Tee itse: Pihakaivon kansi, vanhantyylinen ja punamultainen

Teimme muutama vuosi sitten itse porakaivon päälle kaivonkannen. Surkean näköinen porakaivon pumppu oli törröttänyt pitkään kalliolla ilman kunnon suojaa. Oli aika antaa sille puinen kaivon kansi: vanhan tyylinen ja maisemaan sopiva.

Kaivonkannen mallin suunnittelin itse, mutta tyyli napattu vanhanajan kaivojenn kansista. Olin niitä jo pitkään tiiraillut ja bongaillut maatalojen pihoilta ja netistä. Punamaalinen sen täytyi olla ja saaristomaisemaan sopiva. "Pyramidimalli" tuntui mukavimmalta. Tuumasta toimeen ja piirsin ruutupaperille kaivon idean, rakennuspiirustukset ja mitat. Ja paljonkos sitä puuta sitten tarvittaisiinkaan ja minkälaista...?

Työvaiheet

Rungossa puutavarana käytettiin lautaa (kolmioissa) ja pystykulmiin laitettiin 45 x 45 mm puuta tukemaan rakennetta. Pintaan tuli höyläämätöntä ulkoverhouspaneelia. Kuvissa näkyy muutamia työvaiheita: mm ulkoverhous sahattiin kolmiomuotoon paikoillaan. Oviaukko sahattiin valmiiseen kolmioon. 

Yllättävän haasteellinen oli tämä rakennelma, mutta valmistuipas se lopulta. Rakennusvaiheessa sain onneksi isännältä miesvoimaa ja rutkasti apua niin mittauksessa kuin koneiden käytössä. 

 

Ulkopaneelin maalasin punamultatyylisellä maalilla (Tikkurila). Ihan aitoa keitettyä punamultaahan se ei ole, mutta lopputulos kyllä tyydytti. Ulkokulmiin vielä valkoiseksi maalatut laudat ja oveen takorautainen vedin ja ovi kiinni mustilla saranoilla. Huipulle mustaksi maalattu aidantolppaan tarkoitettu nuppi. Valmis. 

Vuosi 2018: Uutta maalia pintaan 

Taisin kuitenkin maalata ensimmäisellä kertaa pinnan hieman liian aikaisin, sillä paneelien kuivuttua raoista tuli suojaamaton puu näkyviin. Lisäksi muutama vuosi auringonpaahteessa oli haalistanut etelänpuolen. Vinoa seinämää kun myös sade pääsee piiskaamaan ja maali kuluu helpommin. Siispä oli uuden maalauksen aika. Tänään oli siis sopiva maalaushetki, sääkin suosi. Pohjatyönä vain harjasin teräsharjalla pinnat ja harjalla lopuksi siitepölyt pois. Sitten vain pensselöimään.

 

Punamaalilla on ihanaa maalata, tulee niin nopsaan valmista, eikä haittaa, jos joissain kohdissa on hieman epätasaisesti maalia. Mattamaalin lopputulos on aina suht. tasainen. Ja maali kuivuu tosi nopeasti!

On se punainen maali raakalaudassa mielestäni vain niin kaunis! 

Ovenkahvana on takorautainen otin (ostettu Tallinnasta), jonka alustin mustalla pohjamaalisprayllä ja maalasin mustalla metallimaalilla. 

Siellä se nyt nököttää kalliolla kaivo, yrttitarhan takana. Punatiilisessä yrttitarhassa jo monivuotiset timjami, ruohosipuli ja rakuuna kukoistavat. Nekin saavan kasteluvetensä kaivovedestä.


- Merikaisla 

Verkkoja laskemassa ilta-auringossa

Niin ne illan suussa lähtivät isännät kalaan. Verkkoja laskemaan. Auringon silta rakentui häikäisevänä ja kullankeltaisena meren pintaan. Hiljaisessa illassa kalastajien matkaa säesti rauhaisa airojen narina ja vesilinnun yksinäinen kutsu ylitti tuulen väreen. Tuuli ei tänä iltana tyyntynyt täysin, vaan keinutti pieniä aaltoja. Tuuli humisutti rannan keltaisia kaisloja. 

Eivät puhuneet, toinen souti ja toinen laski toiveikkaana, tottunein ottein verkkoa meren syliin. Notkuvasta kalasaaliista unelmoiden. 

Niin tuli aamu ja jälleen he lähtivät, nyt verkkoja kokemaan. Ja antoihan se Ahti saalista, leveitä lahnoja ja väkäleukaisia haukia. 

Niin päätyivät lahnat savustukseen ja hauki mehukkaiksi pyöryköiksi. Sai saariston asukki särvintä tuoreeltaan pöytään.

Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja katsonut kalamiesten elämää kauan aikaa sitten. Niin se on samana pysynyt. Kuin mustavalkoisina muistoina. 

Rakastan meren tuoksua. 

Sen rauhaa, sen tyyneyttä. 
Sen voimaa ja arvaamattomuutta.
Sinisyyttä.

Suurta syliä, joka vie ja antaa. 

- Meren lapsi, Merikaisla

Tuunaus: Sydän-koriste sai merellisen kuosin sapluunalla

Rantavajan ja sen huussin oven pikkuikkuna kaipasi jotain piristystä. Jotain merihenkisistä, mutta romanttisin ottein, sillä ikkunan verhona on pitsiä. Verho on itseasiassa wanha pitsipöytäliina, joka on saanut uuden elämän ikkunassa. 

Pienen mietinnän jälkeen lähdin tuunaamaan ikkunaan sydänkoristetta.  Kirpparilöytö: eurolla vaalean vihreä puulevystä tehty liitutaulusydän, jossa oli myös vihreä ripustusnaru. Harmi, etten ottanut aluperäisestä kuvaa. Mutta sitä siis tuunaamaan.

Työvaiheet

Ensin hiontaa hiekkapaperilla ja värinpoistoa maalipesulla. Sen jälkeen valkoista spraymaalia (matta) sydämen molemmin puolin. Sitä piti laittaa kyllä aika monta kerrosta, ettei vihreä väri puskenut läpi. 

Koristemaalina toimi tällä kertaa harmaa jauhekalkkimaali, joka pitää itse sekoittaa veteen. Sapluuna esiin ja pehmeällä maalisudin kärjellä töpöttelyä. Superlontupolla ehkä olisi tullut tasaisempaa, mutta siitä viis, koska itse sapluunassa oli jo valmiina rosoisuutta. Nappasin sapluunasta eri kohtia ja jätin tarkoituksella osan kuviosta sydämen reunojen ulkopuolelle. Töpöttelin molemmille puolille, jotta koristelusta tuli kaksipuoleinen. Ikkunassa roikkuessaan se siis näkyy sekä sisälle että ulos.

Lisäksi vanha narunpätkä, jolla sydän ripustettiin ikkunaan. Töpöttelin myös siihen hieman harmaata maalia, jotta sain sen sävyyn sopivaksi. Kalkkimaali toimi hyvin: narusta ei tullut jäykkää, vaan se jäi taipuisaksi. 

Mukava pikkutuunaus oli valmis. Kuvissa luonto heijastuu ikkunasta kirkkaana. Nyt tulee kesä kyllä kohisten, kun lämpö ja aurinko saapuivat! Koivun hiirenkorvat loistavat raikkaan vihreinä ja meren sini hivelee mieltä. Ihan kohta jo pääsee veneilemään. 

Sapluunani on ostettu Tallinnasta, mutta kyllähän näitä Suomestakin löytyy. Innostuin töpöttelemään samaa kuviota hieman enemmänkin erilaisiin esineisiin, mutta niistä lisää myöhemmin. Mitä kaikkea te olette sapluunoilla tehneet, olisi kiva saada vinkkejä?

Aurinkoista ja lehtivihreän heleää toukokuuta kaikille! Ja hyvää äitienpäivää! 

- Merikaisla

Perhosten kevätlentoja ja koivun mahlaa

Aurinkoinen päivä ja kevättä ilmassa. Ja perhosia. Suruvaippoja on lennellyt jo muutamia päiviä, tänään myös ensimmäiset nokkosperhoset ilmaantuivat. Ne hyörivät ja pyörivät naapurin koivujen ympärillä; isäntänä oli leikannut ja muotoillut  koivuja, joten mahla houkutteli kauniit siipeilijät paikalle.

Nokkosperhonen ja suruvaippa talvehtivat aikuisena, joten ne ovat kevään ensi perhosia. Taitavat olla vähenemään päin nekin, mutta vielä niille riittää elintilaa täällä saaristossa. Kesän tullen niitä näen toivottavasti taas useita lajeja.

Suruvaippoja oli kymmenisen parveilemassa koivun ympärillä ja ne istuivat koivun rungolla, rinnallaan nokkosperho.

Pikkukoiramme ihmetteli pieniä siipien värisyttäjijä. Mitäs nämä oikein ovat, joita emäntä kuvaa? Piti oikein päästä nuuhkimaan, mutta kun ne pyrähtivät lehtoon, otti hämmentynyt karvaturri pari pelästynyttä loikkaa taaksepäin. Oikein rupesi naurattamaan. Olisi pitänyt saada tuo videolle.

Taitaa olla tuo suruvaippa perhosista oma suosikkini, tai sitten kesäinen pikkuinen sinisiipi. Mikäs sinun?

- Merikaisla