11. kesäkuuta 2018

Parolan Aseman rompetorin tunnelmia



Bongasin Parolan Aseman blogista siellä ensimmäistä kertaa järjestettävän rompetoritapahtuman. Pakkohan sinne oli viime viikonvaihteessa Sisä-Suomen merikravun matkata, kun sattumoisin oli siihen suuntaan muutenkin menoa. Niin "matkaanpakottavia" ja ihastusta herättäviä olivat monet ennakkokuvat tapahtuman Facessa.



Nappasin myyjien luvalla muutaman kuvan ja osa näistä tarttuikin mukaani. Mm. pari pientä krakleerattua puutaulua, joissa servettilakalla (?) kiinnitettyjä nostalgisia poika- ja tyttöntylleröitä sekä muutama käsintehty, pieni kaakelilaatta (kerron myöhemmin mihin tarkoitukseen). Lisäksi ihana vanhasta puusta ja pirunpääkoukuista myyjän itse tekemä seinänaulakko, josta en vielä ottanut kuvaa, mutta lupaan kirjoittaa siitä, kun se on paikallaan lopullisessa kohteessa.

Parolan omat paperipussit olivat aivan ihastuttavia. Samoin vanhat tuohiropposet (ensimmäinen kuva ylhäällä). Muutama ihanuus jäi mietityttämään, josko sellaiset vielä löytäisivät saaristolaistorppaani, esim. vanha kansakoulun huuhkajaopetustaulu ja metalliset vaa'an punnukset. Entäpä ihanat elämää nähneet peltipurnukat? Mutta ne jääkööt vielä odottelemaan - vaikkapa seuraavaa rompetoria jossain päin Suomea.








Kiitos Parolan asema ihanasta hetkestä! Mukavasta tunnelmasta! Myös kahvilan antimista. Olisin voinut kierrellä paikalla monta tuntia! Toivottavasti tapahtumasta tulee joka vuotinen.

- Merikaisla

PS. Käy kurkkaamassa Merikaisla Tuulessa Facessa, mitä kummallisuuksia ja salaisuuksia järvenhenget minulle yrittivät kuiskutella samaisella retkellä. Kyllä se järvimaisematkin mieltä läikäytti, vaikka meri on edelleen rakkain!


18 kommenttia:

  1. Tällaiset tapahtumat ovat ihania. Aina ei tarvitse edes ostaa mitään, riittää kaiken kauneuden ihailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan toden totta, vaan koitapa lähteä ilman mitään ostosta pois. Aika haasteellista! ;)

      Poista
  2. Voi ihanuus, mitä aarteita siellä onkaan ollut esillä. On ollut varmasti kiva reissu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä paikoissa kierrellessä saa myös mukavia vinkkejä tuunauksiin ja diy-juttuihin.

      Poista
  3. Tuollaiset penkojaiset ovat ihan mahtavia. Upeita kaakeleita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. penkojaiset. Sellaisethan ne olivat. Ja penkoa olisi voinut monta tuntia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Paljon sinne niitä myös jäi... :) Onneksi pysyin kuosiseissani, enkä riehantunut ostamaan kaikkea silmiinosunutta.

      Poista
  5. Aivan ihana aarreaitta! Nuo laatat ovat kauniita ja keksisin kyllä niille heti käyttöä.

    Kiva, että löysit tiesi vuonoon, sillä siten löysin minäkin sinut! Jäin lukijaksi!

    VastaaPoista
  6. Itse olisin takuulla seonnut onnesta tuolla noiden hienojen tavaroiden keskellä.😊
    Ja totta tosiaan, pukumiehen löysin minäkin heti järvenpinnalta.

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihania aarteita! Tuollaisessa tapahtumassa riittäisi kyllä ihasteltavaa:) Mukavaa loppuviikkoa 😍👋

    VastaaPoista
  8. Vau, mitä aarteita! Varsinkin nuo laatat. Superkauniita!

    VastaaPoista
  9. wautsi, upean näköisiä aarteita! Kivaa juhannusta <3

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤