Puun vanhentaminen etikalla ja teräsvillalla
Rautaoksidi ja etikka tummentavat puun hetkessä ja saavat sen näyttämään vanhalta. Eri puulajit värjäytyvät eri tavalla: tammi, joka sisältää jo valmiiksi luonnon tanniinia, tulee tummemmaksi, koivu jää aika vaaleaksi jne. Viinilaatikoista en oikein tiennyt, mitä puuta ne olivat, varmaankin jotain keski-eurooppalaista puulajia, saarnia tai vastaavaa. Joten ei ollut mitään hajua, miten ne reagoisivat käsittelyyn - ei muuta kuin testaamaan.
![]() |
Työkalut ja viinilaatikot ennen & jälkeen. |
![]() |
Kuva viime kesältä, aika keltaiisia ovat. |
Tarvitaan: etikkaa, teräsvillaa ja teetä
Eli mitä siis tein? Aluksi upotin teräsvillatyynyn pieneen etikkapulloon, jossa oli n. 0,5 l etikkaa, ja annoin liota pari-kolme päivää. Teräsvilla-etikkaneste ei ollut parin päivän liotuksen jälkeen vaihtanut väriä ja villakin oli siellä kokonaisena, mutta uskottava oli, että se kuitenkin toimii (ja toimihan se!). Tuunauspäivänä keitin erikseen vahvaa mustaa teetä ja laitoin sen eri astiaan. Sitten vain sutimaan ja kokeilemaan.
Ensiksi maalisudilla teetä puulle. Tee sisältää siis tanniinia, joka nopeuttaa ja vahvistaa tummumista. Tee yksin ei vielä värjää juurikaan puuta. Sen jälkeen etikka-teräsvilla seosta sudilla. Välillä ei oikein usko riittänyt, vaan sudin ennen kuivumista uusia kerroksia - näissä lopputulos: omaan makuuni liian tumma!
Kokeilin myös ilman teetä, pelkällä etikka-teräsvillaseoksella. Koitin myös sotkea nämä kaksi liuosta keskenään ja sutia ne samaan aikaan: toimi sekin, mutta silloin ei sävyn sääntelyä voinut tehdä. Lopputuloksena tuli eri laatikoihin moninaisia harmaan, mutta enemmän ruskeansävyjä. Lopputulos näkyi vasta puun kunnolla kuivuttua seuraavana päivänä. Lopulta osa laatikoista tummui liikaa, joten jouduin sutimaan vedellä ohennettua valkoista maalia saadakseni oikeanlaista sävymaailmaa. Valkoinen maali antoi myös enemmän harmaakelon sävyä.
Sytykelaatikko takan viereen
Tässä mallina yksi, joka toimii nyt vuolukivitakan vieressä sytykelaatikkona. Sävyksi hain samaa siniharmaata. Tämä laatikko tummui siis käsittelyssä liikaa, joten siihen on sudittu "petsiä", joka syntyi paljosta vedestä ja pikkutilkasta valkoista vesiliukoista maalia.
![]() |
Isäntä pilkkoi laatikkoon sytykepuita. |
Myös käytetty teräsvilla, hiukan ruostunutkin käy. Itse käytin saippuavillaa (PataPataa), sillä muuta teräsvillaa ei juuri kokeiluvaiheessa ollut kotona. Muista suojata hanskoilla kädet ja paikat tai sutia ulkona, sillä roiskeista voi jäädä ikäviä pilkkuja ei-toivottuihin paikkoihin. Varmista myös, että puuta ei ole ennakkoon käsitelty tai lakattu.
- Merikaisla
Hyvä tuunaus. En ole kokeillut muuta kuin pihan rappuset vanhettaa ja niistä ainakin tuli hyvät, niin kuin olisivat ko paikassa kauan jo olleet! :)
VastaaPoistaOnko jossain kuvia / tarinaa siitä?
PoistaNämä diy-jutut aina niin kivoja.Mulla odottaa yksi pelin kehysten uutta tuunausyritystä.
VastaaPoistaTäytyypäs seurata blogiasi, eli onhan tuo peilin tuunaus on jossain kohtaa siellä esittelyssä (?). Kiva nähdä, mitä olet keksinyt.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHarmaannutusta on testailtu täälläkin eli koko mökkiterassi on harmaannutettu rautaoksidilla ja hyvin onnistui:)
PoistaTeen käytöstä harmaannutuksessa en ole kuullut aiemmin, mutta pelkällä teellä olen värjännyt paperia ja pahvia sekä myös balettitytölle pikkuhousut, kun ihonvärisiä ei pienille sillä hetkellä kaupoista löytynyt:D
Ihania laatikoita ja kivoja värisävyjä olet saanut aikaiseksi♥
Hih, tuo balettihousujen värjäys on tosi hauska!
PoistaMukavan näköinen blogi sinulla <3 Jäänpäs minäkin seurailemaan!
VastaaPoistaKiva Eerika, että löysit blogiini!
PoistaWallius toi juutuupista tänne :D
VastaaPoistaKiitos tästä tietopaketista!
VastaaPoista