Vanhat kirjat. Niiden patina, kellastuneet sivut. Tietenkin tarinat ja kuvat. Sukuni kätköistä löytyi tämä vanha Z. Topeliuksen lasten satukirjasarja Lukemisia lapsille. Kirjat on painettu vuosina 1927-1932. Mikä ihmeen Z? Piti oikein tarkistaa, kun satusetä-Sakarista olin aina kuullut. Siispä: kirjailija ja runoilija Zacharias Topelius käytti nimessään lyhempää Zachris nimeä tai pelkkää Z. -kirjainta. Nyt se on tiedossani.
Näitä rakkaita kirjoja olen lapsena selaillut ja katsellut sen ihania kuvia. Voi ei, sivuilta löytyi myös erinäisiä piirrostuherruksia, oman lapsuushistorian siipien havinaa sekin. Tunnustanko? ...hmmm... en kyllä muista. Mutta sen muistan, että nämä olivat meidän lasten suosikkeja jo piltteinä, ja kirjan kansista ja kunnosta kyllä näki, että niitä todella on luettu. Prinsessa ruusunen, Tuhkimo, Adalminan helmi... ja pelottavat vuorenpeikot sekä vanhat tontut. Kirjojen sinertävät selkämykset olivat hiipuneet lähes harsoiksi ja niitä oli teippailtu monin tavoin.
Näitä rakkaita kirjoja olen lapsena selaillut ja katsellut sen ihania kuvia. Voi ei, sivuilta löytyi myös erinäisiä piirrostuherruksia, oman lapsuushistorian siipien havinaa sekin. Tunnustanko? ...hmmm... en kyllä muista. Mutta sen muistan, että nämä olivat meidän lasten suosikkeja jo piltteinä, ja kirjan kansista ja kunnosta kyllä näki, että niitä todella on luettu. Prinsessa ruusunen, Tuhkimo, Adalminan helmi... ja pelottavat vuorenpeikot sekä vanhat tontut. Kirjojen sinertävät selkämykset olivat hiipuneet lähes harsoiksi ja niitä oli teippailtu monin tavoin.
 |
| Aallottaren tarinan on kuvittanut ruotsalainen J.A.G. Acke. |
"Aallotar ui usein yksinään rannikolle, ja hänen valkoinen niskansa näkyy välistä, auringon pilkistäessä synkän pilven raosta. Kuullaanpa hänen usein laulavan yksinäisyyden ikäväänsä illan tyvenessä, ja ken ymmärtää aaltojen kieltä, hän kuulee Aallottaren kaipaavan kadotettua ystäväänsä."
Mistä apu vanhojen kirjojen korjaamiseen?
Löysin Turusta kirjankansien korjaajan, Turun Pahvivalmiste -nimisen liikkeen, jossa vanhat kirjat saisivat uudet siniset kangasselkämykset. Ihana palvelu, kiitos Pekka, ja parin viikon päästä hain hienosti syvänsinisellä kankaalla korjatut kirjat takaisin. Samalla vein liikkeeseen 1800-luvun antiikkisen virsikirjan huollettavaksi. Sen nahkakannet saivat pienen käsittelyn: purkissa luki tyylikkäästi Konservatorns Läderöljä. Tätä tuotetta tarjosivat myös muiden nahkaselkäisten kirjojeni käsittelyyn.
Ruotsinkielinen virsikirja, Psalmboken, vuodelta 1862. Miten upeasti patinoituneet nahkakannet! Miten hieno vihreä sisäkansi. Ja nuo wanhanajan kirjaimet sivulla. Kyllä sopii svensk Läderöljä hyvin tämän kirjankannen nahan hoitoon. Kyljessä "American Library Asocciaton suosittelee". Vanha avain, pieni lukko ja vihertävä pullo löysivät tiensä kuvaukseen somisteeksi. Niissäkin on hienoa menneiden vuosien kuiskintaa.
"Raumo Realskola" lukee avaussivulla. Miltein näen hämyiseen luokahuoneeseen ja kuulen, miten merille mielivä, ehta 'raumangiäline' nuoriherra, on takerrellen laulanut puiselta koulunpenkiltä tiukan opettajan karttakepin varjossa: "Gud, wår Faber ewighet...". Olen syntynyt Raumalla, vaan minulla ei ollut tiedossa, että siellä on ollut ruotsinkielinen "reaalikoulu". Löysin kuitenkin museoidun lehtiartikkelin vuodelta 1881, jossa kirjoitettuna oli, että raumalaisten vaikuttajien ja opettajien Keisarin senaattiin lähetetyllä anomuksella pyydettiin, josko koulun kieli muutettaisiin "tarkoituksenmukaisemmaksi", eli suomenkieliseksi. Sen tiedän myös, että tämä virsikirja sittemmin ollut Rauman lyseossa.
Taidanpa lähteä lukemaan Topeliuksen opettavaisia tarinoita. Uusi suosikkini on Aallottaren jäljet. Sen alkusanat ovat ihanat: "Oletko nähnyt viiruja meren hiekassa..." , samoin nämä siteeraamani kohdat Ahdin tytär Aallottaren ja Tapio-metsänvaltiaan pojan Kanervon rakkaudesta, nuorista, jotka eivät koskaan saaneet toisiaan, koska meri ja metsä muuttuivat sotaisiksi toisiaan kohtaan. Aika ajankohtaista, eikö totta?
"Niin he viettivät yksissä pitkät ajat joka ilta meren rannalla, ja he olivat vasta pikkulapsia, sillä metsän pojat ja meren tyttäret eivät kasva niinkuin ihmislapset, vaan he elävät tuhansia vuosia, niinkuin maakin, ja senjälkeen he pysyvät niin kauan lapsina ja heillä on hauskaa illan hämyssä. He pitivät toisistaan niin paljon, että valkoinen kalalokki, joka heidät näki, sanoi naapurilleen merikotkalle: Kanervosta ja Aallottaresta tulee varmaankin pari, ja silloin mekin pääsemme komeisiin häihin."
Eivät lopulta saaneet toisiaan. Miten surullista. Minä tykkäsin jo lapsena hieman surumielisistä saduista. Muistuvatko sinulle mieleen lapsuuden sadut?
- Merikaisla
Eivät lopulta saaneet toisiaan. Miten surullista. Minä tykkäsin jo lapsena hieman surumielisistä saduista. Muistuvatko sinulle mieleen lapsuuden sadut?
- Merikaisla
