DIY: Pannunalunen puuhelmistä

Parin minuutin (ja euron) askartelu: puuhelmistä pannunalunen. Tai ihan vain kaunis helmikoriste seinälle. Tämä pieni kädentyö sopii myös lasten kanssa puuhasteluun.

Näin jossain idean, että lasiselle kahvipannulle sopisi pannunalustaksi yksikertainen puuhelmirengas. Tuumasta toimeen. Laskin, että räätälöitynä lasiselle Mokkamaster-tyyppiselle lasipannun alustalle tarvittaisiin 21 helmeä, halkaisijaltaan 2 cm.  Näin pannu sujahtaa nätisti pohjan malliin. Lisäksi vain ohutta rautalankaa ja hiukan sorminäppäryyttä metallilangan taitteluun.

Helmien sävyjen valinnassa vain taivas on rajana, samoin sommittelussa. Valitsin vaalenpunaisia, valkoisia, mustia ja harmaita värjättyjä puuhelmiä. Oi, miten herkullisia sävyjä, tulee mieleen vaahtokarkkien maailma.

Puuhelmirenkaan valmistus

Katkaise n. 45 cm palanen metallilankaa: Taita langan alapäätä hiukan, jotta saat "stopin" pujotetuille helmille. Kun helmirenkaassa on sopiva määrä helmiä, taita toisen pään rautalangat tiiviisti molemmissa päissä helmen reunaan, ja tarkista, että helminauhan välissä ei ole tyhjiä välejä. Kieputa metallin päät muutaman kerran toistensa ympäri, jotta helminauha saa napakan renkaan muodon, eikä se purkaannu. Katkaisen metallikiedos vajaan sentin mittaiseksi (esim. sivuleikkurilla) ja paina se lopuksi jommankumman helmen sisään. Voit käyttää tässä apuna pieniä kärkipihtejä, jos metallinauha on kovi paksua ja jäykkää. Valmis.

Helmirenkaan voi suoraan ripustaa ilman nauhaakin kauniiksi koristeeksi seinälle koukkuun odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Halutessasi voit lisätä helmirenkaaseen ripustusnauhan vaikkapa sopivan värisestä nahkanauhasta. Voit myös jatkaa renkaan työstöä seinäkoristeeksi lisäämällä siihen rusetin tai vaikkapa joulusia kulkusia roikkumaan keskelle. 

Vaaleanpunaisia nelikoita vaasissa, vaaleanpunaisia helmiä – Onkohan minulla hempeilykausi menossa??? 

Hyviä joulun valmisteluhetkiä!

Merikaisla

Varis, suosikkilintuni – syystunnelmia rannalta

Juuri muutama päivä sitten, ennen ensi pakkasten puraisua, kävelin luonnossa ja rannalla, ja mietin, kuinka kaunis syysluonto osaakaan olla näin syksyllä. Vielä pihakalliolla lepäsi yksinäinen juhannusruusun lehti, joka sateen jäljiltä loisti tulenpunaisena. Pian sen värit veisi pakkanen tullessaan. Ja niinhän se sitten tulikin pari päivää sitten: ensi pakkanen ja lumi.

Variksen seurailua

Ennen marraslunta ranta oli vielä avoin. Aurinko välkehti meren pinnassa kellertävän sinertävissä sävyissä. Jäin seuraamaan varista. Se oli vetänyt mustat saappaat jalkaansa, kiillottanut nokkansa. Pörheät rintasulat oli jääneet sukimatta, mutta siitä viis. Siinä se tepasteli verkain askelin ees taas rannalla. Aikaa oli riittämiin. Se tuntui olevan huoleton ja peloton. Sellainen minäkin haluaisin olla!

Varislinnut ovat suosikkejani Suomen siivekkäistä. Ne ovat viisaita ja kekselijäitä. Oli sitten kyse suuresta raakkuvasta mustasta korpista, joita tällä usein lentelee, tai nappisilmäisestä kirkhakkisesta. Ai mikä on kirkhakkinen? Hakkinen, eli naakka, joka lounaisen Suomen murteissa on saanut tämän nimen. Ja kun usein asustelee kirkon torneissa yhdyskunnittain, niin siitäpä tulee kirkhakkinen.  

Paras on kuitenkin mielestäni tämä ihan "perusvaris", harmonisen sävyinen. Jotenkin lystikäs. Päätään hauskasti kallisteleva, vetävin askelin etenevä kaveri. Tilasinpa muutama vuosi sitten taiteilija Kari Majamäeltä varistaulunkin itselleni, koska en päässyt naivistisen taulun rohkean pikkuvariksen ilmeestä irti. Siitä lisää täällä.

Talvi tulee. Jo laitoimme pikkulinnuille auringonkukan siemeniä. Saapuivat tintitkin jo uteliaina pyrähtelemään. Olisipa mukava pongata tänäkin talvenakin harvalukuiseksi käynyt töyhtötiainen tai muita erikoisempia lintuja.

Mikä on sinun lintusuosikkisi?

– Merikaisla

Kustavin Ströömillä kohoaa mystinen torni: tutustu 100-vuotiaaseen Sarvilinnaan

Mystinen torni kohoaa Selkämeren kansallispuiston alueella, Kustavin Ströömillä. Sen ohi olen veneellä ajellut monet kerrat. Olen kuullut sen nimen: Sarvilinna. Minkä tarinan upea torni kätkeekään Lypertön saaren puiden suojaan? Tiedän, että Lypertössä, tai suomennettuna Lypertissä, ja sen pohjoisosissa sijaitsee linnakesaari ja vierasvenesatama Katanpää ja että saarella on myös kuuluisa Alastalo, josta kustavilainen kirjailija Volter Kilpi on kirjoittanut menestysromaaninsa Alastalon salissa. Mutta Sarvilinnaan ei minulla ole ollut asiaa, koska se on yksityisen suvun omistuksessa. 

Kerran kesässä Sarvilinnassa järjestetään kuitenkin avoimien ovien päivä, jolloin vieraat ovat tervetulleita tutustumaan historialliseen kohteeseen. Vihdoin siis pääsin, hieman sateisena päivänä, Kustavin matkailuyhdistyksen järjestämälle reissulle Sarvilinnaan! (Pahoittelut sateisen päivän tummista kuvista.)

Sarvilinna 100 vuotta

Kesä 2022 on Sarvilinnan juhlavuosi: 1922 valmistui lomahuvilaksi hirsinen rakennus isäntinään Varma ja Alarik Hornborg, jotka suunnittelivat kokonaisuuden kallioiselle saarelle yhdessä arkkitehti Lars Sonckin kanssa. Paikan nimi oli siis rakennusvaiheessa Villa Hornborg, mutta huvilan nimi, ja jossain vaiheessa myös perheen sukunimi suomennettiin kansallisliikkeen hengessä Sarvilinnaksi. 

Upea kyltti toivottaa tulijat tervetulleeksi. Päärakennuksen piparkakkutalomaiset ikkunat henkivät kansallisromantiikkaa. 

Sarvilinnan torni – Ströömin maamerkki 

Sarvilinnan näkyvin osa on siis upea puinen torni, joka näkyy meriväylä Ströömille. Olen aina pohtinut, onko torni sisältä tyhjä vai mikä sen tarkoitus on. Heti alkuun kiikutin itseni kohti tornin oviaukkoa. Yllättäen jyrkkien, huippua kohti kohoavien portaiden varrelta löytyikin makuukammareita, isoja ja pieniä. Ylhäältä aukeavat huikeat näkymät Kustavin Ströömille, aina Selkämeren Isokarin majakkasaarelle asti. On jännittävää miettiä maiseman muutosta: 100 vuotta sitten Lypertön saari ja huvilan sijaintipaikka oli paljaskallioinen luoto. Sittemin puusto on valloittanut maiseman. 

Sarvilinnan huvila

Kokonaisista honkaisista pyöröhirsistä rakennettu päähuvila oli mykistävä. Jännittävä yksityiskohta on sen keskellä oleva sisäpiha, jota rakennus kiertää neliömäisesti. 

Näkymä sisäpihalle. 

Rakennus ja sen huoneet on säilytetty ennallaan, ja kaikki on pyritty pitämään mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa huonekaluineen, valaisimineen ja esineistöineen.  Arvostusta kokonaisuuden säilyttämisestä lisää se, että huvila on edelleen suvun lomanviettokäytössä, eli se ole ole museo. Tunnelma on lähes autenttinen, sisäänastuessaan kävijä palaa vuosikymmenten taakse ja esineistö huokuu historiaa. Upeita yksityiskohtia tarjoavat mm. mielenkiintoiset, kivillä koristellut takat. 

Isäntäväen makuuhuoneessa on valkoiset pöllöksi kutsutut  kalusteet. Yhdessä Sarvilinnan huoneessa muuten Alarik Hornberg, joka oli siis porilainen tohtorismies, piti kesäisin omaa vastaanottoa saaristolaisille. 

Arborentum ja puutarha

Pihalla on ollut kukoistava kukka- hyötypuutarha, ja edelleen sieltä löytyy puulajipuisto arborentum – ainutlaatuinen kokonaisuus Suomessa ja varsinkin täällä saaristossa. Parhaimmillaan puutarhassa on ollut jopa 2000 eri lajiketta. Sarvilinnan väki kertoi, että puutarhasta piti sittemmin huolta vuosikymmenet Hornborgin tytär, nyt jo edesmennyt Aira Lennes. Nykyisin puutarha ja arborentum on edelleen kaunis, mutta kukkaloistoa ei enää ole juurikaan nähtävissä. Ylläpidon on tehnyt hankalaksi mm. saaren villieläimet: vierailunikin aikana pihan poikki viiletti puutarhan anteja rakastava peura. 

Pieni muisto loistokkaasta puutarhasta ilahduttaa. 

Sarvilinnan arborentum. Taustalla kohoaa puinen pumppuhuone. 

Sarvillinna kauniit ikkunat ovat vertaansa vailla. 

Alueella on monia muitakin rakennuksia, mm. rantasauna ja romanttinen rantapaviljonki sekä puutarhakuvassa vilahtava kaunis pumppuhuone. Jätän kuitenkin Sarvilinnan esittelyn tarkoituksella hieman "verhon taakse". Jospa pääset joskus itse kokemaan ja näkemään Sarvilinnan kauneuden. Ehkäpä bongaat omia jännittäviä yksityiskohtia, kurkkaat vaikkapa ulkohuussiin, jonka seinät kertovat värikästä tarinaansa tai kohotat katseesi kohti kattojen viirejä.

Huussin ilmeikkäät seinät. 

Sarvilinnan viirit on suunnitellut taidetakomossaan yksi
Hornborgin viidestä lapsesta, Irma Jalanne.

Nämä kuvat tarjoavat vain pienen otoksen paikan tunnelmasta. Iso kiitos Sarvilinnan suvulle, jotta pääsin tutustumaan tähän todella ihanaan ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ja Museoviraston suojelemaan paikkaan!


– Merikaisla

Lisää Sarvilinnasta löydät www.sarvilinna.fi.

Pieni rantavaja ja huussi – mikä väriksi ulkoseinään?

Tämä pieni vaja rakentui jokin aika sitten rantaamme. Kyseessä oli valmis Lillevilla -varasto/huussi-paketti, joka oli suhteellisen helppo pystyttää. Kivijaloiksi laitettiin lekaharkkoja, ja niiden päälle pinottiin hirret ohjeiden mukaan. Parissa päivässä homma oli tehty, sillä apunamme oli ystävämme rakennusalalta, joka joudutti reippaasti pystytystä.

Kaksiosainen varasto

Mukana ollut väliseinä asennettiin hieman keskikohdasta vasemmalle: sinne tuli siis pikkuhuussi. Toiselle puolelle jäi kivan kokoinen pieni varasto. PuuCee on mukava rannassa, kun vietämme kallioilla kesäpäiviä, sillä ylös torpallemme, joka sijaitsee ylhäällä kalliolla, on portaita pitkin aikamoinen nousu. Mielestäni kompostoivan puuhuussin rakentaminen on samalla ekoteko! 

Minkä väriseksi maalata vaja ulkoa?

 

Vajaa ja huussia ei vielä ole sisustettu, eikä maalattu sisältä. Valkoisellahan sen sisäseinät tullaan maalamaan.

Musta huopakatto oli suhteellisen helppo värivalinta, mutta minkä värinen vajasta tulisi? Muut rakennukset ovat tontillamme punamultaa, joten se väri pyöri pitkään mielessäni. Onneksi hirsien piti kuivua talven yli, jotta maali pysyisi hyvin kuivassa puussa. Homesuojaus toimi hyvin talven yli. Jäi siis aikaa miettiä maalivalintaa ja sävyä. 

 

Musta varasto voitti

Saaristossa olen nähnyt jonkin verran punamullan ohella mustia rantarakennuksia. Olisipa hieno, jos vajassamme olisi vielä jäviruokokatto! Musta siis? Kyllä. Lopulta siis päädyin mustaan ulkomaaliin: Virtasen hengittävä 4:n öljyn maaliin. Nopea kurkkaus ja värin tsekkaus Saariston värikartasta. Värivalinnassa voitti ajatus, että tumma sävy luontuu rantamaisemaan ja vaja hieman piiloutuu rantapuiden keskelle. Valkoiset oven pokat ja räystäslaudat raikastavat ja tekevät kauniin kontrastin. 

Huussinpuoleista ovea koristaa taottu haka ja sen ikkunassa on tietenkin pitsiverhot. Vajassa säilytetään mm. isännän kalastustarvikkeita – ja tietysti minun omaa pinkin väristä lady-virveliä (!). Niinpä seinä sai vielä kylkeensä komean ”Gone fishing”-kyltin. 

Oletko sinä  joutunut miettimään ulkoseinien värien valintaa, ja onko se ollut helppoa?
 
Leppoisia kesäpäiviä, Merikaisla

Tunnistatko metsän valkoiset kukat? Entä mustarastaan laulun?

Metsätähti. 

Ilta kääntyy valoisaksi suviyöksi. Luonto on kauneimmillaan. Vielä lehtivihreä on heleää. Metsässä tuntee kesän voiman. Polkua kävellessä ja tässä tunnelmassa voisin viihtyä pitkään. Valo on kuulasta. Unenomaista.

Metsän valkoiset kukat, oravanmarja ja metsätähti

Keväisen viherryöpsyn keskeltä hohtavat valkoiset kukat. Tunnetko sinä oravanmarjan? Mistä sen nimi lie? Kukinto on tiheä valkoinen terttu. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat punaiset marjat. Ovatko ne oravalle? Enpä usko, mutta ehkäpä nimi oli viesti, että näitä marjoja ei ihmisille, sillä ne aiheuttavat vatsapuruja, eli ovat lievästi myrkyllisiä. 

Oravanmarja

Tämä toinen kaunokainen on metsätähti, hyvin yleinen metsiemme kukka. Vaatimaton, herkkä ja kaunis. Ehkäpä sinullekin tuttu? Sen terälehdet ovat tervävämpiä kuin valkovuokon. 

Yksinäinen metsätähti. 

Oi, kielojen huumaavaa tuoksua

Kielot ovat nyt hehkeimmillään. Oi, mikä tuoksu, kuin metsän omassa hajuvesikaupassa. Monissa kuvissa muuten näkyy kellertäviä täpliä: ollaan juuri siinä keväisessä hetkessä, kun männyn siitepöly värjää  luontoa keltaiseksi. 

Kielon kätköihin on tipahtanut rastaan vaaleansininen munan kuori.

Kielon kukan muoto on kuin keijukaisen hattu. Varmasti jossain heilahti sininen mekon helma, valo välkähti siivestä, rungon takana suhahti... Mieleen nousee muutama säe lapsuuden laulun pienestä tytön tylleröisestä, joka kulki unenomaista metsäpolkua.

Pieni tytön tylleröinen, sievää unta näki;
että hänen ympärilleen, tuli metsän väki.

Sipsutteli Sinipiika, pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä, hyppeli ja juoksi.

Talitintin poikaset kurkkivat eilen pöntön suulta, ja riutuneen oloinen emo kantoi vielä muutamia hyönteisiä, joilla koitti houkutella poikuetta valoon ja maailman ihmeisiin. Tänään kuului kuusikosta monelta oksalta pienten tinttien sirkutus: "Tsi-si-si, mä olen täällä, missä sä olet?". 

Hetkeä ennen aurinko vielä pilkistelee puiden runkojen takaa. Mustarastaan sointuva laulu polveilee illan hetkessä: Ehkäpä tämä on kuvan munasta kuoriutuneen poikasen isukki. 

 




Tämän laulun myötä: Kukkivaa kesää. Tuoksuvia metsähetkiä. Yötöntä yötä. Nauttikaa luonnosta! 

- Merikaisla

PS. Vielä toukokuussa valkovuokot kasvoivat laajoina mättäinä läheisessä lehtometsässä. Nyt niiden  kukkaloisto oli jo mennyttä ja kukat pääosin kuihtuneet. Tässä kuitenkin ne vielä juhla-asussaan. 

Toukokuista valkovuokkojen loistoa.