Tämä
pieni vaja rakentui jokin aika sitten rantaamme. Kyseessä oli valmis Lillevilla -varasto/huussi-paketti, joka oli suhteellisen helppo pystyttää.
Kivijaloiksi laitettiin lekaharkkoja, ja niiden päälle pinottiin hirret
ohjeiden mukaan. Parissa päivässä homma oli tehty, sillä apunamme oli ystävämme
rakennusalalta, joka joudutti reippaasti pystytystä.
Kaksiosainen
varasto
Mukana
ollut väliseinä asennettiin hieman keskikohdasta vasemmalle: sinne tuli siis
pikkuhuussi. Toiselle puolelle jäi kivan kokoinen pieni varasto. PuuCee on mukava rannassa,
kun vietämme kallioilla kesäpäiviä, sillä ylös torpallemme, joka sijaitsee
ylhäällä kalliolla, on portaita pitkin aikamoinen nousu. Mielestäni kompostoivan puuhuussin rakentaminen on samalla ekoteko!
Minkä
väriseksi maalata vaja ulkoa?
Vajaa ja huussia ei vielä ole sisustettu, eikä maalattu sisältä. Valkoisellahan sen sisäseinät tullaan maalamaan.
Musta
huopakatto oli suhteellisen helppo värivalinta, mutta minkä värinen vajasta
tulisi? Muut rakennukset ovat tontillamme punamultaa, joten se väri pyöri
pitkään mielessäni. Onneksi hirsien piti kuivua talven yli, jotta maali pysyisi
hyvin kuivassa puussa. Homesuojaus toimi hyvin talven yli. Jäi siis aikaa miettiä maalivalintaa ja sävyä.
Musta varasto voitti
Saaristossa
olen nähnyt jonkin verran punamullan ohella mustia rantarakennuksia. Olisipa
hieno, jos vajassamme olisi vielä jäviruokokatto! Musta siis? Kyllä. Lopulta siis
päädyin mustaan ulkomaaliin: Virtasen hengittävä 4:n öljyn maaliin. Nopea kurkkaus ja värin tsekkaus Saariston värikartasta. Värivalinnassa voitti ajatus, että tumma sävy luontuu rantamaisemaan ja vaja
hieman piiloutuu rantapuiden keskelle. Valkoiset oven pokat ja
räystäslaudat raikastavat ja tekevät kauniin kontrastin.
Huussinpuoleista ovea koristaa taottu haka ja sen ikkunassa on tietenkin pitsiverhot. Vajassa
säilytetään mm. isännän kalastustarvikkeita – ja tietysti minun omaa pinkin
väristä lady-virveliä (!). Niinpä seinä sai vielä kylkeensä komean ”Gone
fishing”-kyltin.
Oletko sinä joutunut miettimään ulkoseinien värien valintaa, ja onko se ollut helppoa?
Leppoisia
kesäpäiviä, Merikaisla