Tänään lumi suli kohisten ja aurinko paistoi. Nämä talviset kuvat ovat jo muisto parin viikon takaa, kun lunta oli vielä hirmuisen paksusti.
Wanha puinen soutuvene oli pukeutunut valkoiseen, pehmeään viittaansa. Samoin puiset marjapensaiden tuet.
Laitoimme uudet
takorautakoukut punamultaisen varaston eri kulmiin. Ne saivat kaverikseen uudet, mustat kynttilälyhdyt. Mustaa
löytyy myös varaston takorautaisesta ovenkahvasta ja vanhoista saranoista, jotka maalasimme metallimaalilla jo jokin aika sitten.
Vielä sytyttelemme kynttilöitä pimeitä iltoja ilahduttamaan, sekä ulos että sisälle. Miten teillä?
Vaikka nämä kuvat olivat hyvin talvisia ja meren lahti on vielä jäässä, taitaa talven selkä olla viimeistään tänään taittunut, jipii! Kohti aurinkoa mennään!
- Merikaisla
Kaunista! Kevättä kohti mennään, vaikka kovin talviselta meilläkin näyttää. Lämpöasteita oli kuitenkin eilenkin. Iltaisin en kynttilöitä tule polttaneeksi, mutta aamuisin kyllä. Nytkin tässä keittiön pöydällä kynttilä palaa, vaikka on jo valoisaa. Ihanaa on, että valoisaa alkaa olla jo 7 aikaan aamuisin.
VastaaPoistaValoa kohti siis! Kyllä ne lumet pian sulavat.
PoistaUpeat yksityiskohdat!! Takoraudan (/mustan), punamullan ja valkoisten karmien yhdistelmä on vaan niin lyömätön. Juuri tällä periaatteella mekin olemme ulkorakennusten yksityiskohdat toteuttaneet ja se näyttää aina niin kauniilta, klassiselta ja idylliseltä. Hienolta näyttää ja saa ainakin minun sydämeni läpättämään :). Toivotaan, että talven selkä saaristossa alkaa taittua ja kevät hiipiä esiin!
VastaaPoistaTotta, rakastan minäkin kyllä tuota raikasta väriyhdistelmää. Perinteitä kunnioittava sävymaailma.
PoistaTakorautaiset saranat + kahvat + lyhdyt = ♥♥♥
VastaaPoista...ja vielä yhdistettynä tuohon sävymaailmaan:)
Ne kuuluvat saaristolais- ja maalaisidylliin...
PoistaSäät ovat vaihdelleet kyllä hurjasti viime viikkoina, pakkasista vesikeleihin ja päinvastoin. Tänään oli ihmeellisen lauhaa, mikä enteilee ehkä todellakin talven selän taittumista. Täällä odotellaan jo kevättä kovasti. Valoa kohden!
VastaaPoistaViikon aikana tosiaan koki koko Suomen vaihtelevan talven. Lunta, pakkasta, räntää, sadetta, loskaa 😁, mutta sitten taas ihanaa ilmiötä: aurinkoa ☀️.
PoistaKaunis kokonaisuus.
VastaaPoistaKiitos Maarit!
PoistaPunamulta ja takorauta sopii hyvin yhteen. Ihanat lyhdyt! Mukavaa viikonalkua sinne!
VastaaPoistaNiin ovat musta ja punainen pettämätön yhdistelmä :) Mukavaa kevään odottelua sinulle!
PoistaOnpas ihana lyhty, sopii hyvin tuohon paikkaan. Mukavaa viikkoa :)
VastaaPoistaElävä tuli on tunnelmallinen. Meillä on paljon kynttilä- sekä myrskylyhtyjä pitkin tilustamme. Pupulassakin Retulla ja Tahvolla on omat kynttilä- ja myrskylyhdyt palamassa, tietenkin sellaisissa kohdissa mistä ei ole vaaraa polttaa itseään tai ympäristöä. Uskomme, jotta elävän tulen loimotus pitää öisin ketut poissa pupulan lähettyviltä. Sisällä luo tunnelmaa tuikut ja kyntteliköt.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta uutta viikkoa :)
todella kaunista!
VastaaPoistaIhanat lyhdyt ja jännä kiinnitystapa. Nämä täydentää loistavasti aikaisempia tuunauksia. Kyllä täällä vielä kynttilöitä poltetaan niin sisällä kuin ulkona.
VastaaPoista