Vanhat tuolit löytyivät taannoin Uudenkaupungin antiikkiliikkeestä. Ruskea pinta ja väri oli saanut ajan kuluessa siipeensä, joten valkoinen maali saapui jälleen :) ja pelasti tuolivanhukset. Maalia pintaan, niin näyttää vanhakin nuoremmalta. Tämä projekti eteni näin:
Tuunausvaiheet
Pesu pelkällä maalipesulla ei mielestäni riittänyt, koska pinnassa oli myös vanhaa lakkaa. Kuumapuhallin oli hyvä, vaikkakin aika työläs vekotin poistamaan lakan. Vaan sainpahan ainakin kaiken ”pahan” pois. Maalipesulla sitten loppusilaus ja karheaksi. Valkoinen pohjaväri alle: tartuntapohja on aika hyvä vaihtoehto, varsinkin jos epäilee, että maalattavaan pintaan on jäänyt lakkakohtia. Parempi tehdä alkutyöt kunnolla, eli kannata unohtaa välivaiheita.
Kaksi valkoista tuolikaveria
Linkitä ihmeessä viesteihini, jos sulla on ollut vastaavia maalauskohteita, eli miten homma sujui. Hyviä maalaushetkiä kaikille myös tuleviin proggiksiin!
Sinähän ne lopulta ovat valmiina sisälle vietäviksi. Kaksi maalikerrosta tarvittiin, tällä kertaa Tikkurilan Helmi -maalia. Ripaus punaista pelargoniaa rinnalle, niin näyttävät tuolikaverukset vieläkin komeimmilta ja kirkkaammilta auringossa kylpiessään! Itsekin sain mukavasti auringonlämpöä näitä maalatessani.
- Merikaisla
Minulla on samanlaiset 2 tuolia kotona,maalasin ne myös valkoisiksi, vaikka arvo tippuu, on ne kauniit valkoisena.
VastaaPoistaHauskaa, että osui sama maalausprojekti! Omat tuolit olivat sen verran huonokuntoiset, että alkuperäiskuntoon niitä en halunnut jättää.
PoistaMeillä kanssa olisi kunnostusta kaipaavia vanhoja puutuoleja vaikka kuinka monta kotitilallani. Pitäisiköhän vetäistä nekin valkoisiksi?
VastaaPoistaTorpan tyyli ja oma sisustusmaku ratkaisivat näiden tuolien värin. Olisihan se voinut olla myös ruskeita, ihan vain öljytty, mutta niin puhtaaksi en näitä tuoleja saanut.
PoistaIhanat tuolit ja kiva kun laitoit etemisohjeet. Meillä on tosi paljon maalauskohteita etenkin tuoleja missä on myös lakkaa pinnassa. Saa nähdä milloin nämä sitten valmistuu. Inhoamma molemmat maalaamista. Kiitos sinulle.
VastaaPoistaJoskus sitä muistaa ottaa kuvia noista työvaiheista. itsekin sitten kiva muistella "ennen ja jälkeen" tulosta.
PoistaJossain kuvassa vilahti silkkiterrierin kuva, onko sinulla myös silkki, mulla myös on.poikkesin aiheesta.
VastaaPoistaHei. Kuvissa vilahtelee pikkuinen Yorkkiterrierityttömme, jo yli 10 vuotias nykyään. 🐶Silkin serkku siis!
PoistaKauniit nuo tuolit!
VastaaPoistaEnnenvanhaan tehtiin tukevia. Siksi niitä on mukava kunnostaa ja maalata.
PoistaKauniit tuolit olet maalannut! Meillä on mökin pukuhuoneessa samaa mallia oleva tuoli tuollaisena ruskeana. Se sopii valkoisten hirsiseinien kanssa sinne juuri ruskeana. Tuolla samalla maalilla olemme miniän kanssa maalanneet vanhan päästävedettävän sängyn lapsenlapsen sängyksi. Siitä on postaus blogissani. Sänky oli ennen ootrattu ruskeaksi ja vaati useamman maalikerroksen. Hyvin on maali pysynyt, vaikka välillä reunoja hakataan leluillakin.
VastaaPoistaSuloisia elokuun viimeisiä päiviä Sinulle ❤️
Minäpäs käyn kurkkaamassa sänkyprojektisi!
PoistaVinkkaatko vielä, koska postaus tästä on tehty. Mulla on tuossa yksi vanha vedettävä sänky ja mietin sille väriä, jos se nyt jonkun sävyn saa.
PoistaPäästävedettävän muodonmuutos -postaus on tehty 7.5.2019. Hauskoja maalaushetkiä Sinulle 💕
VastaaPoista