5. elokuuta 2020

Kustavin Rahin Kotieläinpihalla karvaiset eläinystävät viihtyvät

Sateisen päivän kotiseutumatkailua: kohteena Kustavin Rahin kotieläinpiha. Tämä lämminhenkinen koko perheen vierailukohde oli avoinna jo viime kesänä, mutta itse piipahdin täällä vasta nyt. Piha tarjosi kivan tutustumishetken maatilan eläimiin, mutta myös hieman eksoottisempiin eläinystäviin. (Harmi, että päivä oli sateisen pilvinen, joten kuvat eivät ole aurinkoisia.)

 

Eniten itseäni yllätti eläinten määrä. Olin jotenkin ajatellut, että muutama poni, kana ja lammas siellä huseeraavat, mutta karvaisten kaverien kirjo olikin yllättävän laaja. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti yksinäinen musta kana, jonka nimesin "nokipullonharjaksi", se näytti niin huolettomalta ja kanajengin leppoisimmalta kuokkijalta. Ihastusta minussa herättivät myös mystistä vihreää hohtavat ja veikeästi kävellessä vaappuvat mustat ankat

 



Suloisimpia kavereita olivat tänä kesänä syntyneet karitsalapsukaiset. Ja tietenkin pikkuiset kanipienokaiset, joista kuvat jäivät ottamatta. Räyheämmistä olemuksista vastasivat reippaasti metelöivä herra kalkkuna ja lupsakka minipossu, joka kooltaan kyllä oli sikamaisiin mittoihin yltävä. 


 





Ei ole maatilaa ilman leppoisia lehmiä ja suloisia vasikoita. Olga, Ruis ja Pakkastyttö. Ne ovat niin rauhallisia heinänmassuttelijoita. Pitäis ottaa rentoa elämänmallia niistä. 


Myös kavion koputtelijat kuuluvat kuin nenä päähän tänne: Tilalla on myös siis aaseja, poneja ja hevonen. 




Tutustuin tällä reissulla myös uljaaseen riikinkukkoon, pieniin viiriäispiipertäjiin, luppakorvakaneihin ja moniin muihin eläinystäviin, myös moniin siipeilijöhin (siis lintuihin). Eksoottisimmasta päästä oli tämä terraariossa makoileva lisko. Sen viereisessä altaassa ui muuten rouheahampaisia piraijoita! 

PS. Kotieläinpihalle on vapaaehtoinen pääsymaksu, jolla katetaan eläinten hoitoa ja ruokintaa.  


- Merikaisla


Juttu kirjoitettu rakkaudesta Kustaviin – toivotan lähiseudun matkailualan yrittäjille menestystä!

18 kommenttia:

  1. Kotieläinpihat ovat aina ihania ja mukavia kohteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Lapsena pääsin viikottain katsomaan kotieläimiä isovanhempien naapuriin maalle, mutta eipä enää ole paikkaa jonne viedä omia lapsia. Eli, kotieläinpihat ovat tällöin korvaamattomiakin.
    Ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa siis Kustaviin nauttimaan lasten kanssa pörröisten eläinystävien seurasta. Kivointa oli, että lapset pääsivät mm. kaninpoikasia ottamaan syliin ja rapsuttelemaan niitä.

      Poista
  2. No on ollut paljon nähtävää!
    Ihku tuo pulloharja!😁
    Ja wau,minkä näköisiä nuo mustat ankat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset maatiaiskanat ovat niin ”suomalaisia”, Vaan tämä kaveri on varmaan jostain päin Eurooppaa tullut vierailemaan 🐓😊

      Poista
  3. Ihastuttavia kaikki, mutta tuossa nokipulloharjassa on sitä jotain! Taidankin napata lapsenlapset autoon jonain päivänä ja lähteä kohti Kustavia. Kiitos vinkistä!
    Tunnelmallista elokuuta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi juuri tulla tieto, että Kotieläinpiha sulkee koronan takia ennakkoajassa pihan,joten ilmeisimmin jälleen vasta ensi kesänä avoinna.

      Poista

Kiva, että annat palautetta. ❤