Sadepäivä. Se ei estänyt matkaa lähitienoolle sienimetsään ja karpalosuolle. Siispä kumisaappaat jalkaan ja sadeviitta päälle ja reippain askelin kohti metsän siimeksiä, sadepisaroiden ropistellessa tahtia.
Kalliolla sammalten joukosta nousi pikkuruisia keltaisia sieniä, mitä lie? Nämä eivät ole syötäviä, mutta pirteän sävyisiä. Pienet yksityiskohdat ja värien kirjo vahvistuu sateella, varsinkin sammalten vihreys korostuu. Puhumattakaan syksyn ruskasta ja lehtien väriloistosta.
 |
| Puolukanvarpuja ja jäkälää. |
Harmaat
jäkälät ovat suosikkejani. Puolukanmarjoja oli enää harvakseltaan.
Pikkuriikkiset
valkoiset sienet (ei syötäviä) olivat valloittaneet koko kuusimetsän. Ne
näyttivät pienoismaailmalta, joiden alla pikkumenninkäiset ja keijukaiset
asuvat. Taisi metsän kansa olla niiden alla piilossa, sateelta suojassa.
Nautin
todella paljon metsässä ja luonnossa olosta. Kaikki aistit ovat hereillä,
haistan kostean metsän ja sateen tuoksun. Suon happamat turpeet, kun saappaat
uppoavat suotupaksiin. Värit, valot ja varjot. Metsän pienet yksityiskohdat.
Karpaloita
oli yllättävän paljon, pian astiat olivat täynnä luonnon kirpeää herkkua.
Mitenkäs sieniä sitten? Suppilovahveroita, Jippii! Muutama kanttarellikin vielä
vakiopaikassa. Näistä saa hyvän piirakan tai keiton.
 |
| Karpaloita suolla. |
 |
| Suppilovahvero |
Iltapäivä
kului herkkuja putsatessa ja paistellessa sekä pakastaessa. Niin –nämä kaikki
olivat n. 100 metrin säteellä kotipihasta! Kyllä saaristossa ja luonnon
helmassa on mukavaa.
-
Merikaisla