6. tammikuuta 2018

Metsäntuoksuinen ovikranssi



Joululahjaksi saamani metsäinen havukranssi löysi tiensä valkoisen ulko-ovemme koristeeksi. Kranssista löytyy kuusenhavujen lisäksi mustikan ja puolukan varpuja, sekä pajunkissoja. Piste iin päällä on pieni kristallikoriste, joka on kuin talven jäädyttämä kyynel. Kranssin keskelle ripustin  "lumisen", hopeaa kimaltelevan sydämen.
 
Oven koristeet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan, ja olen niitä varten ruuvannut siihen takorautaisen koukun. Myös ulko-oven kahva on mustaksi maalattua tarkorautaa. Vanhassa puuovessa näkyy ajan patina, jota en ole halunnutkaan liikaa maalin alle piilottaa. Mikä on vanhaa, näkykööt.  
 
Lahjakranssin innoittamana, ja aamukävelyllä työkoneiden kaatamaan katajaan törmättyäni, innostuin kokeilemaan ja tekemään ensimmäistä kertaa omatekoisia kransseja. Ojasta pohjaksi muutama paju, ja menoksi. Muutama puolukanvarpu (kumma, että löytyi tähän vuodenaikaan jopa pari marjaa!). Lisäksi mustikanvarpuja. 
 
Havukranssin työvaiheet

Pajusta ensin pohjaksi renkaita. Sitten ohutta rautalankaa ja kieputtelmaan luonnon materiaaleja. Aika helppoa ja mukavaa, jollei hae täydellisyyttä. Yllättäen pikkukranssi oli vaikein tehdä, kun tuntui, että koko ajan katajanoksat halusivat elää omaa elämäänsä ja kurkkia liikaa kranssin ulkopuolelle. 
 


Lumipyry yllätti kesken kaiken, ja kranssit saivat samalla pienen lumikuorrutuksen. Yksi löysi tiensä terassin oveen, toinen punamaalisen vajan seinälle. Sitä koristaa ystävältäni saatu espanjantuliainen, hopeinen kauris. Hieman ehkä jouluinen, mutta nythän on vielä loppiainen ja kyllähän ne metsäkauriit loikkivat täällä saaristossa ympäri vuoden.

Käy kurkkaamassa Facebookissani, mitä muuta tänään ulkona lumisateessa tein.
 

Vanha vuosi jäi muistoja täynnä taakse, ja uusi, uljas vuosi 2018 starttasi. Olkoot se täynnä valkoisia ja hopeisia haaveita, ja vain sininen taivas unelmien rajana!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!


- Merikaisla

4 kommenttia:

Kiva, että annat palautetta. ❤