10. tammikuuta 2020

Yksinäinen Örön linnakesaari meren syleilyssä


Kun talven maa on musta, ja elämme vuoden pimeimpiä aikoja, on ihana palata kesään ja meren tuoksuihin. Tässä tunnelmia Linnakesaari Örön luonnosta ja merellisistä maisemista. Yksinäinen Saaristomeren kansallispuiston saari (Kemiö) on täynnä historiaa – jopa Venäjän tsaarin ajalta. Rannikkopuolustuksen ajasta kertovat mm. suuret tykit ja kasarmialueen monet rakennukset.

Hiljattain vieraille avatussa saaressa on nykyään mukava vierasvenesatama. Rannan niityillä työskentelevät mustat ja valkeat lampaatPienen vajan edessä on merenkäyntiin liittyviä esineitä, mm. kaunis vanha ankkuri.  







Saaren luonto on todella vaihteleva. Kallioiden vastapainona saaren länsi-puolella on pitkät hiekkarannat. Paahteisilta nummilta löytyy mm. rauhoitettuja kylmänkukkia. Mutta: kertaa tarjoan teille vain pienen tunnelmapalan saaren luonnosta: Sen kauniita kasveja ja upeita silokallioita. 

Meri on täällä puhdasta, rannan kallioita hyväilevät myös kauniit vihreät levät. Niiden keinuntaa on kaunis katsella. Nämä eivät siis ole sinilevää, vaan vaaratonta viherahdinpartaa. Kalliot viettävät pehmeästi mereen. En voi olla ihailematta peruskallion pintoja, ne ovat niin kauniita eri kivilajeista muodostuvine kuvioineen. Persoonallisia. Miljoonia vuosia vanhoja. Miten ihanaa onkaan astella niillä paljain jaloin ja tuntea samalla niiden karhean sileyden ja auringon lämmön. Istahtaa hetkeksi, pysähtyä meren äärelle. Katsoa horisonttiin ja unohtua maiseman keskelle. 


Saaren vaatimattomat, mutta värikkäät kukat ilahduttavat kulkijaa. Liila asteri on tehnyt kotinsa kallion koloon, suolainen merivesi ei sitä näköjään haittaa. Ajoruohomatot, hohtavat samoin vaaleanliiloine kukkineen. Ajuruoho on yksi lempikasvini, rakastan sen vaatimattomuutta, mutta samalla voimakasta oreganontuoksua. Keltaisissa kukissa viihtyvåät myös ja vihreää hohtavat kärpäset ja keltakannuksessa söpöt kimalaiset.

Voiko kuihtuvien kukkien kauneutta ylistää? Minusta voi! Onkohan tämä hentojen rantaheinien ympäröimä violetti kasvi kissankello

Fuksian väriset ohdakkeetkin näyttävät kauniilta karussa saaristossa. Kimalaisen ystäviä nekin. Valkoinen ojakärsämö on vaatimaton, mutta jotenkin kummaa rauhaa henkivä. 


 

Merimatkan varrella näemme tietenkin myös monia merilintuja, mm. paljon puhuttaneita merimetsoja ja kanadanhanhia. Joutsenia ja lokkeja. Kaikki sulassa sovussa samalla luodolla. Kaikilla nokka kohti länttä, mitäköhän ne odottavat? 

Ilahduttipa meitä jopa merikotkakin (vai onkohan tämä sääksi, kun ihan ei riittänyt kameran objekti tarkkaan kuvaan). Pariskuntako se siinä istuu kelopuussa kaloja tähystämässä? 



Rannikolla on monia kummeleita ja sektorivaloja. Ohitsemme lipuu myös kaunis, vanha puupurjelaiva. Eugenia on näemmä hänen nimensä. 



On siis  vihdoin aika palata päiväreissultamme kotiin. Auringonsilta kimmeltää hopeoiden meren. Voi tätä miljoonien timanttien loistoa! Sen katselemiseen ei väsy koskaan. 

Öröstä voit lukea lisää vaikkapa täältä >>


- Aurinkoa odottaen, Merikaisla, meren tyttö 






13 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja mukava merimatka. Meillä täällä on paljon kaunista katsottavaa ja ihailtavaa. Olemmekin ajatelleet panostaa lähivuosina kotimaan matkailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin monta hienoa paikkaa vielä koluttavana... kotimaan matkailu kannattaa. Hiilijalanjälkikin pienenee, kun ei lähde ulkomaille.

      Poista
  2. Wau mitä kuvia! <3 Itsekin haluaisin tuolla joskus käydä! Ehkä ensiksi kuitenkin Seiliin, koska se on "kohdelistalla" jo ihan liian kauan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seili on kyllä mielenkiintoinen historialtaan! Suosittelen!

      Poista
  3. Tuo saari on kyllä upea meren keskellä. Kesällä. Talvella sotilailla ei ole tainnut olla kuitenkaan kovin mukavat oltavat. Olemme käyneet tuolla opastetulla kierroksella ja todella mielenkiintoista oli kuulla saaren luonnosta ja historiasta. Ja ihan parhaat kaalikääryleet syötiin saaren ravintolassa.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta Sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta. Varmaan ollut tuulinen ja kolea paikka asua.

      Poista
  4. On varmaan todella mielenkiintoinen paikka, jossa kaikenlaista silmänruokaa olisi tarjolla pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, ne kasarmialueet ja tykit yms. Samantapainen on Kustavin linnakesaari Katanpää.

      Poista
  5. In this fashion my pal Wesley Virgin's story starts with this SHOCKING AND CONTROVERSIAL video.

    Wesley was in the military-and soon after leaving-he discovered hidden, "SELF MIND CONTROL" secrets that the CIA and others used to get anything they want.

    As it turns out, these are the exact same methods tons of famous people (especially those who "come out of nowhere") and the greatest business people used to become rich and famous.

    You probably know how you utilize only 10% of your brain.

    That's mostly because the majority of your brain's power is UNCONSCIOUS.

    Maybe that thought has even occurred IN YOUR own mind... as it did in my good friend Wesley Virgin's mind around 7 years ago, while driving a non-registered, beat-up trash bucket of a car without a driver's license and with $3 in his bank account.

    "I'm so frustrated with living paycheck to paycheck! When will I become successful?"

    You've been a part of those those conversations, am I right?

    Your success story is waiting to start. You just need to take a leap of faith in YOURSELF.

    CLICK HERE TO LEARN WESLEY'S SECRETS

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤