Sipoon. Sipoosta lähtevä vene oli pieni ja hyvinkin "autenttinen keskimoottorivene" ja ilman suurempia palveluja, ja merimatka kesti puolisentoista tuntia. Helsingin suunnalta tuleva saaristoalus olisi tarjonnut enemmän istumapaikkoja ja pienen kahvilan palvelut. Huomiona jo tässä kohtaa, että saarella ei ole wc:tä eikä palveluita, joten veneiden varustelut tulevat tarpeeseen. Ota siis mukaan omat eväät. 

Vesilinnut tervehtivät tulijoita ja sukeltelevat kallioiden tuntumassa. Ne saavat rauhassa pesiä ja kasvattaa poikueitaan saarella. Saari on haahkojen valtakuntaa, ja täällä voi nähdä myös riskilöitä, kalatiiroja ja lapintiiroja. Karulla saarella yllättyy myös saariston kukkien monista sävyistä, täällä kasvaa mm. kauniita fuksiansävyisiä rantakukkia ja liiloja rantatädykkeitä. Paljaat ja sileät kallioiden pinnat kertovat omaa tarinaansa meren aaltojen hyväilyistä. Ylempänä ne ovat jäkälien ja maksaruohojen kuorruttamia. 

Söderskär majakkasaari Porvoo



Rantatädyke


Rantakukka

Saarelle tulija huomaa heti rannan tuntumassa suuria halkorakennelmia. Ne muistuttavat ajasta, jolloin tulen avulla viestitettiin ja ne toimivat myös merkkivaloina. Suuret tulet näkyivät kauas. 

Söderskärin saariryhmä


Varsinaisen majakkasaaren nimi on Mattlandet ja sen vieressä on pienempi kallioluoto, Bastulandet, joka on ollut luotsien päivystyspaikka. Punainen pieni luotsitupa muistuttaa näistä ajoista. Saaria yhdistää lähes 60 metrinen riippusilta. Tälle saarekkeelle emme päässeet matkamme aikana, sillä koko saari oli rauhoitettu lintujen pesintäajaksi. Muita majakkaa ympäröiviä saaria ovat Kokkomaa ja Synnertslanden sekä Nätkobben ja Reevit: nekään eivät kuuluneet vierailukohteisiimme. 



Kahdeksankulmaisen majakkatornin huipulla 


Elettiin Nikolas 1 Suomen suurruhtinaskautta. Majakan perustaminen Söderdskäriin sai alkunsa, kun Glosholmin majakan huomattiin olevan väärässä paikassa, liian lähellä manteretta, sisäsaaristoa ja vieläpä matalikkojen keskellä. 1851 senaatti antoi määräyksen uuden majakan rakentamisesta Söderkärin saarelle, entisen pookin tilalle. Myrsky oli kaatanut puisen pookin jo vuonna 1847. Ohjeena oli, että majakan pyörivän valon tulisi olla 125 jalkaa merenpinnan yläpuolella. Majakan alustavat piirustukset piirsi arkkitehti Carl Albert Edefelt, tunnetun kansallistaiteilijamme isä. Lopulliset piirustukset teki Ernst Lohrman



Majakan piirustukset Söderskär-kirjan sivuilta kuvattuna.
Söderskär majakka Porvoo



Noin 40 metriä korkean majakan huipulla on kuparikattoinen lyhtykoju. Majakan alaosa on kahdeksaan metriin asti graniittia, mutta loppuosa oli aluksi tiilirakenteinen, sillä kiveä ei riittänyt rakentamiseen. Majakka kuitenkin huojui kovilla tuulilla ja se oli jopa kallistunut hieman tiiliosastaan. 1900-luvun alkupuolella sitä vahvistettiin ratakiskoista, rautavanteista ja betonista rakennetulla ”rautakorsetilla”. Nykyisin sen yläosaa somistaa siis punertavankellertävä betoninen kuori. 

Matkalla torniin, pääsi ihailemaan ikkunoista maisemia ja pienet huoneet oli somistettu ajan henkeen ja seiniltä löytyi mm. Tove Janssonin Muumi-tauluja. Sanotaankin, että Jansson oli 
 saanut virikkeitä kirjaansa Muumipappa ja meri Söderkärin edeltäjältä, pyöreätorniselta Glosholmin majakalta. 



Ympäri vuoden asutusta 


Majakanvartijat ja majakkamestari asustivat perheidensä kanssa Mattlandetissa ympäri vuoden. Heidän punamultaiset rakennuksensa ovat edelleen pystyssä, mutta nykyään yksityiskäytössä, eikä saaren eteläiselle alueelle meillä turisteilla ollut asiaa. Saari siirtyi yksityisomistukseen vuonna 2023. Sitä ennen saari toimi myös riistantutkimusasema. 

"Söderskärin valo sytytettiin merimajakoiden parhaaseen kulta-aikaan 1862. Se sammutettiin lopullisesti 1989, mutta yhä majakka sekä luotsi- ja majakkaväen vanhat rakennukset uhmaavat aikaa luodoillaan."
Ote Söderskär-kirjasta (Mikander, Westback, Häilä) , jonka suosittelen lukemaan.

– Merikaisla 

PS. Kurkkaa Instasta sähäkkä perhostoukkavideo. Asialla neitoperhoset. 




23. maaliskuuta 2024

Kanamunien värjääminen ja marmorointi mustikalla




Oletko kokeillut mustikalla munien värjäämistä? Tässä vinkit kananmunien värjäämiseen ja marmorointiin. Miten jänniä kuvioita itse syötävään kananmunaan saakaan tällä aikaiseksi. Tämä oli tosi hauska ja nopea pääsiäisajan ja toki muinakin aikoina kiva tee-se-itse juttu!


Keitinveteen voi laittaa erilaisia värjääviä, luonnosta saatavia materiaaleja, jotka keitettäessä tekevät kananmunan kuoren hauskasti eri väriseksi. Monille lienee tuttu sipulinkuorien heittäminen keitinveteen: Munista tulee kellertävän rusehtavia. Mustikat keitinvedessä värjäävät kuoren haalean siniseksi. Tällä kertaa lähdin kuitenkin testaamaan, miten mustikalla muuten voisi värjätä munia.

Kananmunien maalaaminen mustikalla

Mustikka tarttuu munan kuoreen kauniina ja mystisenä liilana, kun sen murskaa ja hieroo sitä kuoren pintaan. Kannattaa kokeilla myös mustikalla erilaisten kuvioiden piirtämistä, miksei myös siveltimellä maalaamista. Yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon, on alustan ja käsien suojaaminen, väri kun tarttuu helposti ei-toivottuihin paikkoihin. Suosittelen vaikkapa kertakäyttöisten muovikäsineiden käyttöä. 


Siinä ne sitten ovat valmiina pääsiäisen koristeluun – herkullisen sävyiset kananmunat. 

Huom! Jos värjäät keitettyjä kananmunia, voi niistä kuorittaessa irrota mustikkaa sormiin. Tyhjäksi puhalletut, koristeeksi tarkoitetut munat sopivat tähän ehkä paremmin. Kurkkaa vinkkini tähän aiemmasta jutustani. 





Marmoroidut munat

Sitten ne marmoroidut muna. Miten hauskasti väri tarttuukaan itse syötävään kananmunaan, kun kuoren rikkoo ja pintaan sivelee mustikkaa. Tulipas hauskat kuviot! Tässä siis ohje:


Kopauttele keitetyn munan pinta kauttaaltaan rikki. Mitä enemmän kuori on rikki, sen enemmän väri tarttuu itse syötävään munaan. Kivoja kuvioita saa pikkuiskuista, vähän kuin hämähäkinseitin muotoisia kuvioita.


Hiero reilusti murskattua mustikkaa kauttaaltaan rikotun kuoren pintaan. Painele kevyesti mustikita halkemiin saadaksesi enemmän värjättyjä alueita. Odota muutamia minuutteja. Ja kas, väri on tarttunut rikotuista kohdista itse munaan! Kun munan kuorii, näkee lopputuloksen: pintaan on ilmestynyt jänniä, marmorimaisia, pehmeäreunaisia, tummia kuvioita.  


Valkoisessa maljassa muna marmoroitumassa ja laudalla lopputulos. 


Aiotko testata tätä?


Hauskaa pääsiäistä kaikille!

- Merikaisla