11. joulukuuta 2018

Tuplasti tuoksukynttilää - kahvipapuja ja tähtianiksia





Rakastan luonnonmukaisia tuoksuja, vaniljaa, kahvia, anista… ja kynttilöiden valoa. Testasin, josko valmiin tuoksukynttilän antama tuoksua voisi korostaa.

Lasiseen tähden malliseen koristeastiaan laitoin pohjalle vanilijan tuoksuista rouhetta tuoksupussista (palamatonta). Lisäksi kahvinpapuja




Päivä alkoi hämärtyä kuin tilauksesta näitä tehdessäni. Sinisen hetken hiipiessa tein toisen kokeilun: Kirkkaassa juomalasissa on
 pohjalla niinikään kahvinpapuja ja toisessa tähtianiksia. Molempiin on laitettu kynttiläksi vaniljan tuoksuinen tuikku, joka sellaisenaankin tietenkin levittää lempeää sokerista tuoksuaan. 

On hyvä käyttää perinteisiä lämpötuikkuja, koska ne kuumenevat ja levittävät siten niiden alla olevia tuoksuja paremmin. Vaan turvallisuus ennen kaikkea, älä jätä tulta vahtimatta.  







Vaan mikä oli lopputulema? Anis tuoksui ihanalta jo ihan sellaisenaan. Vaan en tiedä tuliko kynttilää poltettaessa tuoksua sen enempää, mutta ainakin tuikkukipot ovat kauniita katsella. Minkälaisia tuoksukynttiläideoita te olette kokeilleet? 

Tuoksuvia, kynttilöiden valaisemia ja loistavia talvi-iltoja! Joko pian tupruttaa valkeaa taivaalta? 

- Merikaisla

9 kommenttia:

  1. Ihana idea! En ole niin kovin tuoksukynttilöiiden ystävä, mutta tällaista miedosti tuoksuvaa juttua voisin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnontuoksut ovat niitä parhaiten siedettäviä, vahvat tuoksut aiheuttavat monille ärsytystä. Myös itselleni. Mukavaa joulunodotusta sulle, Anni!

      Poista
  2. Kiva idea! Jouluntuoksut on ihania! <3

    VastaaPoista
  3. Heiii.... hyasintti, se tuoksua kaipaan jouluun. Ei muuta kuin shoppailemaan!

    VastaaPoista
  4. Kivoja kokeiluja, olen itsekin käyttänyt kahvinpapuja sisustuksessa. Tähtianis kuulosti myös kokeilemisen arvoiselta❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtianis tuoksuu kyllä aivan taivaalliselta. Lempituoksujani. Suosittelen.

      Poista
  5. Mahtava idea! Kiitos vinkistä :)
    Tunnelmallista joulun odotusta Taivassalosta <3

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤