12. toukokuuta 2018

Tuunaus: Sydän-koriste sai merellisen kuosin sapluunalla


Rantavajan ja sen huussin oven pikkuikkuna kaipasi jotain piristystä. Jotain merihenkisistä, mutta romanttisin ottein, sillä ikkunan verhona on pitsiä. Verho on itseasiassa wanha pitsipöytäliina, joka on saanut uuden elämän ikkunassa. 

Pienen mietinnän jälkeen lähdin tuunaamaan ikkunaan sydänkoristetta.  Kirpparilöytö: eurolla vaalean vihreä puulevystä tehty liitutaulusydän, jossa oli myös vihreä ripustusnaru. Harmi, etten ottanut aluperäisestä kuvaa. Mutta sitä siis tuunaamaan.

Työvaiheet

Ensin hiontaa hiekkapaperilla ja värinpoistoa maalipesulla. Sen jälkeen valkoista spraymaalia (matta) sydämen molemmin puolin. Sitä piti laittaa kyllä aika monta kerrosta, ettei vihreä väri puskenut läpi. 

Koristemaalina toimi tällä kertaa harmaa jauhekalkkimaali, joka pitää itse sekoittaa veteen. Sapluuna esiin ja pehmeällä maalisudin kärjellä töpöttelyä. Superlontupolla ehkä olisi tullut tasaisempaa, mutta siitä viis, koska itse sapluunassa oli jo valmiina rosoisuutta. Nappasin sapluunasta eri kohtia ja jätin tarkoituksella osan kuviosta sydämen reunojen ulkopuolelle. Töpöttelin molemmille puolille, jotta koristelusta tuli kaksipuoleinen. Ikkunassa roikkuessaan se siis näkyy sekä sisälle että ulos.

Lisäksi vanha narunpätkä, jolla sydän ripustettiin ikkunaan. Töpöttelin myös siihen hieman harmaata maalia, jotta sain sen sävyyn sopivaksi. Kalkkimaali toimi hyvin: narusta ei tullut jäykkää, vaan se jäi taipuisaksi. 

Mukava pikkutuunaus oli valmis. Kuvissa luonto heijastuu ikkunasta kirkkaana. Nyt tulee kesä kyllä kohisten, kun lämpö ja aurinko saapuivat! Koivun hiirenkorvat loistavat raikkaan vihreinä ja meren sini hivelee mieltä. Ihan kohta jo pääsee veneilemään. 





Sapluunani on ostettu Tallinnasta, mutta kyllähän näitä Suomestakin löytyy. Innostuin töpöttelemään samaa kuviota hieman enemmänkin erilaisiin esineisiin, mutta niistä lisää myöhemmin. Mitä kaikkea te olette sapluunoilla tehneet, olisi kiva saada vinkkejä?

Aurinkoista ja lehtivihreän heleää toukokuuta kaikille! Ja hyvää äitienpäivää! 

- Merikaisla

12 kommenttia:

  1. Ihana sabluuna ja kvan näköistä jälkeä olet sillä saanutkin aikaiseksi. Voin vaan kuvitella alkuperäisen vihreän sydämen - muutos on varmasti aika huikea:)
    Aurinkoista oloa sinne♥

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kaunis sydän.
    Tulin lukijaksi, kun on mielenkiintoista seurata elämää eri puolilla Suomea terveisin sisämaan asukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta ja tervetuloa! Oma blogiisi on kyllä hienoja juttuja tulvillaan!

      Poista

Kiva, että annat palautetta. ❤