4. helmikuuta 2018

Jäätiiliä ja ilmapallosta jäälyhtyjä


Perinteiset ämpärijäälyhdyt lienevät kaikille tuttuja, eli vettä ämpäriin jäätymään ja ennen kuin se on kokonaan jäätynyt, kumotaan ämpäri ja valutetaan keskiosasta vesi pois. Sisälle kynttilä ja lyhty on valmis talvi-iltoja ilahduttamaan. 

Itselläni oli ensimmäistä kertaa testissä ilmapalloista tehdyt jäälyhdyt. Tämä kokeilu tehtiin Lumiemmin inspiroimana. Kiitos blogissasi olleesta vinkistä! Omat jäälyhtyni saivat kaverikseen jäisiä tiiliä. 

Jäälyhtyjä ilmapalloista

Näin startattiin: Ilmapallot suoraan hanaan kiinni ja vettä täyteen. Pieni ilmatila kannattaa jättää. Itse laitoin pallot jäätymään eri kokoisiin taikinakulhoihin, jotta ne jäätyisivät pystyasentoon. Kaikille ei riittänyt astioita, joten jätin ne vain lumeen makoilemaan. 

Ulkona oli aluksi vain pari astetta pakkasta, joten en oikein osannut arvioida, kauanko jäätyminen kestää. Lisäksi yöllä satoi lunta, joten jäätyminen hidastui varsinkin alaosasta.



Toiset saivat jäätyä pidempään, toiset vähemmän. Ensimmäisestä tuli tosi hauras, mutta kaunis. Yhdestä kuin jäinen avaruusolion kristallikallo, kolmannesta puolimalja (pallo hajosi ennen aikojaan). Oli kuin lahjoja olisi avannut, eli oli hauska nähdä, miten jää oli muodostunut palloihin. Paras tulos tuli kirpeällä pakkasella, todella kirkas jää. Ja mikä ihaninta, jääveistokset näyttivät myös kirkkaassa talvisessa päivänpaisteessa tosi kauniille. 


Jäätiilien sisällä kukkiiJäätiilet tehtiin mehutölkkiin: Tölkki lähes täyteen vettä, ja kuivakukat upoksiin. Käytin valkoisia morsiusharsokukkia. Ne olivat aika kevyitä, eivätkä heti halunneet sukeltaa veteen, vaan koittivat itsepäisesti nousta pintaan.  Painoin ne lopulta rutistelulla muovipussilla (tertrapurkin yläosastaveden alle. Kun tiilet olivat jäätyneet osittain, poistin muovin ja lisäsin vettä, jotta kukat jäivät kokonaan veden alle, ja lopulta siis jäätiilen sisään. 
Huomasin, että jäätiilet kannattaa jäädyttää vain osin ja jostain halkeamasta valuttaa jäätymätön vesi pois. Näin sisälle laitetut kukat näkyvät kirkkaampina ilmakuplassaan. Kierrätys kunniaan

Jäätiilen kukat elävät jo kolmatta elämäänsä. Ensi ne olivat juhlissa kukkasomisteena. Sitten ne kuivuneena koristivat lasimaljakossani tovin. Nyt ne pääsivät jään sisään ulos kauneuttaan vielä kerran jakamaan. Neljäs vaihe on kukkien kompostointi, kunhan lumi ja jää ovat sulaneet. Pahvipurkit kierrätetään tietenkin käytön jälkeen, ja nekin saavat näin vielä jossain toisessa muodossa uuden elämän.




 
Kirkkaita ja tuikkivia helmikuun pakkasiltoja!

- Merikaisla





11 kommenttia:

  1. Wau! Jäätiiliä olemme tehneet, mutta ilmapalloista jäälyhtyjä olikin uusi kiva idea. Täytyykin testata! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Toivottavasti pakkaset kestävät täällä hetken aikaa :)

      Poista
  3. Oi miten ihania kaikki♥ Nyt onkin ollut kiva tehdä talvipuuhasteluja, kun on ollut pakkasia:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasesta ja lumesta nauttii täysillä, kun tietää, ettei se ole jääkuningattaren ikitalvea :) Aurinkokin jo kurkkii lupaavasti. :)

      Poista
  4. Niin kauniita<3 Itse asiassa tuo rosoreunainen rikkimennyt jääteos taitaa olla ihastuttavin♥ Olen myös joskus kokeillut tuota ilmapallon jäädytystä - hauskaa hommaa ja kiva kun muistutit ideasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei haitannut, vaikka niistä palasia murtuikin pois. Ovat "omia persooniaan" kaikki. :)

      Poista
  5. Kauniita, näitä pitää itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Muottejahan voi olla vaikka minkä mallisia, mutta ilmapalloja kokeilin itse ensi kertaa.

      Poista

Kiva, että annat palautetta. ❤