8. huhtikuuta 2018

DIY: Maustepurkit



Maustekaapissakin saa olla kaunista. Halusin tehdä muutamille maustille ja liemikuutioille uuden "kodin". Tein jo viime kesänä lasipurkkeihin etiketit mustasta liitutaulutarrasta, ja kirjoitin niihin valkoisella, tavallisella liidulla mausteiden nimet. No sehän ei toiminut; muutaman käyttökerran jälkeen nimikyltit olivat suttuisia. Niinpä korjasin nuo nyt liitutussilla. Nyt tekstit tuntuvat kestävän aika mukavasti. Jollei nyt kosteilla käsillä pitele tai hirveästi hinkkaa.

maustepurkit
Viime kesänä aloitettu projekti. Tavallinen liitu ei ollut ihan hyvä ratkaisu.



Liha-, kala, ja kanaliemikuutiot ovat nyt näteissä purkeissa.
Samoin yrtit ja pippurit. 
 Tässä vielä työn selostus:

Nämä purkit ovat ihan tavallisia kaupan säilykepurkkeja. Ne saivat uuden elämän maustepurkkeinani. Lasipurkkien kannet hiottiin kevyesti ja spreijattiin valkoisella maalilla muutaman kerran, jotta vanha (keltainen) väri peittyi. Mustat kannet olivatkin jo valmiiksi ihan ok, joten ne suoraan käyttöön. 
Purkeista vanhat liimat ja etiketit pois (itse käytin liiman pois saamiseksi liesitason puhdistusterää + asetonia). Mustasta liitutaulutarrasta sopivan kokoisia palasia ja niihin liitutussilla mausteiden nimet. Laitoin vielä etikettien kulmiin pienen pisteet koristeeksi ja ruskeasta narusta rusetin purkin kaulaan. Mausteet sisään – ja valmista!

Kuvissa näkyy taustalla pääsiäiseksi istutettu ohra. Vanhassa lasipurkissa on pihalta napattuja koivunoksia, parisen viikkoa kesti, että lehdet niihin tulivat. Ne tuovat kevään lähemmäksi ja piristävät hennolla lehtivihreällään synkkää alkukevään maisemaa. Purkkiin olen sitonut pitsirusetin tuomaan pikkuromantiikkaa.


Lunta on vielä jonkin verran pihalla, mutta nyt se alkaa pikkuhiljaa sulaa. Juuri nyt ulkona paistaa aurinko. Merenlahti on vielä jäässä, vain rannalla on muutama sula kohta - en taida enää jäälle uskaltautua. Kyllä nyt jo niin kaipaan meren sineä ja luonnon vihreyttä. 

Onneksi linnut jo laulavat, aamulla mustarastaan kaunis, sointuva sävelmä soi kirkkaana. Pari kurkea lenteli tänään lahden yli ja niiden soidinhuutoja jo kuuluu jään yli. Lahden sulassa pari laulujoutsenta vieraili jo ennen pääsiäistä ja muutama sotkapariskunta uiskentelee sillan sulassa. Ihania kevään merkkejä! 

- Merikaisla

16 kommenttia:

  1. Hyvä idea ja erityisesti se, että kannethan voi spreijata haluamallaan värillä!

    VastaaPoista
  2. Nyt pysyvät mausteet järjestyksessä ja oikea mauste löytyykin helposti. Hyvä idea!

    VastaaPoista
  3. Hienoja purkkeja!
    Hyvää alkavaa viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  4. Oi miten kivannäköiset purkit ♥
    Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä :) Ja parasta, että mausteen nimen pystyy helposti vaihtamaan.

      Poista
  5. Kivat on purkkisi ja hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Kauniita purkkeja, ja kiva, että säilykepurkit pääsivät kierrätykseen! :)

    VastaaPoista
  7. Loistava idea ja tosi kivat purkit! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤