22. huhtikuuta 2018

Kevään merkit on...


Sain joku aika sitten blogihaasteen "Kevään merkkejä" ihqulta blogistilta Mirjam-Matildalta. Terveisiä sinne ja kiitos elämäni ekasta haasteesta!

Mietin hetken, mitä kuvia nappaisin, mutta koska tuntuu, että saaristossa kevät on niin myöhässä, eikä lähistöltä löytynyt "edes leskenlehtiä", päädyin ottamaan rannan kasveista ja jään lähdöstä muutamia kuvia. Tässä teille lyhemmittä puheitta muutamia kustavilaisia kevään ensiaskelia.



Laulujoutsenet vielä tepastelivat jäällä viime viikolla, nyt sama kohta kimmeltää sinisenä. Lauantai-iltaan mennessä tuuli ja aurinko olivat sulattaneet jään kokonaan lahden perältä.

Keltamaksaruoho ojentelee jo vihreitä muotojaan. Joutsenen untuva on lehahtanut sitä ja rannassa villinä kasvavan ruohosipulin hentoja varsia kutittelemaan. Toinen korkeammaksi kasvava isomaksaruoho on vielä kuin pieni maankätköistä nouseva arka vaaleanpunainen nuppu. Siinä ne sulassa sovussa ruohosipulin kanssa kohottautuvat kohti aurinkoa.



Hieman kauempana rannasta on ruusukkeinen mehitähti valloittanut alueen, vierivieressä ne jo punertavat ja vihertävät. Kaverikseen ne ovat saaneet muutaman valkoisen kotilon, joita olen sinne heitellyt piristystä antamaan.



Katiskan pystyi jo heittämään avoimeen rantaveteen: tuloksena vain pari ahventa, jotka vielä pääsivät takaisin kesää ja kutuaikaa odottelemaan.


Päivällä auringossa jo tarkeni, mutta sunnuntai-iltana sää jälleen viileni lähelle nollaa ja merisumu, jota myös hauskasti  hylkeen pieremäksi mainitaan, valloitti lahden ja tienoon. Niin se lämmin kevät vielä antaa hetken itseään odottaa.

Mikä sinusta on kevään ihanin merkki?

- Merikaisla

PS. Haastan samalla kevät-aiheella  Kolmas luonto ja SisustEllen -blogit. 


16 kommenttia:

  1. Aivan ihana saaristoon sijoittuva kevään merkkejä postaus!
    Tosi kiva,että otit haasteen vastaan!😊
    Sinä kun pystyit kertomaan ja kuvaamaan niin paljon erilaisempia kevään merkkejä, kuin me muut täällä "sisämäässa".
    Suurella mielenkiinnolla tutkin kaikki kuvat.
    Ihana joutsenen sulka ja tuo hylkeen pieremä oli päivän piristys!😂
    Kiitos sinulle!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sulle kivasta haasteesta! Joutsenen untuvia ja sulkia oli rannassa enemmänkin, taitaa joku kettu tai kotka olla tehnyt kepposen joutsenparalle. :(

      Poista
  2. Kauniit kuvat olet valinnut. Niin kevät vaan etenee erivauhtia, riippuen paikasta. Meillä täällä Raumalla on kevät edennyt viikossa ihan hurjaa vauhtia, viikonloppuna pääsin jo haravoimaan pihalla ja orvokkeja istuttamaan. Rannassa vielä hiukan jäitä, vielä ei paattia pääse laskemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravointi; lempipuuhaani näin keväällä. Paatin lasku jo siintelee täälläkin mielessä, mutta vene odottelee vielä pientä putsaamista ja keväthuoltoa. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jos niitä olisi ollut enemmän katiskassa, niin savustuspönttöön olisivat päässeet. ;) Nyt tämä kaunotar pääsi vielä merikotiinsa kasvamaan. :)

      Poista
  4. Kauniita kevään merkkejä olet kuvannut ♥
    Minusta keväässä parasta on juuri se, kun luonnossa tapahtuu koko ajan niin paljon ja maisemat muuttuvat ihan päivittäin.
    Jäät katosivat täältäkin kuin taikaiskusta ja ensi perjantaina on tarkoitus laskea vene vesille.
    Ihanaa kevään jatkoa sinulle sinne kauniiseen Kustaviin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ensin edessä laiturin lasku. Ja poijun laitto. Vappuna jos ehtisi...

      Poista
  5. Ihania ihania kevään merkkejä! Itsekin jo odotan vapoua, että päästään saareen ekaa kertaa! No siivouluksi ja kuopsutteluksihan se menee mutta silti!♡

    Kesän odotusta sulle Kustaviin♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuopsuttelu on kivaa puuhaa! Aurinkoa kevääseen sullekin!

      Poista
  6. Ihania ihania kevään merkkejä! Itsekin jo odotan vapoua, että päästään saareen ekaa kertaa! No siivouluksi ja kuopsutteluksihan se menee mutta silti!♡

    Kesän odotusta sulle Kustaviin♡

    VastaaPoista
  7. Odotan,että omalla pihalla nousee sipulikukkia pintaan!Sitten jotain saa sisälle myös maljakkoon sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulikukat ovat ehdottomasti kevään kivoimpia merkkejä.

      Poista
  8. Mukavia kuvia olit ottanut minusta on ihanin asia keväässä kun kotipaikan järvi aukeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäiden lähdön jälkeen vesistöjen sinisyys on kyllä henkeänsalpaavan kaunista, eikö?

      Poista
  9. No enpä ole merisumusta tuollaista nimitystä koskaan kuullut:D :D
    Kiitos hyvän mielen haasteesta, ihana Merikaisla♥ Saapa nähdä saanko mitään aikaiseksi - en kyllä uskalla luvata:)

    VastaaPoista

Kiva, että annat palautetta. ❤