20. toukokuuta 2018

Verkkoja laskemassa ilta-auringossa


Niin ne illan suussa lähtivät isännät kalaan. Verkkoja laskemaan. Auringon silta rakentui häikäisevänä ja kullankeltaisena meren pintaan. Hiljaisessa illassa kalastajien matkaa säesti rauhaisa airojen narina ja vesilinnun yksinäinen kutsu ylitti tuulen väreen. Tuuli ei tänä iltana tyyntynyt täysin, vaan keinutti pieniä aaltoja. Tuuli humisutti rannan keltaisia kaisloja. 

Eivät puhuneet, toinen souti ja toinen laski toiveikkaana, tottunein ottein verkkoa meren syliin. Notkuvasta kalasaaliista unelmoiden. 

Niin tuli aamu ja jälleen he lähtivät, nyt verkkoja kokemaan. Ja antoihan se Ahti saalista, leveitä lahnoja ja väkäleukaisia haukia. 








Niin päätyivät lahnat savustukseen ja hauki mehukkaiksi pyöryköiksi. Sai saariston asukki särvintä tuoreeltaan pöytään.

Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja katsonut kalamiesten elämää kauan aikaa sitten. Niin se on samana pysynyt. Kuin mustavalkoisina muistoina. 





Rakastan meren tuoksua. 
Sen rauhaa, sen tyyneyttä. 
Sen voimaa ja arvaamattomuutta.
Sinisyyttä.
Suurta syliä, joka vie ja antaa. 

- Meren lapsi, Merikaisla

31 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu ja wau mikä saalis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkokalastusta emme kovin usein harrasta, joten kyllä saalismäärä yllätti meidätkin. :)

      Poista
    2. Kivasti kirjoitettu

      Poista
  2. Tässä oli aitoa saaristolais-tunnelmaa parhaasta päästä.
    Ihana aikamatka.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saaristo, järvi, lampi, lätäkkö... Kunhan jotain vettä on tarjolla, niin voin hengittää :) :)

      Poista
  3. Minäkin sisämaan asukkina rakastan meren tuoksua. Kun joskus harvoin sinne pääsen, unohdan seuralaisetkin ja vaan istun ja tuoksuttelen ja tuijotan merelle.
    Järvikin silmien edessä antaa niin paljon ja on sielunmaisema, mutta se tuoksu on erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ihana sinisyys on järvimaisemassakin ja silmä lepää sen kauneudessa!

      Poista
  4. Ah, mikä aikamatka ja niin ihanasti kirjoitettu ♥
    Kaunis runo vielä kruunasi tämän täydellisyyden, kiitos! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniisti kirjoitettu. Rakastan merta:)

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja hyvin kirjoitettu minä olin mukana veneessä.

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia <3 Ja hieno saalis :) Miten te valmistatte haukipyörykät? Meillä on nyt suunnitteleilla lihamyllyn hankinta juuri kalan möyhentämistä varten. Hauki tuppaa olemaan niin ruodollista, että muuten sen syöminen on aika vähäistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihamyllyn läpi juu, sitten kermaa ja kananmunaa joukkoon. Tällä kertaa en laittanu korppujauhoja, kaksi munaa sitoi hyvin, olivat siis myös gluteiinittomia. Mausteiksi tilliä, suolaa ja pippuria, extrana timjamia ja puserrus sitruunan mehua. Sitten pallurat paistinpannulle pyörimään ;). Olen myös sauvasekoittimella joskus möyhentänyt haukiparan ;)

      Poista
  8. Meri on ihana. Järvikin kyllä käy. :)

    VastaaPoista
  9. Vou, mikä kalansaalis!!! Meillä pojat heittivät virveliä useamman tunnin, mutta saalis jäi yhteen pieneen ahveneen.
    Ihana postaus♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut saada kerran virvelillä alimittaisen hauen; laiha on ollut minunkin virvelöintisaaliini.

      Poista
  10. Ihana postaus ja mikä tunnelma noissa kuvissa♥ Kaunis tuo runo! Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  11. Aivan mielettömän ihanat kuvat. :) Suomen kesämaisema, ja tunnelma <3

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤