20. lokakuuta 2019

Pihlajanmarjahyytelöä



Pihlajanmarjoja oli tänä syksynä todella paljon. Innostuin tekemään hyytelöä. Tein tämän kauniin punaisena hehkuvan herkun ihan perusohjeella:

Pihlajanmarjahyytelö

2 l  pihlajanmarjoja
5 dl vettä
1 kg hillosokeria





Huuhteellin pihjajanmarjat ja laitoin ne pakastimeen yön yli. Näin käsiteltynä mehu irtoaa paremmin marjoista. Keitin marjoja n. 15 min. ja sen jälkeen siivilöin marjat pois. Lisäsin sokerin ja keitin, kunnes hyytelö on valmista. Hyytymisen voi kokeilla vaikka tipauttamalla seosta jaakaappikylmälle lautaselle. Jos se hyytyy, on hyytelö valmista.

Marjoja ei saisi painella siivilään, jotta siitä tulisi aivan kirkasta. Tietenkin hieman kokeilin painella ja hieman sameaahan siitä tuli, mutta siitä viis, maku ratkaisee! Purkitin hyytelön lasisiin purkkeihin ja tein etiketit mustasta liitutaulutarrasta ja liitutussillä tekstit. (Samalla tapaa tein aikoinaan nämä maustepurkit). Päälle vielä narulla servetistä ”hattu” komistamaan herkkua. Näitä taitavat saada naapurit syyslahjoiksi.

Itse käytän pihlajanmarjahyytelöä riistan ja lihan rinnalla. Toimii mielestäni myös juustojen kanssa sekä tumman suklaan kanssa! Onko kokemuksia, mihin tätä herkkua voisi käyttää?

- Merikaisla

10 kommenttia:

  1. Itse olen käyttänyt kaikkia hilloja ja hyytelöitäkin ruuan lisukkeena, sopii hyvin maksalaatikon ja muidenkin laatikoiden kanssa, maksalaatikko on liian makea, niin mieluummin suolaisen laatikon kanssa syön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan tuo mennä vaikka makean maksalaatikon kanssakin, koska on aika hapanta kuitenkin.

      Poista
  2. Minä olen pari kertaa tehnyt pihlajanmarjoista "hilloa", tai miksi sitä nyt nimittäisikään. Mutta muutaman maistelukerran jälkeen jäivät käyttämättä. Mulla tosin oli marjatkin siinä. Mutta tuo sun ohjeesi vaikuttaa sellaiselta, että sillä tulisi hyvää:) Pitäisi joskus sillä kokeilla. Tänä vuonna meille ei tullut pihapuuhun pihlajanmarjoja juuri lainkaan. Vielä minua kiinnostaisi tietää, että miten "perkaat" ne marjat? Vai tarviiko ne mitään sellaista? Minä leikkelin niitä tertuistaan irti ja ihmettelin miten toiset niiden kanssa toimii. Mun ei olisi pitänyt tietysti niitä marjoja siihen "hilloon" laittaakaan. No, oppia ikä kaikki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, irroitin käsin marjat tertuista. Tänä vuonna olivat aika puhtaita, joskus olen heittänyt kulhoon ja vettä perään ja sekoittanut rajusti. SItten huuhdellut. Pihlajanmarjan happamuudesta joko pitää tai ei :)

      Poista
  3. Olen miettinyt miten pihlajanmarjoja voi käyttää. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kait niitä voisi myös kuivata ja heittää vaikka puuron sekaan, mutta mene ja tiedä, miltä maistuisi...

      Poista
  4. Kauniin näköistä ja varmasti herkullista - pitäisi varmaan itsekin joskus kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen 😀Itse olen happamien marjojen ystävä!

      Poista
  5. Naapurit saavatkin kivan syyslahjan! Purkit ovat tosi kauniit hehkuvan värisen hyytelön kanssa. En ole koskaan tehnyt pihlajanmarjahyytelöä, vaikka joka syksy aijon. Aina se vaan jää muiden syyskiireiden jalkoihin.
    Tunnelmallista lokakuun viimeistä viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väristä tuli kyllä yllättävän kaunis. Pitäisi kokeilla hyytelöitä vaikkapa mustaherukoista tai mustikoista. Värien kirjoa.

      Poista

Kiva, että annat palautetta. ❤