25. huhtikuuta 2022

DIY: Steariinisytykkeet metsän inspiroimana

Muffinssivuoka, sytyke, itsetehty

Itsetehdyt sytykkeet
ovat mukava lahja, ja tottakai, myös hauska itse käyttää. Saunanpesä ja takka syttyvät mukavasti näillä DIY-sytykkeillä. Tämä metsäinen sytyke herättää itselleni tuoksuvan muiston metsästä, ja tietenkin hetkestä, kun näitä on valmistanut. Lisäksi olen pakkaillut sytykkeitä sellofaanipusseihin, ja vienyt niitä pikkulahjana kyläilemään mennessäni. On huisin hauskaa katsoa saajan hämmennystä, kun hän ihmettelee, että toitko muffinsseja vai mitä ihmettä... 

Steariinisytykkeet

Muffinssisytykkeet

TEKO-OHJE: TEE-SE-ITSE -SYTYKKEET

-  Paperiseen muffinssivuokaan tehdyn sytykkeet 

Itse käytän steariinin sulattamiseen vanhaa metallista kurkkupurkkia. Sulatus hoituu kätevästi vesihauteessa kattilassa sulattaen. Vanhojen kynttilän palasten käyttö on myös ekologinen tapa hyödyntää muuten mahdollisesti roskakoriin meneviä kynttilän palasia. 

Oma inspiraationi syntyi vanhan ja loppuun palaneen vihreän kynttilän siivittämänä. Lisäksi askartelukaapista löytyi aimo kasa vanhoja kruunukynttilän pätkiä. Näin syntyivät nämä metsäiset sytykkeet. 

Materiaalit
- Paperisia muffinssivuokia
- Kynttilänpalasia tai steariinia
- Kynttilän sydänlankaa tai paksuhkoa narua (esim. juuttinaru)
- Luonnon antimia, eli havupuun oksia, pieniä käpyjä, jäkälää (mitä ikinä luonnosta löydätkään kyseisenä vuodenaikana)
- Extrana palavia luonnon tarjoamia koristeita (vain luovuus on rajana!)

Näillä ohjeilla onnistut: 
- Kaada sulatettua steariinia ensin vain vähän paperisen muffinssivuoan pohjalle ja anna jäähtyä. Tämä auttaa siihen, että vuoka ei leviä latteaksi. 
- Kaada uudelleen sulaa steariinia vuokaan, ja ennen kuin steariini kovettuu, asettele erilaisia luonnonmateriaaleja pystyyn. 
- Kun steariinin pinta alkaa jähmettyä, upota siihen "sytytyslanka", eli palanen kynttilän sydänlankaa tai narua. Lanka pysyy paremmin pystyssä, kun steariini on jähmettymässä.
- Jos halua sytykkeen pinnalle koristeita, laita ne silloin, kun pinta on juuri ja juuri jähmettymässä. Muuten koristeet uppoavat kuumaan steariiniin.
- Anna jäähtyä hitaasti, ettei paperi irtoa. 
- Käsittele sytykkeitä hellästi, sillä vuoka irtoaa helposti steariinin kuivuttua. 

Pakkaa sytykkeet nättiin pakettiin. Toisaalta ei haittaa, jos paperivuoka irtoaa. Sytyke toimii ilman sitäkin! 

Itse käytin näissä sytykkeissä pieniä katajan ja kuusenoksia, pikkukäpyjä, harmaajäkälää, pieniä jäkälän valtaamia oksia sekä väripiristykseksi rosepippuria (käyttöpäivä mennyt umpeen) ja katajanmarjoja. 
Koristeiden ei tarvitse tekohetkellä olla kuivia, havut jopa pysyvät kauniimpina, eivätkä ne samantien karise, jos ne ovat tuoreita. Ei kestä montaa päivää, kun ne kuivuvat niin, että ne toimivat hyvin sytykkeenä. 

Sytykkeet kynttilän pätkistä
Välivaiheita: steariinia pikkuhiljaa muffinssivuokiin. 

Entäs ne haitat? Ainoa ongelma on, että raaskiiko näitä käyttää. Olisi huiman hienoa kuulla, jos teet, tai olet tehnyt vastaavia. Vinkkaa ihmeessä! 

Roihuten, 
Merikaisla

20. maaliskuuta 2022

Kevättalvisen päivän luontohavaintoja

Talvinen rantamaisema

Kevättalvi. Aamun ensimmäinen ääni: käpytikka nakuttaa kelopuuta. Vastarannalla kolkutukseen vastaa toinen tikka. Hiljaisuus. Sama koputus, kysymys ja vastaus. Yksinäinen keltasirkku kuuntelee ja katselee oksalla pää kallellaan tali- ja sinitiaisten lintulautaruokailua. 

Aurinko paistaa ja täydeltä terältä on aika lähteä hiihtelemään jäälle. Jään pinta on jo muokkautunut auringon voimasta rosoiseksi. Suksien rohina kuuluu korvissa. Ylhäällä taivaalla liitelee merikotka. Pari viikkoa sitten niitä oli viisi, nyt yksinäinen kotka hallitsee sinistä taivasta ja kaartelee laajenevaa ympyrää rauhallisesti liitäen. 

Lumi on täynnä eläinten jälkiä. Kettu on tallannut oman polun järviruokojen tuntumaan. Jänis on viilettänyt jään halki. Mitäs nämä oikein ovat? Olisiko tässä vinottain hypähdellyt saukko tai näätä. Entäs nämä toiset jäljet? 

Eläinten jälkiä lumessa

Eläinten jälkiä lumessa

Enpäs heti huomannutkaan: vastarannan tuntumassa myös joutsenpariskunta on tullut ihmettelemään mahdollista tulevan kesän vuokrapaikkaa. Kevyesti kaulat jo keinahtelevat ja hetken laulu soi. – Olethan edelleen puolisoni? Jäädäänkö tänne? Eivät jääneet. Tunnin levon jälkeen kiersivät lentäen merenlahden ja suuntasivat kohti pohjoista. 

Palokärki jo kutsuu, kuik-kuik-kuik ja välillä pitkä kvii. Kaukana kuuluu toisen tikan rytmikäs rummutus. Toviksi pikkulintujen parvi alkaa sirkuttaa kilpaa, vaan vielä ei ole kevätlaulujen aika. 

Kevät jo kurkistelee lumihangen alta, on mukava katsella kallioilta sulavia pälviä, niistä voi löytää erilaisia kuvioita ja hahmoja. Mitä sinä tässä näet? 

kallio, pälvi

Jään kumea humahdus, ei se vielä sula, tunnustelee vain. Haluaa  unelmoida kesän tulosta, kun jälleen saa vapaana lainehtia. 

Kevät jo kurkistelee oven raosta. Haluan ajatella, että painostavasta maailmantilanteesta huolimatta ilmassa on toivoa. Luonto antaa minulle voimaa. 

- Merikaisla
 

4. maaliskuuta 2022

Topeliuksen lastenkirjat ja 1800-luvun virsikirja entisöitävänä



Vanhat kirjat. Niiden patina, kellastuneet sivut. Tietenkin tarinat ja kuvat. Sukuni kätköistä löytyi tämä vanha Z. Topeliuksen lasten satukirjasarja Lukemisia lapsille. Kirjat on painettu vuosina 1927-1932. Mikä ihmeen Z? Piti oikein tarkistaa, kun satusetä-Sakarista olin aina kuullut. Siispä: kirjailija ja runoilija Zacharias Topelius käytti nimessään lyhempää Zachris nimeä tai pelkkää Z. -kirjainta. Nyt se on tiedossani.

Näitä rakkaita kirjoja olen lapsena selaillut ja katsellut sen ihania kuvia. Voi ei, sivuilta löytyi myös erinäisiä piirrostuherruksia, oman lapsuushistorian siipien havinaa sekin. Tunnustanko? ...hmmm... en kyllä muista. Mutta sen muistan, että nämä olivat meidän lasten suosikkeja jo piltteinä, ja kirjan kansista ja kunnosta kyllä näki, että niitä todella on luettu. Prinsessa ruusunen, Tuhkimo, Adalminan helmi... ja pelottavat vuorenpeikot sekä vanhat tontut. Kirjojen sinertävät selkämykset olivat hiipuneet lähes harsoiksi ja niitä oli teippailtu monin tavoin.

Aallottaren tarinan on kuvittanut ruotsalainen J.A.G. Acke. 

"Aallotar ui usein yksinään rannikolle, ja hänen valkoinen niskansa näkyy välistä, auringon pilkistäessä synkän pilven raosta. Kuullaanpa hänen usein laulavan yksinäisyyden ikäväänsä illan tyvenessä, ja ken ymmärtää aaltojen kieltä, hän kuulee Aallottaren kaipaavan kadotettua ystäväänsä."



Mistä apu vanhojen kirjojen korjaamiseen?


Löysin Turusta kirjankansien korjaajan, Turun Pahvivalmiste -nimisen liikkeen, jossa vanhat kirjat saisivat uudet siniset kangasselkämykset. Ihana palvelu, kiitos Pekka, ja parin viikon päästä hain hienosti syvänsinisellä kankaalla korjatut kirjat takaisin. Samalla vein liikkeeseen 1800-luvun antiikkisen virsikirjan huollettavaksi. Sen nahkakannet saivat pienen käsittelyn: purkissa luki tyylikkäästi Konservatorns Läderöljä. Tätä tuotetta tarjosivat myös muiden nahkaselkäisten kirjojeni käsittelyyn.

Ruotsinkielinen virsikirja, Psalmboken, vuodelta 1862. Miten upeasti patinoituneet nahkakannet! Miten hieno vihreä sisäkansi. Ja nuo wanhanajan kirjaimet sivulla. Kyllä sopii svensk Läderöljä hyvin tämän kirjankannen nahan hoitoon. Kyljessä "American Library Asocciaton suosittelee". Vanha avain, pieni lukko ja vihertävä pullo löysivät tiensä kuvaukseen somisteeksi. Niissäkin on hienoa menneiden vuosien kuiskintaa.





"Raumo Realskola" lukee avaussivulla. Miltein näen hämyiseen luokahuoneeseen ja kuulen, miten merille mielivä, ehta 'raumangiäline' nuoriherra, on takerrellen laulanut puiselta koulunpenkiltä tiukan opettajan karttakepin varjossa: "Gud, wår Faber ewighet...". Olen syntynyt Raumalla, vaan minulla ei ollut tiedossa, että siellä on ollut ruotsinkielinen "reaalikoulu". Löysin kuitenkin museoidun lehtiartikkelin vuodelta 1881, jossa kirjoitettuna oli, että raumalaisten vaikuttajien ja opettajien Keisarin senaattiin lähetetyllä anomuksella pyydettiin, josko koulun kieli muutettaisiin "tarkoituksenmukaisemmaksi", eli suomenkieliseksi. Sen tiedän myös, että tämä virsikirja sittemmin ollut Rauman lyseossa.



Taidanpa lähteä lukemaan Topeliuksen opettavaisia tarinoita. Uusi suosikkini on Aallottaren jäljet. Sen alkusanat ovat ihanat: "Oletko nähnyt viiruja meren hiekassa..." , samoin nämä siteeraamani kohdat Ahdin tytär Aallottaren ja Tapio-metsänvaltiaan pojan Kanervon rakkaudesta, nuorista, jotka eivät koskaan saaneet toisiaan, koska meri ja metsä muuttuivat sotaisiksi toisiaan kohtaan. Aika ajankohtaista, eikö totta?
 


"Niin he viettivät yksissä pitkät ajat joka ilta meren rannalla, ja he olivat vasta pikkulapsia, sillä metsän pojat ja meren tyttäret eivät kasva niinkuin ihmislapset, vaan he elävät tuhansia vuosia, niinkuin maakin, ja senjälkeen he pysyvät niin kauan lapsina ja heillä on hauskaa illan hämyssä. He pitivät toisistaan niin paljon, että valkoinen kalalokki, joka heidät näki, sanoi naapurilleen merikotkalle: Kanervosta ja Aallottaresta tulee varmaankin pari, ja silloin mekin pääsemme komeisiin häihin."

Eivät lopulta saaneet toisiaan. Miten surullista. Minä tykkäsin jo lapsena hieman surumielisistä saduista. Muistuvatko sinulle mieleen lapsuuden sadut?


- Merikaisla 

30. tammikuuta 2022

DIY: Suolakidehuurretta lasin pintaa

Suolakide, suolahuurre lasin pinnalla
Huurretta ulkona, huurretta sisällä. No ei ihan sisällä asti, mutta sitä se näyttää! Pakkaspäivien iloksi tuunasin suolalla suolakidehuurteisia kynttilänjalkoja pieniin coctailpikareihin. Suola kristallisoituu veden avustuksella lasin pintaan ja näyttää kuin jäähuurteelle. Tämän tekeminen on niin helppoa, että se onnistuu keneltä tahansa. Mukavaa puuhaa myös lasten kanssa. Aikaa suolahuurteen muodostumiseen menee muutama päivä, mutta on mukava seurata, miten kiteet alkavat muodostua. 

Kokeilin näitä eri suolalajeilla: merisuolaa, tavallista ruokasuolaa, sormisuolaa. Kaikista tuli hieman eri näköisiä. Myös veden ja suolan määrä voivat vaikuttaa, miten suola muodostaa eri tavalla ja eri paksuisia kiteitä.

Suolahuurrelasit - maailman helpoin ohje

Laita lasin pohjalle suolaa, kaada päälle vettä. Sekoita hieman. Jätä kiteytymään. Siinä se! 

Jo samana päivänä kiteet alkavat muodostua rajapintaan. Jää seuraamaan kiteiden muodostumista ja suolan huurteista matkaa pitkin lasin pintaa. Mikäli vesi kuivuu ennen kuin suola on kristallisoitunut haluamallesi tasolle, lisää hieman vettä. 

Omiin coctaillaseihin riitti pari suokalusikallista suolaa ja vettä n. puoli desilitraa. Lisäsin osaan hieman vettä, joihinkin jopa suolaa matkan varrella.  

Suolakiteitä veden avustuksella lasiin
Lasin pohjalla ruokasuolaa ja vettä.


Suolakide, suola kristallisoituu lasin pinnalle
Eri suolalajien kritallisoitumista. 


Suolakide, suolahuurre, vesi, lasin pinnalla

Suolakiteet voivat jatkaa matkaansa myös reunan ulkopuolelle, jopa pöydälle asti, 
kuten tässä yllä olevassa lasissa. Suojaa siis herkät tasot ennen kuin aloitat projektin. 

Suolakide, suolahuurre lasin pinnalla

Oma suosikkini: paksu suolakerros on kiteytynyt tämän lasi pintaan sekä sisä- että ulkopuolelle. Kun talvi on ohi, nämä lasi joutavat pesuun ja palvelevat jälleen omassa käyttötarkoituksessaan. 

Huurteista valoa kaikille talven iltoihin, 

Merilaisla 

21. tammikuuta 2022

Vuosi alkoi aurinkoisena

Talvinen meri ja aurinko

Niin alkoi vuosi aurinkoisena. Tauon jälkeen uusi vuosi on jälleen minullekin uutta puhtia täynnä. 

Kuvat uuden vuoden päivältä. Aurinko paistoi matalalta taivaanrannassa. Se värjäsi oranssinhohtoikseksi talven sylissä nukkuvia lepän urpuja, ja miltei antoi niille jo lupauksen: Kyllä minä jälleen tulen keväällä uudestaan teitä hellimään.

Kevääseen on vielä pitkä matka, mutta minä uskon auringon lupaukseen. Valo antaa voimaa ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta – pitkän pandemiajakson toivottavasti jo pian loppuessa. 

Nyt on kuitenkin aika nauttia talven kauneudesta ja lumesta. Mukavaa kun saaristossakin on jälleen lunta! 

Leppäpuun urpuja

Pelastusrengas, talvinen ranta

Myös talviset yöt ovat täynnä mystiikkaa. Kurkkaa Instagramistani huikea öinen täysikuu ja halooilmiö. 

Hyvää tammikuuta ja uuden vuoden alkua 2022, 

Merikaisla


6. syyskuuta 2021

Auringonkukkameren väriloistoa

Auringonkukka

Illat jo pimenevät syksyn saapuessa, mutta vielä jaksaa syyskukkaloisto ilahduttaa. Tämä upea auringonkukkameri, kullankeltainen auringonkukkapelto, ilahdutti satunnaista matkailijaa Kustavin Vartsalassa. Ja mikä mukavinta: pellon omistaja oli laittanut mukavan kyltin keskelle peltoa: "Saa poimia!". 

Auringonkukkapelto

Auringonkukkia, keltaiset kukat

Täyttä väriterapiaa! Muutama kimalainen vielä etsi mettä kukinnoista.  Tässä loisteessa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan.  

Nappasin maltillisesti muutamia auringonkukkia päiviäni piristämään. Pellon reunassa pirskahtelivat väriloistollaan myös oranssit kehäkukat ja taivaansiniset ruiskukat, jotka tarttuivat kamerani linssiin. 

Oranssi kehäkukka

Ruiskukka, sininen luonnonkukka

Auringonkukka
Kiitos tilan omistajille ihanasta yllätyksestä!

Aurinkoista, pirtsakkaan keltaista syksyn alkua kaikille! 

- Merikaisla 





17. elokuuta 2021

Ranta, rannan kukat, kallio - tuntevatko ne minut?



Suljen silmät, mitä näen? 
- Utuisen kesäaamun harson, läpi luomieni. Hiljaisen hetken. 

Miltä se tuoksuu? 
- Kainosti suolaiselle, meri on läsnä. 

Mitä tunnen? 
- Kyynärvarsieni alla karheaa. Ikuisuuden. Ikuisen kallion. Merituulen lempeän hyväilyn poskillani. 

Siristä silmiäsi
- Kultakehrän uteliaan valon. Säkenöinnin. Hennon lämmön tulvivan sisälleni. 

Avaa maisema.  
Karu vehreys. Matalat, vaatimattomat. Värejään toistavat. Elämää hehkuvat. Tuulenpieksämät. Meren rakastelemat. 

Siinä ne ovat. Mielenmaisemassani.
- Rantani, kallioni, kasvit ja kukat. Luontoni. Luonteeni. 


Minä tunnen.  
- Tuntevatko ne minut? 






Hetken tunnelmia hopeisen aamun lumossa. 

- Merikaisla

13. heinäkuuta 2021

Isokarin majakkasaari tarjoaa mielenkiintoista historiaa ja kaunista luontoa

Isokarin majakka
 
Kustavin Isokarin majakka on uljas merestä nouseva merimerkki ja upea vierailukohde, mutta todella mielenkiintoinen on myös koko saari ja sen historia. Matkasimme saareen veneellä aurinkoisena, mutta aika tuulisena päivänä. Miltä tuntuisi olla puhurin puhallellessa majakan huipulla? Pian se nähtäisiin. 

Matka oli kaikkineen upea kokemus, ja käynti majakassa palkitsi kaikki odotukset. Liity seuraani tutustumaan majakkasaaren ihmeisiin! 


Taivalsimme vierasvenesatamasta kävellen läpi saaren kohti majakkaa, alkuun meren hiomien kivien täyttämää polkua pitkin. Ihastelimme maisemia ja luontoa: rannikkotykki, suomenpihlaja, jännittävä lähes magrovemetsämäinen tervaleppäluhti. Matkan varrelle osui myös tämä vanha, erään luotsin itsensä rakentama asunto, nyt jo parhaat päivänsä nähnyt sympaattinen asumus.  


Isokarin majakka, luotsintorppa


 

Siinä se sitten lopulta oli, lähes 50 metriä meren pinnasta kohoava komistus. Itse majakka on seissyt kalliolla jo vuodesta 1833. Valmistumisvuosi on korkeaan jättilaisoveen kyltitettynä. Uhkea ovi; sisään mennessä ei siis juurikaan tarvinnut kumarrella.


Isokarin majakka


Isokarin majakka


Kapusimme lähes 200 askelta ylös puisia portaita kohti majakan kärkeä. Ikkunoista kajastivat aurinko, meri ja saaren maisemat. 


Isokarin majakan ikkuna Isokarin majakan ikkuna


Isokarin majakka sisältä, puuportaat


Perillä

Tuuliselle valolyhdylle päästyämme aukesivat upeat maisemat auringonkultaamalle merelle ja horisonttiin, sekä saaren eri kolkkiin. 


"Tunnelma pysäyttää, ja hetki hiljentää kävijän. Raikas merituuli suhisee korvissa, maisema salpaa hetkeksi hengityksen. Lyhtykoju kimaltelee selän takana ja silmät sulkiessaan voi nähdä sen verkkaisen valokeilan kiitävän läpi öisen maiseman."
- Merikaisla tuulessa


Isokarin majakka


Isokarin majakka, valo

Keltainen, punainen vai raidallinen majakka?


Muutama fakta majakan historiasta. Tiesitkö sinä nämä? 


• Isokarin majakalla on ollut monta eri väritystä. Valmistuttuaan majakan ulkokuosi oli ensin punatiilinen. Sitten keltaiseksi maalattu. Sitten punavalkoraitainen, mustavalkoraitainen, ja jälleen nykyvärinsä mukainen raikas puna- ja valkoraitainen. Mielestäni se on ainoa oikea sävy tälle majakkavanhukselle. 

• Itse lyhdyssä on aikoinaan poltettu mm. hamppuöljyä, naurisöljyä ja pirtua (noh, se hävisi kyllä osin parempiin suihin).

• Alunalkaen saaren omisti Kustavin Kaurissalon Itätalon isäntä. Majakan ensimmäiset asukkaat olivat tilalta saareen määrättyjä renkejä, jotka paimensivat karjaa ja tarvittaessa luotsasivat laivoja. Isokari kuuluu edelleen Kustavin Kaurissalon kylään.
• Hui! Majakka meinattiin talvisodan aikana räjäyttää kappaleiksi. 

Saaren luonto tarjoaa parastaan

 

Isokarin luonto on monimuotoinen. Aallonmurtajan suojissa pesii mm. hauska punajalkainen riskiläyhteisö. Rantakäärmeiden määrä on vähentynyt reippaasti alueella, kun vuoden 2018 alkutalvella korkea merivesi nousi murtajalle ja lähes koko käärmeyhdyskunta hukkui. Voi, miten surullista. Lehdot kätkevät sisäänsä myös monia lintuystäviä, mm. kerttuja ja suloisia peukaloisia. Tämän ja monta muuta mielenkiintoista faktaa kuulimme saaren oppaalta.

 

Mielenkiintoinen on myös saaren kasvillisuus: karuilla kallioilla kasvavia saariston omia kasveja, on metsää, niittyjä, lehtoja ja jopa suota, sekä pieni järviruokojen valtaama järvimaisema. Länsipuolen paljailta tuulenpieksämiltä kallioilta voi nähdä auringonsillan ja upean auringonlaskun. 


Tupasvilla
Tupasvilla


kihokki
Kihokki


Kallioilla kasvaa ihana, pörhöinen tupasvilla, sekä myös jännän eksoottinen, kärpäsillä herkutteleva kihokki. Matalat katajaryppäät ovat myös saaren tunnusmerkkejä. On kalliokieloja, kauniita heiniä ja erilaisia putkilokasveja. Yksi saaren kolmesta ruususta, orjaruusu, kukkii heinäkuussa heleän vaaleanpunaisena. Rannan tuntumassa hehkuu fuksianpunainen, aika harvinainen ketoneilikka


Orjanruusu Isokarissa
Orjanruusu


Ketoneilikka kasvaa Isokarissa
Ketoneilikka




Opastus saaren saloihin

 

Itse majakkaan ei turvallisuussyistä pääse ilman opasta, ja oppaan palveluihin kuuluu myös kaunis luontopolkuopastus saaren halki. Oli todella upeaa kulkea opastettu reitti ja kuulla monia mielenkiintoisia tarinoita saaren historiasta ja luonnosta. Meille valikoitui oppaaksi nuori mies Jussi. Kiitos hänelle asiantuntevasta ja kivasta opastuksesta.

 

Jos sinulla heräsi mielenkiinto lähteä Isokarin saareen, tehdään sinne matkoja sekä Kustavin Kivimaalta että Uudenkaupungin vierasvenesatamasta.


- Merikaisla 

 

Lisätietoa löytyy saaren omilta sivuilta www.isokari.fi.
Yhteistyössä Visit Kustavi.