7. elokuuta 2018

Veneellä Vartsalan Vanhalle Koululle



Saaristolaisblogiksi olen näemmä aika vähän veneily- ja merikuvia julkaissut. Veneilykautemme alkoi tänä vuonna jo vappuna, ja kevään helleaalto helli merenkulkijaa. Peräaaltojen valkeat vaahdot seuraavat venettä ja Ströömi tarjoilee kauniita maisemia. 



Kesäkikesän helteillä kävimme vieraiden kanssa meriteitse Vartsalan Vanhalla Koululla. Vartsalan saarella Kustavissa sijaitseva veneilykohteemme on siis sisustusliike ja kahvila. Kiva, uusi visiittikohde myös vieraillemme ja mukava paikka matkailu- ja shoppailukohteeksi sekä kahvihetki- tai pizzapaikaksi. Vanhalla Koululla voi herkuttelun yhteydessä ihailla ihania sisustus- ja lahjaesineitä, monenlaisia "sisustushärpäkkeitä", mutta myös käypiä, kauniita käyttöesineitä.



Lasiset verkonmerkit - mustavalkokuvana. 


Tarjolla on oman kynttiläpajan kynttilötä, monen värisiä ja mallisia. Valkoiset ovat suosikkejani, mutta nämä kyllä ehkä sopisivat lumiseen talveen paremmin. Lisäksi kameraani tarttui mm. tyylikkäitä kynttilämajakoita ja lasisia verkonmerkkejä.  

Kahvilan piha-alue

Ravintola-alueen pihaa rajaa ja kaunistaa harmaa kuusilauta-aita. Upeasti kelottunut. Pihamiljööstä nappasin kuviin myös heinäseipäistä tehdyn kukkatelineen. Rakastan luonnon harmaannuttamaa sävyä. Valkoisen ohella.

Tein muuten viime talvena heinäseipäistäni sisustustikkaat omaan tupaani. Käy kurkkaamassa!





Suosittelen lämpimästi kohdetta. Veneillenkin kohteen löytää kivsti merkittyä väylää pitkin ja tätä kaislikosta meren keskeltä hauskasti kurkkaavaa kylttiä seuraamalla. Niin, siis pääseehän perille myös autolla




Turvallisuus merellä ennen kaikkea, muistakaahan käyttää pelastusliivejä! Vielä on mukavia veneilykelejä luvassa

- Merikaisla

22 kommenttia:

  1. Luonnon harmaannuttava puu on aivan must. Kivalta näyttä tuo kohde ja posaus tuo mun nenään meren tuoksun, nam. Sisämaan kasvattina rakastan meren tuoksua. Harvoin pääsen nuuskimaan, mutta silloin nuuhkin moen vuoden tarpeet.
    Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti kirjoitettu! Toivottavasti pääset ainakin kerran vuodessa täyttämään merellisen nuuskuvarastosi 😄

      Poista
  2. Minäkin rakastan harmaata,patinoitunutta puuta!Ihanan raikas, merellinen postaus, varmasti vierailemisen arvoinen kohde.<3

    VastaaPoista
  3. Ah, miten paljon kaikkea kaunista ja ihanaa!
    Näitä upeita kuvia katsoessa tulvahti meren tuoksu heti nenääni, ja innolla odotan jo huomista iltapäivää, jolloin päästään taas putput-paatillamme saareen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanottu! Mulla on ollut unelmana puinen putput-paatti, mutta toistaiseksi se vielä on vain haave. Merellä on ihana liikkua rauhassa ja maistella meren tuoksua ja tunnelmaa.

      Poista
  4. Kustavissa kyllä kävimme kesällä, mutta täällä emme pysähtyneet. Täytyykin laitta ensi vuoden reittisuunnitelmaan. :)

    VastaaPoista
  5. Tulin vastavierailulle. Täällähän näyttää mukavalle. Liityin lukijaksesi. Kiitos myös sinulle, kun liityit minun lukijaksi.

    VastaaPoista
  6. No tuonnehan SisustElleninkin täytyy päästä! Kuvissa vilahtelee esineitä, jotka sopisivat mökillemme<3 On niin hauskaa käydä veneillen shoppailemassa♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sieltä tarttuu jotain mukaan 😀, jollei muuta niin niitä kynttilöitä.

      Poista
  7. Tuollaiset kohteet on ihania saaristossa, jossa tietysti on muuten vaan kiva myös retkeillä. Mutta onhan se joskus ihanaa saada istua viihtyisällä terassilla ja syödä maistuvaa lounasta tai muuta, kun saa samalla tukea paikallisyrittäjiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Meillä on tapana käydä alueen kaikissa ravintoloissa ainakin kerran kesässä ja omalla tapaa tukea alue pienyrittäjiä. :)

      Poista
  8. Voi sentään, tässä minulla kyllä menee muutamakin tovi mukavasti, kun rupean näitä sun juttuja sopivana hetkenä oikein lueskelemaan:) Minulla on joku viehätys saaristoon ja mereen, vaikka toisaalta esim. veneellä kulkeminen on melkoisen tuntematonta itselleni.

    VastaaPoista
  9. Saaristo, erityisesti Kustavin ulkosaaristo on minulle kovin rakas paikka. Sen kalliot kertovat karua kieltään meren voimasta ja kuinka pieniä me olemme kaiken keskellä. Samaiset kalliot tuo ikiaikaista voimaa ja lämpöä, jonka varassa jatkaa pitkiäkin aikoja ahertaa. Keskeltä Suomea kotoisin, mutta maailmaa avarasti katsoen, olen löytänyt myös itsestäni pienen saaristolaisen ja tulen innolla seuraamaan blogiasi. Lämmin kiitos kutsusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa tuo käyttäjäkuvani on otettu saaristossa, jossa olimme ystäväni mökillä vuotuisella kalastusretkellä. Verkot meressä ja me pilkillä Baden-Baden tuoleilla (traditio raahata vanhat kamalat tuolit mukana). Kyllä siinä mieli puhdistuu maallisista murheista, kun kalaa nousee ja aurinko paistaa 😍

      Poista
  10. Mukava lukea tämä postaus. Huomenna olemme menossa Vartsalan Vanhalle Koululle, odotan innolla :)

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤