Osa 1: Retrokeittiön remontti saaristolaiseksi

Palataan hieman ajassa taaksepäin. Pikkuinen rantatorppa (60 m2) ei ollut kovin hääppöisessä kunnossa, kun sen ostimme. Tarvittiin kuitenkin näkemys siitä, mitä sille voisi tehdä. Kerron eri huoneiden remonteista myöhemmin, mutta aloitellaan keittiöstä.

Vanha keittiö

Pienen keittiön seiniä värjäsi beessi lastulevy. Tiskipöytä oli ilmeisimmin 60-luvulta, mutta aika huonossa kunnossa. Hiiret olivat takertaneet reikiä kaapistoon ja löytyipäs niiden jätöksiä myös vanhasta jääkaapista (yök!). Liesituuletin ei tehnyt muuta, kuin piti mahdotonta pörinää. Ruokakaappiin oli joku kuoriaisporukka tehnyt pesän ja kaapin sisäseinät olivat myrkynvihreiksi maalattuja. Enempää säilytystilaa ei sitten ollutkaan. Seinällä tiskipöydän takana oli aika ilmeikkäät sinikeltaiset laatat. Lattia oli vanhaa linoleumlaattaa, mutta sekin lohkeillut ja huonossa kunnossa. Katto oli jännästi tehty kahdesta eri paneelista. Kokonaisuudessaan siis aika lailla retrokeittiö.

Uusi keittiö

Keittiö sai siis lähteä ja tilalle tuli uutta. Halusin keittiöön tietenkin saariston tunnelmaa. Tuossa ensimmäisessä kuvassa remontti on jo aloitettu, ja seinätkin valkoiset, mutta kerron seuraavassa osassa vähän enemmän mm. materiaalivalinnoista. 

Tsemppiä kaikille, jotka parhaillaan remontin parissa painitte. 

Katso "Osa 2 - keittiöremontti valmis"

- Merikaisla

Valkoisen sydänhyllykön aarteet

En ole kovinkaan innokas pienten esineiden keräilijä, mutta joskus matkan varrelle osuu pikkuruisia esineitä, jotka ansaitsevat paraatipaikan. Itselleni oli kertynyt muutama pieni posliiniesine: Niiden esillepanoon oli siis ostettava hylly, ja tämä valkoinen, puinen Riverdale-sydänhylly vei sydämeni ☺ ja löysi seinälleni.

Pienet tasot kutsuivat sympaattisia tavaroita. Valkoisista lasten kermanekoista kaksi on Arabiaa, loput jotain muuta vanhaa posliinia. Maailmalla matkatessani mukaan on tarttunut muutama miniposliiniesine: sinikuvioinen pieni vaasi Pekingistä, pesusoikkopari (hui, unohdus…mistä sen ostin...) ja suloisimpana ankka kirkkaankeltaisine nokkineen Montenegrosta - myyjän mukaan saksalaista antiikkia.

Muut hyllyn esineet vaihtelevat useasti. Pienessä naulassa hyllyn alareunassa roikkuu ehkä hieman surulliselta vaikuttava puunalle. 

Sydänhyllyn vieressä seinää vasten nojailee muutama heinäseivästikas, joista jo teinkin julkaisun. Nämä ovat pian lähdössä uusiin koteihin ystäviäni ilahduttamaan.

Kuten ehkä huomaat, että näitä kuvatessani muutama esine jo vaihtoi paikkaa. Viimeisessä kuvassa hyllyn päälle on löytänyt tiensä vanha narunkerä ja pähkinäpensaan oksa. Kaikilla on minulle tärkeä oma merkityksensä. Näitä katsoessa palaa mieleen moni rakas hetki, matka tai ihminen, jolta esineen olen saanut. Mukava vaalia näin muistoja. 

Miten te olette ratkaisseet pikkuesineiden esillepanon?

Valkoista talven jatkoa teille, blogiystävät!

Pulinaa puissa (+ bonusvideo)

Pakkasta 12 astetta. Ihmeen pulinaa rantalepässä. Hiivin pikkuhiljaa lähemmäs ja pääsin ihan lintuparven alle. Harmi, että mukana oli vai puhelin, jolla koitin ikuistaa lintujengin puuhailut. Vastavaloon piirtyi lähinnä ääriviivoja, mutta toisaalta taivasta vasten ne näyttivät aika kivan graafisilta. Puiden oksat vetivät nekin talvista taivasta vasten sekä vahvoja mustia linjoja että herkkiä siveltimen vetoja.

Linnut osoittautuivat urpiaisiksi. Parvi sirkutteli ja pyrähteli edestakaisin oksilla ja naposteli poskiinsa lepän urpujen siemeniä. Päälleni tipahteli oksilta pakkaslunta, hetki oli mukavan pysäyttävä - kuin olisin ollut osa lintuparvea. Jotta pääsisitte tunnelmaan, tässä bonuksena video. Taustalla raakkuu muutaman kerran myös varislintu. Kaikki ripinät ja rapinat äänet ovat lintujen aikaansaamia, muuten luonto on hiljaa.

Tänään bongasin käkkärämännystä myös yksinäisen, pikkuruisen hippiäisen, joka etsi talveksi havuihin suojaan kätkeytyneitä hyönteisiä. Ja tietenkin pihapuissa hypähteli myös tali- ja sinitiaisia. Muistattehan laittaa lintulaudoille siemeniä pikkulinnuille näin pakkasella

Riemuisaa talvipäivää, nautitaan luonnosta ja iloitaan sen antamista pienistä asioista!


- Merikaisla

Pakkaspäivä ja koiran elämää

Pikkupakkasta oli viikonvaihteessa. Emäntäni kameran linssiin tarttui ojan pajuja, jotka olivat kasvattaneet itselleen valkoisia lumipiikkejä. Koittivat ehkä matkia lumisia kuusia. Koivujen oksat olivat nekin rakentaneet lumesta koristehileitä.

 

Vaaleanpunainen toppapuku on mielestäni aika chic! Eipähän tule kylmä. Kuonokarvat on koko ajan kyllä märkänä, kun kaikkea pitää haistella ja nuuhkia, mutta se ei tahtia haittaa. Täällä metsässä kivointa on, kun saa liikkua ilman remmiä.

Tämän reissun jälkeen emäntäni oli sitä miltä, että näytän leijonalta. Päätti tehdä trimmauksen ja pesun. Ei muuta kuin "kauneushoitolaan tuunattavaksi". Pidän kyllä pesusta, kun samalla turkkia hierotaan. Ja föönaus se vasta mukavaa onkin - tuntuu kuin kesäinen tuuli puhaltaisi. Mutta märkänä pyyhkeen suojassa ei ole kovin kiva olla ja odotella kuivausta. Ilmeeni ehkä kertoo sen. 

Tuolla viimeisissä kuvissa näette lopputuloksen. Tällainen minusta sitten tuli. Koska on talvi, toivon ettei liian lyhyeksi turkkia leikattaisi. Ja etteivät vaan luule poikakoiraksi.

Mahdankohan nyt olla tarpeeksi söpön näköinen?

Taidan pyytää herkkua, kun olin niin kiltisti emäntäni käsittelyssä. Tassu on jo nousemassa. 

Muistakaa nauttia luonnosta. Iloista tammikuuta kaikille!