Tunnistatko metsän valkoiset kukat? Entä mustarastaan laulun?

Metsätähti. 

Ilta kääntyy valoisaksi suviyöksi. Luonto on kauneimmillaan. Vielä lehtivihreä on heleää. Metsässä tuntee kesän voiman. Polkua kävellessä ja tässä tunnelmassa voisin viihtyä pitkään. Valo on kuulasta. Unenomaista.

Metsän valkoiset kukat, oravanmarja ja metsätähti

Keväisen viherryöpsyn keskeltä hohtavat valkoiset kukat. Tunnetko sinä oravanmarjan? Mistä sen nimi lie? Kukinto on tiheä valkoinen terttu. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat punaiset marjat. Ovatko ne oravalle? Enpä usko, mutta ehkäpä nimi oli viesti, että näitä marjoja ei ihmisille, sillä ne aiheuttavat vatsapuruja, eli ovat lievästi myrkyllisiä. 

Oravanmarja

Tämä toinen kaunokainen on metsätähti, hyvin yleinen metsiemme kukka. Vaatimaton, herkkä ja kaunis. Ehkäpä sinullekin tuttu? Sen terälehdet ovat tervävämpiä kuin valkovuokon. 

Yksinäinen metsätähti. 

Oi, kielojen huumaavaa tuoksua

Kielot ovat nyt hehkeimmillään. Oi, mikä tuoksu, kuin metsän omassa hajuvesikaupassa. Monissa kuvissa muuten näkyy kellertäviä täpliä: ollaan juuri siinä keväisessä hetkessä, kun männyn siitepöly värjää  luontoa keltaiseksi. 

Kielon kätköihin on tipahtanut rastaan vaaleansininen munan kuori.

Kielon kukan muoto on kuin keijukaisen hattu. Varmasti jossain heilahti sininen mekon helma, valo välkähti siivestä, rungon takana suhahti... Mieleen nousee muutama säe lapsuuden laulun pienestä tytön tylleröisestä, joka kulki unenomaista metsäpolkua.

Pieni tytön tylleröinen, sievää unta näki;
että hänen ympärilleen, tuli metsän väki.

Sipsutteli Sinipiika, pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä, hyppeli ja juoksi.

Talitintin poikaset kurkkivat eilen pöntön suulta, ja riutuneen oloinen emo kantoi vielä muutamia hyönteisiä, joilla koitti houkutella poikuetta valoon ja maailman ihmeisiin. Tänään kuului kuusikosta monelta oksalta pienten tinttien sirkutus: "Tsi-si-si, mä olen täällä, missä sä olet?". 

Hetkeä ennen aurinko vielä pilkistelee puiden runkojen takaa. Mustarastaan sointuva laulu polveilee illan hetkessä: Ehkäpä tämä on kuvan munasta kuoriutuneen poikasen isukki. 

 




Tämän laulun myötä: Kukkivaa kesää. Tuoksuvia metsähetkiä. Yötöntä yötä. Nauttikaa luonnosta! 

- Merikaisla

PS. Vielä toukokuussa valkovuokot kasvoivat laajoina mättäinä läheisessä lehtometsässä. Nyt niiden  kukkaloisto oli jo mennyttä ja kukat pääosin kuihtuneet. Tässä kuitenkin ne vielä juhla-asussaan. 

Toukokuista valkovuokkojen loistoa.

Merikaisla vai järviruoko?

Kaisloja lammikossa Kustavissa.

Sain kunnian kirjoittaa Vesilinniemen Vesiensuojeluyhdistys - Vevesin nettisivujen blogiin jutun. Valitsin blogiin hauskasti nimeeni liittyvän aiheen: tarinaa siis merikaislasta ja järviruo'osta. Usein ruokoa nimitetään virheellisesti kaislaksi. Tunnistatko sinä nämä rantojen kasvit? 

Oletko muuten sinä keksinyt jotain kivaa käyttöä järviruo'olle?

Lue juttuni Vevesin sivuilta: www.veves.fi

Oi, suvi suloinen, saavuit jälleen! Ihanaa kesän alkua, niin voisin jo sanoa. Pääskyset ovat jo saapuneet saaristoon ja viikossa vihreä lehahti puihin. Vene on laskettu, nyt odotellaan vain lounatuulten tuomaa lämpöä. 

Merikaisla

DIY: Steariinisytykkeet metsän inspiroimana

Itsetehdyt sytykkeet ovat mukava lahja, ja tottakai, myös hauska itse käyttää. Saunanpesä ja takka syttyvät mukavasti näillä DIY-sytykkeillä. Tämä metsäinen sytyke herättää itselleni tuoksuvan muiston metsästä, ja tietenkin hetkestä, kun näitä on valmistanut. Lisäksi olen pakkaillut sytykkeitä sellofaanipusseihin, ja vienyt niitä pikkulahjana kyläilemään mennessäni. On huisin hauskaa katsoa saajan hämmennystä, kun hän ihmettelee, että toitko muffinsseja vai mitä ihmettä... 

TEKO-OHJE: TEE-SE-ITSE -SYTYKKEET

-  Paperiseen muffinssivuokaan tehdyn sytykkeet 

Itse käytän steariinin sulattamiseen vanhaa metallista kurkkupurkkia. Sulatus hoituu kätevästi vesihauteessa kattilassa sulattaen. Vanhojen kynttilän palasten käyttö on myös ekologinen tapa hyödyntää muuten mahdollisesti roskakoriin meneviä kynttilän palasia. 

Oma inspiraationi syntyi vanhan ja loppuun palaneen vihreän kynttilän siivittämänä. Lisäksi askartelukaapista löytyi aimo kasa vanhoja kruunukynttilän pätkiä. Näin syntyivät nämä metsäiset sytykkeet. 

Materiaalit

- Paperisia muffinssivuokia

- Kynttilänpalasia tai steariinia

- Kynttilän sydänlankaa tai paksuhkoa narua (esim. juuttinaru)

- Luonnon antimia, eli havupuun oksia, pieniä käpyjä, jäkälää (mitä ikinä luonnosta löydätkään kyseisenä vuodenaikana)

- Extrana palavia luonnon tarjoamia koristeita (vain luovuus on rajana!)

Näillä ohjeilla onnistut: 

- Kaada sulatettua steariinia ensin vain vähän paperisen muffinssivuoan pohjalle ja anna jäähtyä. Tämä auttaa siihen, että vuoka ei leviä latteaksi. 

- Kaada uudelleen sulaa steariinia vuokaan, ja ennen kuin steariini kovettuu, asettele erilaisia luonnonmateriaaleja pystyyn. 

- Kun steariinin pinta alkaa jähmettyä, upota siihen "sytytyslanka", eli palanen kynttilän sydänlankaa tai narua. Lanka pysyy paremmin pystyssä, kun steariini on jähmettymässä.

- Jos halua sytykkeen pinnalle koristeita, laita ne silloin, kun pinta on juuri ja juuri jähmettymässä. Muuten koristeet uppoavat kuumaan steariiniin.

- Anna jäähtyä hitaasti, ettei paperi irtoa. 

- Käsittele sytykkeitä hellästi, sillä vuoka irtoaa helposti steariinin kuivuttua. 

Pakkaa sytykkeet nättiin pakettiin. Toisaalta ei haittaa, jos paperivuoka irtoaa. Sytyke toimii ilman sitäkin! 

Itse käytin näissä sytykkeissä pieniä katajan ja kuusenoksia, pikkukäpyjä, harmaajäkälää, pieniä jäkälän valtaamia oksia sekä väripiristykseksi rosepippuria (käyttöpäivä mennyt umpeen) ja katajanmarjoja. 

Koristeiden ei tarvitse tekohetkellä olla kuivia, havut jopa pysyvät kauniimpina, eivätkä ne samantien karise, jos ne ovat tuoreita. Ei kestä montaa päivää, kun ne kuivuvat niin, että ne toimivat hyvin sytykkeenä. 

Välivaiheita: steariinia pikkuhiljaa muffinssivuokiin. 

Entäs ne haitat? Ainoa ongelma on, että raaskiiko näitä käyttää. Olisi huiman hienoa kuulla, jos teet, tai olet tehnyt vastaavia. Vinkkaa ihmeessä! 

Roihuten, 

Merikaisla

Kevättalvisen päivän luontohavaintoja

Kevättalvi. Aamun ensimmäinen ääni: käpytikka nakuttaa kelopuuta. Vastarannalla kolkutukseen vastaa toinen tikka. Hiljaisuus. Sama koputus, kysymys ja vastaus. Yksinäinen keltasirkku kuuntelee ja katselee oksalla pää kallellaan tali- ja sinitiaisten lintulautaruokailua. 

Aurinko paistaa ja täydeltä terältä on aika lähteä hiihtelemään jäälle. Jään pinta on jo muokkautunut auringon voimasta rosoiseksi. Suksien rohina kuuluu korvissa. Ylhäällä taivaalla liitelee merikotka. Pari viikkoa sitten niitä oli viisi, nyt yksinäinen kotka hallitsee sinistä taivasta ja kaartelee laajenevaa ympyrää rauhallisesti liitäen. 

Lumi on täynnä eläinten jälkiä. Kettu on tallannut oman polun järviruokojen tuntumaan. Jänis on viilettänyt jään halki. Mitäs nämä oikein ovat? Olisiko tässä vinottain hypähdellyt saukko tai näätä. Entäs nämä toiset jäljet? 

Enpäs heti huomannutkaan: vastarannan tuntumassa myös joutsenpariskunta on tullut ihmettelemään mahdollista tulevan kesän vuokrapaikkaa. Kevyesti kaulat jo keinahtelevat ja hetken laulu soi. – Olethan edelleen puolisoni? Jäädäänkö tänne? Eivät jääneet. Tunnin levon jälkeen kiersivät lentäen merenlahden ja suuntasivat kohti pohjoista. 

Palokärki jo kutsuu, kuik-kuik-kuik ja välillä pitkä kvii. Kaukana kuuluu toisen tikan rytmikäs rummutus. Toviksi pikkulintujen parvi alkaa sirkuttaa kilpaa, vaan vielä ei ole kevätlaulujen aika. 

Kevät jo kurkistelee lumihangen alta, on mukava katsella kallioilta sulavia pälviä, niistä voi löytää erilaisia kuvioita ja hahmoja. Mitä sinä tässä näet? 

Jään kumea humahdus, ei se vielä sula, tunnustelee vain. Haluaa  unelmoida kesän tulosta, kun jälleen saa vapaana lainehtia. 

Kevät jo kurkistelee oven raosta. Haluan ajatella, että painostavasta maailmantilanteesta huolimatta ilmassa on toivoa. Luonto antaa minulle voimaa. 

- Merikaisla

 

Topeliuksen lastenkirjat ja 1800-luvun virsikirja entisöitävänä

Vanhat kirjat. Niiden patina, kellastuneet sivut. Tietenkin tarinat ja kuvat. Sukuni kätköistä löytyi tämä vanha Z. Topeliuksen lasten satukirjasarja Lukemisia lapsille. Kirjat on painettu vuosina 1927-1932. Mikä ihmeen Z? Piti oikein tarkistaa, kun satusetä-Sakarista olin aina kuullut. Siispä: kirjailija ja runoilija Zacharias Topelius käytti nimessään lyhempää Zachris nimeä tai pelkkää Z. -kirjainta. Nyt se on tiedossani.

Näitä rakkaita kirjoja olen lapsena selaillut ja katsellut sen ihania kuvia. Voi ei, sivuilta löytyi myös erinäisiä piirrostuherruksia, oman lapsuushistorian siipien havinaa sekin. Tunnustanko? ...hmmm... en kyllä muista. Mutta sen muistan, että nämä olivat meidän lasten suosikkeja jo piltteinä, ja kirjan kansista ja kunnosta kyllä näki, että niitä todella on luettu. Prinsessa ruusunen, Tuhkimo, Adalminan helmi... ja pelottavat vuorenpeikot sekä vanhat tontut. Kirjojen sinertävät selkämykset olivat hiipuneet lähes harsoiksi ja niitä oli teippailtu monin tavoin.

Aallottaren tarinan on kuvittanut ruotsalainen J.A.G. Acke. 

"Aallotar ui usein yksinään rannikolle, ja hänen valkoinen niskansa näkyy välistä, auringon pilkistäessä synkän pilven raosta. Kuullaanpa hänen usein laulavan yksinäisyyden ikäväänsä illan tyvenessä, ja ken ymmärtää aaltojen kieltä, hän kuulee Aallottaren kaipaavan kadotettua ystäväänsä."

Mistä apu vanhojen kirjojen korjaamiseen?

Löysin Turusta kirjankansien korjaajan, Turun Pahvivalmiste -nimisen liikkeen, jossa vanhat kirjat saisivat uudet siniset kangasselkämykset. Ihana palvelu, kiitos Pekka, ja parin viikon päästä hain hienosti syvänsinisellä kankaalla korjatut kirjat takaisin. Samalla vein liikkeeseen 1800-luvun antiikkisen virsikirjan huollettavaksi. Sen nahkakannet saivat pienen käsittelyn: purkissa luki tyylikkäästi Konservatorns Läderöljä. Tätä tuotetta tarjosivat myös muiden nahkaselkäisten kirjojeni käsittelyyn.

Ruotsinkielinen virsikirja, Psalmboken, vuodelta 1862. Miten upeasti patinoituneet nahkakannet! Miten hieno vihreä sisäkansi. Ja nuo wanhanajan kirjaimet sivulla. Kyllä sopii svensk Läderöljä hyvin tämän kirjankannen nahan hoitoon. Kyljessä "American Library Asocciaton suosittelee". Vanha avain, pieni lukko ja vihertävä pullo löysivät tiensä kuvaukseen somisteeksi. Niissäkin on hienoa menneiden vuosien kuiskintaa.





"Raumo Realskola" lukee avaussivulla. Miltein näen hämyiseen luokahuoneeseen ja kuulen, miten merille mielivä, ehta 'raumangiäline' nuoriherra, on takerrellen laulanut puiselta koulunpenkiltä tiukan opettajan karttakepin varjossa: "Gud, wår Faber ewighet...". Olen syntynyt Raumalla, vaan minulla ei ollut tiedossa, että siellä on ollut ruotsinkielinen "reaalikoulu". Löysin kuitenkin museoidun lehtiartikkelin vuodelta 1881, jossa kirjoitettuna oli, että raumalaisten vaikuttajien ja opettajien Keisarin senaattiin lähetetyllä anomuksella pyydettiin, josko koulun kieli muutettaisiin "tarkoituksenmukaisemmaksi", eli suomenkieliseksi. Sen tiedän myös, että tämä virsikirja sittemmin ollut Rauman lyseossa.

Taidanpa lähteä lukemaan Topeliuksen opettavaisia tarinoita. Uusi suosikkini on Aallottaren jäljet. Sen alkusanat ovat ihanat: "Oletko nähnyt viiruja meren hiekassa..." , samoin nämä siteeraamani kohdat Ahdin tytär Aallottaren ja Tapio-metsänvaltiaan pojan Kanervon rakkaudesta, nuorista, jotka eivät koskaan saaneet toisiaan, koska meri ja metsä muuttuivat sotaisiksi toisiaan kohtaan. Aika ajankohtaista, eikö totta?

 

"Niin he viettivät yksissä pitkät ajat joka ilta meren rannalla, ja he olivat vasta pikkulapsia, sillä metsän pojat ja meren tyttäret eivät kasva niinkuin ihmislapset, vaan he elävät tuhansia vuosia, niinkuin maakin, ja senjälkeen he pysyvät niin kauan lapsina ja heillä on hauskaa illan hämyssä. He pitivät toisistaan niin paljon, että valkoinen kalalokki, joka heidät näki, sanoi naapurilleen merikotkalle: Kanervosta ja Aallottaresta tulee varmaankin pari, ja silloin mekin pääsemme komeisiin häihin."

Eivät lopulta saaneet toisiaan. Miten surullista. Minä tykkäsin jo lapsena hieman surumielisistä saduista. Muistuvatko sinulle mieleen lapsuuden sadut?


- Merikaisla