23. joulukuuta 2019

Kirjatonttu valmistautuu jouluun




DIY: Viimehetken joulukoriste. Vanhan kirjan lehdistä taiteltu jouluinstallaatio, jota koristaa wanha kirja ja piipunrassitonttu.


Sain vanhoja, kellastuneita kierrätykseen menossa olevia kirjoja ja tämän ikitontun anopiltani. Siitä syntyi idea tähän jouluiseen pöytäkoristeeseen. Tonttuwahnus lienee 60-70-luvulta ja on ilahduttanut aikoinaan vanhan maalaistalon joulua. Mahtaako näitä piipunrasseista tehtyjä koristeita vielä olla uustuotannossa? Minulle niistä tulee kauniita muistoja omasta lapsuudestani.



Kirjan sivut siis vain taitellaan keskiosaa kohti. Tämä tonttu sai jalkojensa alle variksenmarjan varvuista tehdyn maton. Vanha kuusenkynttilä pidikkeineen toimii lukuvalona  (juu, varovasti täytyy pikkukynttilää polttaa!). Tiedonjanoinen tonttu sai käteensä tekemäni pikkukirjan. Tonttunen voi kiivetä kohti uusia lukuhetkiä pieniä tikapuita pitkin, kierrätyssomiste sekin. Mahtako tämä kirjatontuksi nimeämäni lukutoukka edes kunnolla nähdä lukemaansa? Silmät ovat niin sikkaralla.




Kivointa tässä diy-joulukoristeessa on, että joulun jälkeen sen voi purkaa, ja kirjan sivut taitella takaisin kansien väliin.

Luetko sinä paljon jouluna, kuten tämä tonttunen?

Helkkyvää joulua kaikille! Luodaan tänäkin jouluna uusia, mukavia muistoja tuleville vuosille!

- Merikaisla

9 kommenttia:

  1. Joululomalla tulee luettua ja ennen joulua. Meillä on perinteisiä joulukirjoja joita joulua odotellessa luen pojille.
    Oikein ihanaa ja tunnelmallista Joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun unelma on, että jonkun nostalgiakirjan kanssa joulun voisin viettää joulunpyhät. Ehkä se joskus toteutuu.

      Poista
  2. Voi miten tulikin ihana joulukoriste♥ Hyvää ja rauhaisaa joulua♥

    VastaaPoista
  3. Ihana koriste ja kivaa kierrätystä samalla! Minäkin muistan tuollaisen tonttukoristeen jostakin vuosikymmenien takaa. Minulla on aina menossa kirja. Yleensä vain iltaisin ehdin sitä lukemaan. Usein käy niin, että nukahdan kirjan viereen. Ehkä tontullekin on käynyt näin. Tänä jouluna vietin molemmat joulupäivät lapsenlapsen (3 kk) vuoteen vieressä sairaalassa ja joulu kului siinä huomaamatta. Lukemaan en ole paljon ehtinyt.
    Hyvää loppuvuotta Sinulle ❤️

    VastaaPoista
  4. Permainan poker pastinya banyak di kalangan remaja hingga dewasa yang sangat menggemari permainan poker, apalagi dalam 1 id game ada banyak permainan kartunya silahkan kunjungi situs kami untuk merasakan kenyamanan dalam bermain.

    DAFTAR POKER99

    daftar akun idn poker99

    buat akun poker99

    daftar akun idn poker 99

    buat akun poker online

    akun poker online uang asli


    LOGIN POKER99

    cara login poker99

    login poker99 via website

    login poker99 via mobile

    akun poker99

    idn poker.apk versi 2.1.0.1

    download apk poker99

    aplikasi mobile poker.apk

    VastaaPoista
  5. Onnea ja iloa tulevalle vuodelle 2020 ❤️

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤