23. heinäkuuta 2022

Kustavin Ströömillä kohoaa mystinen torni: tutustu 100-vuotiaaseen Sarvilinnaan


Mystinen torni kohoaa Selkämeren kansallispuiston alueella, Kustavin Ströömillä. Sen ohi olen veneellä ajellut monet kerrat. Olen kuullut sen nimen: Sarvilinna. Minkä tarinan upea torni kätkeekään Lypertön saaren puiden suojaan? Tiedän, että Lypertössä, tai suomennettuna Lypertissä, ja sen pohjoisosissa sijaitsee linnakesaari ja vierasvenesatama Katanpää ja että saarella on myös kuuluisa Alastalo, josta kustavilainen kirjailija Volter Kilpi on kirjoittanut menestysromaaninsa Alastalon salissa. Mutta Sarvilinnaan ei minulla ole ollut asiaa, koska se on yksityisen suvun omistuksessa. 

Kerran kesässä Sarvilinnassa järjestetään kuitenkin avoimien ovien päivä, jolloin vieraat ovat tervetulleita tutustumaan historialliseen kohteeseen. Vihdoin siis pääsin, hieman sateisena päivänä, Kustavin matkailuyhdistyksen järjestämälle reissulle Sarvilinnaan! (Pahoittelut sateisen päivän tummista kuvista.)


Sarvilinna, Kustavi, Ströömi

Sarvilinna 100 vuotta


Kesä 2022 on Sarvilinnan juhlavuosi: 1922 valmistui lomahuvilaksi hirsinen rakennus isäntinään Varma ja Alarik Hornborg, jotka suunnittelivat kokonaisuuden kallioiselle saarelle yhdessä arkkitehti Lars Sonckin kanssa. Paikan nimi oli siis rakennusvaiheessa Villa Hornborg, mutta huvilan nimi, ja jossain vaiheessa myös perheen sukunimi suomennettiin kansallisliikkeen hengessä Sarvilinnaksi. 

Upea kyltti toivottaa tulijat tervetulleeksi. Päärakennuksen piparkakkutalomaiset ikkunat henkivät kansallisromantiikkaa. 

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi, torni

Sarvilinnan torni – Ströömin maamerkki 


Sarvilinnan näkyvin osa on siis upea puinen torni, joka näkyy meriväylä Ströömille. Olen aina pohtinut, onko torni sisältä tyhjä vai mikä sen tarkoitus on. Heti alkuun kiikutin itseni kohti tornin oviaukkoa. Yllättäen jyrkkien, huippua kohti kohoavien portaiden varrelta löytyikin makuukammareita, isoja ja pieniä. Ylhäältä aukeavat huikeat näkymät Kustavin Ströömille, aina Selkämeren Isokarin majakkasaarelle asti. On jännittävää miettiä maiseman muutosta: 100 vuotta sitten Lypertön saari ja huvilan sijaintipaikka oli paljaskallioinen luoto. Sittemin puusto on valloittanut maiseman. 

Sarvilinna torni, makuukamari



Ströömi, torni
Näkymä Sarvilinnan tornista


Sarvilinnan huvila


Kokonaisista honkaisista pyöröhirsistä rakennettu päähuvila oli mykistävä. Jännittävä yksityiskohta on sen keskellä oleva sisäpiha, jota rakennus kiertää neliömäisesti. 

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi, Arborentum
Näkymä sisäpihalle. 



Sarvilinna, Kustavi, Ströömi
Rakennus ja sen huoneet on säilytetty ennallaan, ja kaikki on pyritty pitämään mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa huonekaluineen, valaisimineen ja esineistöineen.  Arvostusta kokonaisuuden säilyttämisestä lisää se, että huvila on edelleen suvun lomanviettokäytössä, eli se ole ole museo. Tunnelma on lähes autenttinen, sisäänastuessaan kävijä palaa vuosikymmenten taakse ja esineistö huokuu historiaa. Upeita yksityiskohtia tarjoavat mm. mielenkiintoiset, kivillä koristellut takat. 

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi, takka

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi, valkoiset pölloökalusteet


Isäntäväen makuuhuoneessa on valkoiset pöllöksi kutsutut  kalusteet. Yhdessä Sarvilinnan huoneessa muuten Alarik Hornberg, joka oli siis porilainen tohtorismies, piti kesäisin omaa vastaanottoa saaristolaisille. 

Sarvilinna, Kustavi, esinteistöä

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi

Arborentum ja puutarha


Pihalla on ollut kukoistava kukka- hyötypuutarha, ja edelleen sieltä löytyy puulajipuisto arborentum – ainutlaatuinen kokonaisuus Suomessa ja varsinkin täällä saaristossa. Parhaimmillaan puutarhassa on ollut jopa 2000 eri lajiketta. Sarvilinnan väki kertoi, että puutarhasta piti sittemmin huolta vuosikymmenet Hornborgin tytär, nyt jo edesmennyt Aira Lennes. Nykyisin puutarha ja arborentum on edelleen kaunis, mutta kukkaloistoa ei enää ole juurikaan nähtävissä. Ylläpidon on tehnyt hankalaksi mm. saaren villieläimet: vierailunikin aikana pihan poikki viiletti puutarhan anteja rakastava peura. 

Sarvilinna, Kustavi, Ströömi, Arboremtum
Pieni muisto loistokkaasta puutarhasta ilahduttaa. 


Sarvilinna, Kustavi, Ströömi, Arborentum
Sarvilinnan arborentum. Taustalla kohoaa puinen pumppuhuone. 

Huvila Sarvilinna, Kustavi, Ströömi
Sarvillinna kauniit ikkunat ovat vertaansa vailla. 



Alueella on monia muitakin rakennuksia, mm. rantasauna ja romanttinen rantapaviljonki sekä puutarhakuvassa vilahtava kaunis pumppuhuone. Jätän kuitenkin Sarvilinnan esittelyn tarkoituksella hieman "verhon taakse". Jospa pääset joskus itse kokemaan ja näkemään Sarvilinnan kauneuden. Ehkäpä bongaat omia jännittäviä yksityiskohtia, kurkkaat vaikkapa ulkohuussiin, jonka seinät kertovat värikästä tarinaansa tai kohotat katseesi kohti kattojen viirejä.

Huussin ilmeikkäät seinät. 








Sarvilinnan viirit on suunnitellut taidetakomossaan yksi
Hornborgin viidestä lapsesta, Irma Jalanne.



Nämä kuvat tarjoavat vain pienen otoksen paikan tunnelmasta. Iso kiitos Sarvilinnan suvulle, jotta pääsin tutustumaan tähän todella ihanaan ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ja Museoviraston suojelemaan paikkaan!


– Merikaisla


Lisää Sarvilinnasta löydät www.sarvilinna.fi.

Sarvilinna Kustavi






13. heinäkuuta 2022

Pieni rantavaja ja huussi – mikä väriksi ulkoseinään?

Musta varasto

Tämä pieni vaja rakentui jokin aika sitten rantaamme. Kyseessä oli valmis Lillevilla -varasto/huussi-paketti, joka oli suhteellisen helppo pystyttää. Kivijaloiksi laitettiin lekaharkkoja, ja niiden päälle pinottiin hirret ohjeiden mukaan. Parissa päivässä homma oli tehty, sillä apunamme oli ystävämme rakennusalalta, joka joudutti reippaasti pystytystä.

Lillevilla varasto

Kaksiosainen varasto

Mukana ollut väliseinä asennettiin hieman keskikohdasta vasemmalle: sinne tuli siis pikkuhuussi. Toiselle puolelle jäi kivan kokoinen pieni varasto. PuuCee on mukava rannassa, kun vietämme kallioilla kesäpäiviä, sillä ylös torpallemme, joka sijaitsee ylhäällä kalliolla, on portaita pitkin aikamoinen nousu. Mielestäni kompostoivan puuhuussin rakentaminen on samalla ekoteko! 


Lillevilla varasto ja huussi



Minkä väriseksi maalata vaja ulkoa?

 

Vajaa ja huussia ei vielä ole sisustettu, eikä maalattu sisältä. Valkoisellahan sen sisäseinät tullaan maalamaan.


Musta huopakatto oli suhteellisen helppo värivalinta, mutta minkä värinen vajasta tulisi? Muut rakennukset ovat tontillamme punamultaa, joten se väri pyöri pitkään mielessäni. Onneksi hirsien piti kuivua talven yli, jotta maali pysyisi hyvin kuivassa puussa. Homesuojaus toimi hyvin talven yli. Jäi siis aikaa miettiä maalivalintaa ja sävyä. 

 

Musta varasto voitti


Saaristossa olen nähnyt jonkin verran punamullan ohella mustia rantarakennuksia. Olisipa hieno, jos vajassamme olisi vielä jäviruokokatto! Musta siis? Kyllä. Lopulta siis päädyin mustaan ulkomaaliin: Virtasen hengittävä 4:n öljyn maaliin. Nopea kurkkaus ja värin tsekkaus Saariston värikartasta. Värivalinnassa voitti ajatus, että tumma sävy luontuu rantamaisemaan ja vaja hieman piiloutuu rantapuiden keskelle. Valkoiset oven pokat ja räystäslaudat raikastavat ja tekevät kauniin kontrastin. 




Musta ovi vajassa


Huussinpuoleista ovea koristaa taottu haka ja sen ikkunassa on tietenkin pitsiverhot. Vajassa säilytetään mm. isännän kalastustarvikkeita – ja tietysti minun omaa pinkin väristä lady-virveliä (!). Niinpä seinä sai vielä kylkeensä komean ”Gone fishing”-kyltin. 

Kalastuskyltti

Gone Fishing kyltti

Oletko sinä  joutunut miettimään ulkoseinien värien valintaa, ja onko se ollut helppoa?
 
Leppoisia kesäpäiviä, Merikaisla

14. kesäkuuta 2022

Tunnistatko metsän valkoiset kukat? Entä mustarastaan laulun?

Metsätähti. 

Ilta kääntyy valoisaksi suviyöksi. Luonto on kauneimmillaan. Vielä lehtivihreä on heleää. Metsässä tuntee kesän voiman. Polkua kävellessä ja tässä tunnelmassa voisin viihtyä pitkään. Valo on kuulasta. Unenomaista.

Metsän valkoiset kukat, oravanmarja ja metsätähti


Keväisen viherryöpsyn keskeltä hohtavat valkoiset kukat. Tunnetko sinä oravanmarjan? Mistä sen nimi lie? Kukinto on tiheä valkoinen terttu. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat punaiset marjat. Ovatko ne oravalle? Enpä usko, mutta ehkäpä nimi oli viesti, että näitä marjoja ei ihmisille, sillä ne aiheuttavat vatsapuruja, eli ovat lievästi myrkyllisiä. 

Oravanmarja

Tämä toinen kaunokainen on metsätähti, hyvin yleinen metsiemme kukka. Vaatimaton, herkkä ja kaunis. Ehkäpä sinullekin tuttu? Sen terälehdet ovat tervävämpiä kuin valkovuokon. 

Yksinäinen metsätähti. 

Oi, kielojen huumaavaa tuoksua


Kielot ovat nyt hehkeimmillään. Oi, mikä tuoksu, kuin metsän omassa hajuvesikaupassa. Monissa kuvissa muuten näkyy kellertäviä täpliä: ollaan juuri siinä keväisessä hetkessä, kun männyn siitepöly värjää  luontoa keltaiseksi. 




Kielon kätköihin on tipahtanut rastaan vaaleansininen munan kuori.

Kielon kukan muoto on kuin keijukaisen hattu. Varmasti jossain heilahti sininen mekon helma, valo välkähti siivestä, rungon takana suhahti... Mieleen nousee muutama säe lapsuuden laulun pienestä tytön tylleröisestä, joka kulki unenomaista metsäpolkua.

Pieni tytön tylleröinen, sievää unta näki;
että hänen ympärilleen, tuli metsän väki.

Sipsutteli Sinipiika, pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä, hyppeli ja juoksi.
Talitintin poikaset kurkkivat eilen pöntön suulta, ja riutuneen oloinen emo kantoi vielä muutamia hyönteisiä, joilla koitti houkutella poikuetta valoon ja maailman ihmeisiin. Tänään kuului kuusikosta monelta oksalta pienten tinttien sirkutus: "Tsi-si-si, mä olen täällä, missä sä olet?". 

Hetkeä ennen aurinko vielä pilkistelee puiden runkojen takaa. Mustarastaan sointuva laulu polveilee illan hetkessä: Ehkäpä tämä on kuvan munasta kuoriutuneen poikasen isukki. 
 




Tämän laulun myötä: Kukkivaa kesää. Tuoksuvia metsähetkiä. Yötöntä yötä. Nauttikaa luonnosta! 

- Merikaisla


PS. Vielä toukokuussa valkovuokot kasvoivat laajoina mättäinä läheisessä lehtometsässä. Nyt niiden  kukkaloisto oli jo mennyttä ja kukat pääosin kuihtuneet. Tässä kuitenkin ne vielä juhla-asussaan. 

Toukokuista valkovuokkojen loistoa.



30. toukokuuta 2022

Merikaisla vai järviruoko?

Kaisloja lammikossa Kustavissa.

Sain kunnian kirjoittaa Vesilinniemen Vesiensuojeluyhdistys - Vevesin nettisivujen blogiin jutun. Valitsin blogiin hauskasti nimeeni liittyvän aiheen: tarinaa siis merikaislasta ja järviruo'osta. Usein ruokoa nimitetään virheellisesti kaislaksi. Tunnistatko sinä nämä rantojen kasvit? 

Oletko muuten sinä keksinyt jotain kivaa käyttöä järviruo'olle?





Lue juttuni Vevesin sivuilta: www.veves.fi

Oi, suvi suloinen, saavuit jälleen! Ihanaa kesän alkua, niin voisin jo sanoa. Pääskyset ovat jo saapuneet saaristoon ja viikossa vihreä lehahti puihin. Vene on laskettu, nyt odotellaan vain lounatuulten tuomaa lämpöä. 

Merikaisla








25. huhtikuuta 2022

DIY: Steariinisytykkeet metsän inspiroimana

Muffinssivuoka, sytyke, itsetehty

Itsetehdyt sytykkeet
ovat mukava lahja, ja tottakai, myös hauska itse käyttää. Saunanpesä ja takka syttyvät mukavasti näillä DIY-sytykkeillä. Tämä metsäinen sytyke herättää itselleni tuoksuvan muiston metsästä, ja tietenkin hetkestä, kun näitä on valmistanut. Lisäksi olen pakkaillut sytykkeitä sellofaanipusseihin, ja vienyt niitä pikkulahjana kyläilemään mennessäni. On huisin hauskaa katsoa saajan hämmennystä, kun hän ihmettelee, että toitko muffinsseja vai mitä ihmettä... 

Steariinisytykkeet

Muffinssisytykkeet

TEKO-OHJE: TEE-SE-ITSE -SYTYKKEET

-  Paperiseen muffinssivuokaan tehdyn sytykkeet 

Itse käytän steariinin sulattamiseen vanhaa metallista kurkkupurkkia. Sulatus hoituu kätevästi vesihauteessa kattilassa sulattaen. Vanhojen kynttilän palasten käyttö on myös ekologinen tapa hyödyntää muuten mahdollisesti roskakoriin meneviä kynttilän palasia. 

Oma inspiraationi syntyi vanhan ja loppuun palaneen vihreän kynttilän siivittämänä. Lisäksi askartelukaapista löytyi aimo kasa vanhoja kruunukynttilän pätkiä. Näin syntyivät nämä metsäiset sytykkeet. 

Materiaalit
- Paperisia muffinssivuokia
- Kynttilänpalasia tai steariinia
- Kynttilän sydänlankaa tai paksuhkoa narua (esim. juuttinaru)
- Luonnon antimia, eli havupuun oksia, pieniä käpyjä, jäkälää (mitä ikinä luonnosta löydätkään kyseisenä vuodenaikana)
- Extrana palavia luonnon tarjoamia koristeita (vain luovuus on rajana!)

Näillä ohjeilla onnistut: 
- Kaada sulatettua steariinia ensin vain vähän paperisen muffinssivuoan pohjalle ja anna jäähtyä. Tämä auttaa siihen, että vuoka ei leviä latteaksi. 
- Kaada uudelleen sulaa steariinia vuokaan, ja ennen kuin steariini kovettuu, asettele erilaisia luonnonmateriaaleja pystyyn. 
- Kun steariinin pinta alkaa jähmettyä, upota siihen "sytytyslanka", eli palanen kynttilän sydänlankaa tai narua. Lanka pysyy paremmin pystyssä, kun steariini on jähmettymässä.
- Jos halua sytykkeen pinnalle koristeita, laita ne silloin, kun pinta on juuri ja juuri jähmettymässä. Muuten koristeet uppoavat kuumaan steariiniin.
- Anna jäähtyä hitaasti, ettei paperi irtoa. 
- Käsittele sytykkeitä hellästi, sillä vuoka irtoaa helposti steariinin kuivuttua. 

Pakkaa sytykkeet nättiin pakettiin. Toisaalta ei haittaa, jos paperivuoka irtoaa. Sytyke toimii ilman sitäkin! 

Itse käytin näissä sytykkeissä pieniä katajan ja kuusenoksia, pikkukäpyjä, harmaajäkälää, pieniä jäkälän valtaamia oksia sekä väripiristykseksi rosepippuria (käyttöpäivä mennyt umpeen) ja katajanmarjoja. 
Koristeiden ei tarvitse tekohetkellä olla kuivia, havut jopa pysyvät kauniimpina, eivätkä ne samantien karise, jos ne ovat tuoreita. Ei kestä montaa päivää, kun ne kuivuvat niin, että ne toimivat hyvin sytykkeenä. 

Sytykkeet kynttilän pätkistä
Välivaiheita: steariinia pikkuhiljaa muffinssivuokiin. 

Entäs ne haitat? Ainoa ongelma on, että raaskiiko näitä käyttää. Olisi huiman hienoa kuulla, jos teet, tai olet tehnyt vastaavia. Vinkkaa ihmeessä! 

Roihuten, 
Merikaisla

20. maaliskuuta 2022

Kevättalvisen päivän luontohavaintoja

Talvinen rantamaisema

Kevättalvi. Aamun ensimmäinen ääni: käpytikka nakuttaa kelopuuta. Vastarannalla kolkutukseen vastaa toinen tikka. Hiljaisuus. Sama koputus, kysymys ja vastaus. Yksinäinen keltasirkku kuuntelee ja katselee oksalla pää kallellaan tali- ja sinitiaisten lintulautaruokailua. 

Aurinko paistaa ja täydeltä terältä on aika lähteä hiihtelemään jäälle. Jään pinta on jo muokkautunut auringon voimasta rosoiseksi. Suksien rohina kuuluu korvissa. Ylhäällä taivaalla liitelee merikotka. Pari viikkoa sitten niitä oli viisi, nyt yksinäinen kotka hallitsee sinistä taivasta ja kaartelee laajenevaa ympyrää rauhallisesti liitäen. 

Lumi on täynnä eläinten jälkiä. Kettu on tallannut oman polun järviruokojen tuntumaan. Jänis on viilettänyt jään halki. Mitäs nämä oikein ovat? Olisiko tässä vinottain hypähdellyt saukko tai näätä. Entäs nämä toiset jäljet? 

Eläinten jälkiä lumessa

Eläinten jälkiä lumessa

Enpäs heti huomannutkaan: vastarannan tuntumassa myös joutsenpariskunta on tullut ihmettelemään mahdollista tulevan kesän vuokrapaikkaa. Kevyesti kaulat jo keinahtelevat ja hetken laulu soi. – Olethan edelleen puolisoni? Jäädäänkö tänne? Eivät jääneet. Tunnin levon jälkeen kiersivät lentäen merenlahden ja suuntasivat kohti pohjoista. 

Palokärki jo kutsuu, kuik-kuik-kuik ja välillä pitkä kvii. Kaukana kuuluu toisen tikan rytmikäs rummutus. Toviksi pikkulintujen parvi alkaa sirkuttaa kilpaa, vaan vielä ei ole kevätlaulujen aika. 

Kevät jo kurkistelee lumihangen alta, on mukava katsella kallioilta sulavia pälviä, niistä voi löytää erilaisia kuvioita ja hahmoja. Mitä sinä tässä näet? 

kallio, pälvi

Jään kumea humahdus, ei se vielä sula, tunnustelee vain. Haluaa  unelmoida kesän tulosta, kun jälleen saa vapaana lainehtia. 

Kevät jo kurkistelee oven raosta. Haluan ajatella, että painostavasta maailmantilanteesta huolimatta ilmassa on toivoa. Luonto antaa minulle voimaa. 

- Merikaisla
 

4. maaliskuuta 2022

Topeliuksen lastenkirjat ja 1800-luvun virsikirja entisöitävänä



Vanhat kirjat. Niiden patina, kellastuneet sivut. Tietenkin tarinat ja kuvat. Sukuni kätköistä löytyi tämä vanha Z. Topeliuksen lasten satukirjasarja Lukemisia lapsille. Kirjat on painettu vuosina 1927-1932. Mikä ihmeen Z? Piti oikein tarkistaa, kun satusetä-Sakarista olin aina kuullut. Siispä: kirjailija ja runoilija Zacharias Topelius käytti nimessään lyhempää Zachris nimeä tai pelkkää Z. -kirjainta. Nyt se on tiedossani.

Näitä rakkaita kirjoja olen lapsena selaillut ja katsellut sen ihania kuvia. Voi ei, sivuilta löytyi myös erinäisiä piirrostuherruksia, oman lapsuushistorian siipien havinaa sekin. Tunnustanko? ...hmmm... en kyllä muista. Mutta sen muistan, että nämä olivat meidän lasten suosikkeja jo piltteinä, ja kirjan kansista ja kunnosta kyllä näki, että niitä todella on luettu. Prinsessa ruusunen, Tuhkimo, Adalminan helmi... ja pelottavat vuorenpeikot sekä vanhat tontut. Kirjojen sinertävät selkämykset olivat hiipuneet lähes harsoiksi ja niitä oli teippailtu monin tavoin.

Aallottaren tarinan on kuvittanut ruotsalainen J.A.G. Acke. 

"Aallotar ui usein yksinään rannikolle, ja hänen valkoinen niskansa näkyy välistä, auringon pilkistäessä synkän pilven raosta. Kuullaanpa hänen usein laulavan yksinäisyyden ikäväänsä illan tyvenessä, ja ken ymmärtää aaltojen kieltä, hän kuulee Aallottaren kaipaavan kadotettua ystäväänsä."



Mistä apu vanhojen kirjojen korjaamiseen?


Löysin Turusta kirjankansien korjaajan, Turun Pahvivalmiste -nimisen liikkeen, jossa vanhat kirjat saisivat uudet siniset kangasselkämykset. Ihana palvelu, kiitos Pekka, ja parin viikon päästä hain hienosti syvänsinisellä kankaalla korjatut kirjat takaisin. Samalla vein liikkeeseen 1800-luvun antiikkisen virsikirjan huollettavaksi. Sen nahkakannet saivat pienen käsittelyn: purkissa luki tyylikkäästi Konservatorns Läderöljä. Tätä tuotetta tarjosivat myös muiden nahkaselkäisten kirjojeni käsittelyyn.

Ruotsinkielinen virsikirja, Psalmboken, vuodelta 1862. Miten upeasti patinoituneet nahkakannet! Miten hieno vihreä sisäkansi. Ja nuo wanhanajan kirjaimet sivulla. Kyllä sopii svensk Läderöljä hyvin tämän kirjankannen nahan hoitoon. Kyljessä "American Library Asocciaton suosittelee". Vanha avain, pieni lukko ja vihertävä pullo löysivät tiensä kuvaukseen somisteeksi. Niissäkin on hienoa menneiden vuosien kuiskintaa.





"Raumo Realskola" lukee avaussivulla. Miltein näen hämyiseen luokahuoneeseen ja kuulen, miten merille mielivä, ehta 'raumangiäline' nuoriherra, on takerrellen laulanut puiselta koulunpenkiltä tiukan opettajan karttakepin varjossa: "Gud, wår Faber ewighet...". Olen syntynyt Raumalla, vaan minulla ei ollut tiedossa, että siellä on ollut ruotsinkielinen "reaalikoulu". Löysin kuitenkin museoidun lehtiartikkelin vuodelta 1881, jossa kirjoitettuna oli, että raumalaisten vaikuttajien ja opettajien Keisarin senaattiin lähetetyllä anomuksella pyydettiin, josko koulun kieli muutettaisiin "tarkoituksenmukaisemmaksi", eli suomenkieliseksi. Sen tiedän myös, että tämä virsikirja sittemmin ollut Rauman lyseossa.



Taidanpa lähteä lukemaan Topeliuksen opettavaisia tarinoita. Uusi suosikkini on Aallottaren jäljet. Sen alkusanat ovat ihanat: "Oletko nähnyt viiruja meren hiekassa..." , samoin nämä siteeraamani kohdat Ahdin tytär Aallottaren ja Tapio-metsänvaltiaan pojan Kanervon rakkaudesta, nuorista, jotka eivät koskaan saaneet toisiaan, koska meri ja metsä muuttuivat sotaisiksi toisiaan kohtaan. Aika ajankohtaista, eikö totta?
 


"Niin he viettivät yksissä pitkät ajat joka ilta meren rannalla, ja he olivat vasta pikkulapsia, sillä metsän pojat ja meren tyttäret eivät kasva niinkuin ihmislapset, vaan he elävät tuhansia vuosia, niinkuin maakin, ja senjälkeen he pysyvät niin kauan lapsina ja heillä on hauskaa illan hämyssä. He pitivät toisistaan niin paljon, että valkoinen kalalokki, joka heidät näki, sanoi naapurilleen merikotkalle: Kanervosta ja Aallottaresta tulee varmaankin pari, ja silloin mekin pääsemme komeisiin häihin."

Eivät lopulta saaneet toisiaan. Miten surullista. Minä tykkäsin jo lapsena hieman surumielisistä saduista. Muistuvatko sinulle mieleen lapsuuden sadut?


- Merikaisla